Kirjabloggaajien joulukalenterin 25. luukku: Kun Anna sai puhvihihat

Tervetuloa aukaisemaan kirjabloggaajien joulukalenterin vihoviimeisintä luukkua, 25. päivän "ekstraluukkua"! Eilinen luukku avautui Orfeuksen kääntöpiirissä ja kaikki kalenteriin osallistuneet blogit on listattuna Luettua elämää -blogissa. 

Kaikki olemme varmaan joululahjamme saaneet jo eilen, mutta monissa muissa maissa lapsiraukat joutuvat jännittämään lahjojaan aina joulupäivän aamuun asti ja kenties menettämään yöunensa niiden takia!

Siksipä ajattelin viedä tänään lukijani matkalle yli sadan vuoden taakse joulupäivän aamuun kaukaiselle Kanadan rannikolla sijaitsevalle prinssi Edwardin saarelle erääseen taloon nimeltään Vihervaara, jossa eräs pieni orpo punatukkainen tyttö odottaa silmät kirkkaina jouluaan Vihervaarassa, ensimmäisessä paikassa, jonne hän kokee kuuluvansa. Tämä tyttö on monen rakastama tyttökirjasankaritar ja minun suurin kirjallinen esikuvani ja ihanteeni Vihervaaran Anna, viralliselta nimeltään Anna Shirley, jonka ikimuistoisesta joulusta kerrotaan Anna-sarjan ensimmäisessä osassa Anne of Green Gables eli suomeksi Annan nuoruusvuodet -teoksessa.

Voit pistää tämän italiankielisen Anna-animaation tunnarin soimaan taustatunnelmaksi lukemisen ajaksi. 

Mutta kelataanpa hieman kauemmas, ennen kuin pääsemme lahjoja avaamaan yhdessä Annan kanssa. Anna, tuo pieni turhamainen olento, joka on pelkkää kauneutta rakastavaa silmää, on haaveillut suuresti saavansa puhvihihat, jotka ovat hyvin muodissa. Kaikilla muilla tytöillä paitsi Annalla on puhvihihat. Annan kasvatus on kasvattiäidin Marillan vastuulla ja hän on hyvin järkevä ja tiukka nainen, jonka mielestä puhvihihat ovat silkkaa kankaan haaskausta ja turhamaisuuden paheen ruumiillistumaa. Matthew`lla, Marillan veljellä ei ole lupa puuttua Annan kasvatukseen. Se oli sopimuksen ehtona, jotta Anna saisi jäädä asumaan Vihervaaraan eikä häntä palautettaisi takaisin orpokotiin, vaikka hän olikin tyttö, eikä se Marillan ja Matthewin itselleen tilaama poika. Mutta sitten Matthew tekee havainnon...

Matthew tarkkailee Annaa tämän harjoitellessa kavereidensa kanssa erästä näytelmää varten. Hän huomaa, että Annassa on jotain erilaista, mitä muissa tytöissä. Jotakin sellaista, jonka pitäisi olla toisin. Mitä se on? Annalla on kyllä kirkkaammat kasvot, suuremmat, säteilevämmät silmät ja hienostuneemmat piirteet kuin muilla, mutta mitä on se jokin? Noin kahden tunnin piipunpolton jälkeen hän tulee siihen tulokseen, että Anna ei ole pukeutunut kuten muut tytöt! Hänen vaatteensa eivät ole muodinmukaiset, vaan ne ovat synkänväriset ja yksinkertaiset. Ja ennen kaikkea: Annan hihat eivät ole kuten toisten tyttöjen!

Myös tämä Anna rakastaa puhvihihoja! Siskonpoika sai tänä jouluaattona ensi kosketuksensa tätinsä lempikirjaan.

Mutta mitä voi tehdä vanha poikamies, joka ei tiedä naisten muodista juuri mitään ja jolla ei ole edes lupaa puuttua tytön kasvatukseen?

Ujona ja epävarmana hän lähtee seuraavana päivänä kohti kaupunkia ostamaan Annalle puhvihihaista lenkinkiä. Naisia pelkäävän Matthew`n pasmat menevät kuitenkin sekaisin, kun Samuel Lawsonin kaupassa onkin omistajan sijasta tällä kertaa nuori nainen myyjättärenä. Hämmenyksestään sekaisin menneenä Matthew tilaa änkyttäen puutarhaharavan sekä kaksikymmentä naulaa sokeria. Yrittääpä hän tilata heinänsiemeniäkin, mutta niitä on kuulemma valitettavasti tarjolla vain keväisin. Myyjä pitää ukkoa hupsuna, kun ennen joulua tulee haravoita ja heinänsiemeniä ostamaan. Samoin omituisena pitää häntä myös Marilla, joka saa tuliaisiksi suuren määrän sokeria, jota ei edes tavallisesti käytä. (Annan nuoruusvuodet -teoksen suomennoksessa, jota on hieman lyhennelty, ei kerrota tästä Matthew`n epäonnisesta kauppareissusta mitään.)

Mutta entäs se mekko? Nyt Matthew kääntyykin naapurin rouva Lynden avun puoleen. Lynde suostuu auliisti avunpyyntöön ja ompelee mielellään Annalle muodinmukaisen puhvihihaisen mekon, sillä rouva Lynde on itsekin ollut sitä mieltä, että Marilla pukee hänet aivan turhaan rumiin vaatteisiin.

Ja kuinkas sitten käy, kun koittaa se suuri autuuden päivä, joulupäivän aamu, kun Anna saa avata ihanan käärön, joka kätkee sisäänsä yhden hänen suurimmista unelmistaan?

Anne took the dress and looked at it in reverent silence. Oh, how pretty it was – a lovely soft brown gloria with all the floss of silk; a skirt with dainty  frills and shirrings; a waist elaborately pin tucked in the most fashionable way, with a little ruffle of filmy lace  at the neck. But the sleeves – they were the crowning glory! Long elbow cuffs and above them two beautiful puffs divided by rows of shirring and bows of brown silk ribbon.

"That´s a Christmas present for you, Anne", said Matthew shyly. 
"Why – why – Anne, don´t you like it? Well now, well now."
For Anne´s eyes had suddenly filled up with tears. 
"Like it! Oh, Matthew!" Anne laid the dress over a chair and clasped her hands. "Matthew, it´s perfectly exquisite. Oh, I can never thank you enough. Look at those sleeves! Oh, this seems to me this must be happy dream."
"Well, well, let us have breakfast," interrupted Marilla. "I must say Anne, I don´t think you needed the dress; but since Matthew has got it for you, see that you take good care for it. There´s a hair ribbon Mrs. Lynde left you. It´s brown, to match the dress. Come now, sit in."

"I don´t see how I`m going to eat breakfast", said Anne rapturously. "Breakfast seems so commonplace at such an exciting moment. I´d rather feast my eyes on that dress. I´m so glad puffed sleeves are still fashionable. It did seem to me  that I´d never get over it if they went out before I had a dress with them. I´ve never felt quite satisfied, you see. It was lovely of Mrs. Lynde to give me the ribbon, too. I feel that I ought to be very good girl indeed. It´s at times like this I´m sorry I´m not a model little girl; and I always resolve that I will be in future. But somehow it´s hard to carry our resolutions when irresistible temptations come. Still, I really will make an extra effort after this." 

Ensi kosketus Anne of Green Gables -kirjan kanssa oli hyvin positiivinen, 

kuten ilmeestä voi päätellä.

Tarinan opetus: puhvihihat ovat ihania ja pieni turhamaisuuden ruokkiminen tekee vain ihan hyvää!

Satumaista joulua!