L.M. Montgomeryn Anna-kirjoissa, jotka ovat erityisen lähellä omaa sydäntäni, kerrotaan Avonleassa asuvasta punatukkaisesta orpotytöstä Annasta ja hänen elämästään Avonleassa Annan omasta näkökulmasta. Montgomeryn tarinakokoelma Chronicles of Avonlea (jota käsittääkseni ei ole suomennettu), kertookin toisia tarinoita Avonleasta. Se on kuin kurkistus sen Avonlean kulisseihin, josta kerrotaan Anna-kirjoissa.
Näkökulma ei ole nyt Annan, vaan keskiössä ovat monet muut avonlealaiset ihmiset ja heidän ihmiskohtalonsa. Kukin novelli kertoo aivan oman tarinansa ja eri ihmisistä. Myös rakas Anna ystävämme vilahtaa novelleissa. Ensimmäisessä novellissa "The Hurrying of Ludovig" Anna on melko keskeisessä roolissa ja aivan omassa elementissään toimiessaan naittajana ja saadessaan mestarillisella salasuunnitelmallaan viisitoista vuotta seurustelleen miehen vihdoin ja viimein esittämään kosintansa. Eräässä toisessakin novellissa Anna astuu näyttämölle aivan itsenään (tällä kertaa ei aivan ylimmäisenä naittajana, vaan naittajan apulaisena!), joskin vain lyhyeksi aikaa. Muutamassa muussa novellissa hän puolestaan vilahtaa nopeasti muiden ihmisten puheissa. Jotkin teoksessa esiintyvät muutamat muutkin nimet vaikuttavat etäisesti tutuilta Anna-kirjoista, mutta pääasiassa teoksessa kerrotaan henkilöistä, joita ei ole Anna-kirjoissa.
Nämä ovat hyvän mielen tarinoita, jotka kaikki päättyvät tavalla tai toisella hyvin. Osaan tarinoista sisältyy myös inhimillistä tuskaa ja surua, liikuttavuutta sekä kyyneliä. Mutta ennen kaikkea näitä tarinoita lukiessa saa hymyillä ja nauraa. Niissä näkyy elämän koko kirjo kuvattuna Montgomeryn elämänviisautta vuotavalla kertojanäänella, joka toisinaan saa myös ilahduttavan montgomeryläisen ironisia vivahteita. Hyvin monet tarinat sisältävät suuria rakkaustarinoita, joissa yhdistävänä teemana lähes kaikissa on se, että parit, joiden olisi pitänyt jo kauan sitten saada toisensa, saavat toisensa vasta nyt, vuosien jälkeen nuoruuden kukkeuden jo mentyä, mutta saavatpahan kuitenkin.
Varsin hauska novelli on esimerkiksi "The Winning of Lucinda", jossa kerrotaan Lucindan ja Romneyn mykästä rakkaustarinasta. Pari on ollut käytännössä kihloissa jo 15 vuotta, mutta eivät ole puhuneet yhtä pitkään aikaan toisilleen sanaakaan jonkin typerän riidan vuoksi. Lucinda on 15 vuotta sitten ylpeästi julistanut, ettei puhu pojalle enää ikinä, poika puolestaan yhtä suurta ylpeyttä täynnä julistanut, ettei puhu tytölle mitään, ellei tämä puhu ensin. Puhumattomuutta on kestänyt siis jo 15 vuotta, kunnes eräät sukulaisten häät saattavat parin vihoin yhteen: kukaan ei muistaa ottaa Lucindaa juhlapaikalta kotiin lähdettäessä kyytiinsä, joten vihainen vanhapiika lähtee tarpomaan yksinään yön pimeyteen. Mutta kas, matkalla hän kohtaakin kihlattunsa ja hiljaisuuden vallitessa he jatkavat matkaa yhdessä. Vastaan tulee puro ja ritarillinen Romney heittää kihlattunsa syliinsä saadakseen hänet kuivana puron yli, mutta vanhingossa pudottaakin hänet puroon. Raivoisan kihlatun huulilta purkautuu tahtomatta sanat "You d–d idiot!". Puhumattomuuden muuri on murrettu ja novelli päättyessä lukija saattaa kuulla hääkellojen kaukaisen kumun. Sukulaiset saavat lopun ikäänsä spekuloida, mitä Lucinda sanoi Romneylle saadakseen 15-vuotisen mykkäkoulun loppumaan.
"The Quarantine at Alexander Abraham´s" on puolestaan varsin herkullinen ja edellistä vieläkin nauruhermoja kutkuttavampi romanssi. Mitä tapahtuu lopulta novellissa, jonka perusasetelma koostuu siitä, kuinka miehiä sydämestään vihaava vanhapiika, joka opettaa pyhäkoululuokkaa, lähtee onkimaan erästä poikaa pyhäkouluunsa hänestä huolta pitävän miehen luota, joka on tunnettu siitä, että vihaa sydämestään puolestaan naisia? Ja vielä, kun tämä tuittupäinen vanhapiika kiipeää määrätietoisesti ikkunasta sisään, kun häntä ei muuten sisään päästetä ja kun hän juuri lähtöä takaisin tehdessään saa kuulla sisään tulevalta lääkäriltä, että joutuu jäämään taloon karateeniin kahdestaan naisia vihaavan miehen kanssa, koska tällä on todettu isorokkoon viittavia oireita. No, mutta uskokaapa tai älkää, tämäkin novelli päättyy romanttisissa merkeissä!
Nautin näistä 12 novellia suuresti. Juuri sopivan keveitä, kutkuttavia ja hyvää mieltä herättäviä näin joulun lomapäiviin. Vakaana aikomuksenani on lukea jossakin vaiheessa myös jatko-osa Further Chronicles of Avonlea, jonka näin pilkottavan kirjaston hyllyssä samalla, kun lainasin tämän.
L.M. Montgomery
Chronicles of Avonlea (1912)
Bantam Books
183 s.
Minulla on tämä kirja itselläni, ja aloin sitä jossain vaiheessa lukeakin, vaan on yhä kesken. Ei siksi,etteikö tämä olisi kiinnostava, on vain niin paljon muuta luettavaa tullut rinnalle. Montgomeryllä on kyllä mielenkiintoisia tarinapolkuja tässäkin teoksessa.
VastaaPoistaToisinaan käy, että hyvät ja kiinnostavatkin kirjat jäävät jostain kummans syystä vain lukematta. Toivottavasti vielä saat kirjan luettua, suosittelen lämpimästi! :)
PoistaSain luettua Annan jäähyväiset -kirjan, jossa Blythen perhe on melko samanlaisessa osassa kuin tässä. He esiintyvät vain mainintoina muiden henkilöiden puheissa ja ajatuksissa. Tykkäsin tosi paljon tällaisesta tyylistä, että ulkopuolisten silmin tarkastellaan hahmoja. Tämä sinun postauksesi osui sopivasti silmiin ja houkuttelee lukemaan. Olisi mielenkiintoista saada tietää, mitä Avonleassa kulissien takana tapahtuu. Annan jäähyväisten tapahtumat sijoittuvat myöhempiin vuosiin, joten paikkana on Glen St. Mary.
VastaaPoistaJoo, huomasinkin tuosta bloggerin uutisvirrasta ilokseni, että olit blogannut Annan jäähyväisistä! Pitänee tulla lukemaan ja kommentoimaan. En ole itse vielä Jäähyväisiä ikinä lukenut, mutta on ollut jo pidemmän aikaa lukuhaaveissa. Uskon, että taatusti tykkäisin! Uskoisin puolestani, että sinä tykkäisit myös tästä, jos kerran Montgomery ja Anna-kirjat yleensäkin kiinnostavat! :)
Poista