perjantai 18. lokakuuta 2013

Satupäivän kunniaksi: hykerryttävä prinsessasatu Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti!

Tänään perjantaina 18.10 vietetään satupäivää, ja jotkut kirjablogistit ovat juhlineet koko viikkoa satuviikkona. Minä päätin juhlistaa tätä päivää lainaamalla kirjastosta jonkin sopivan yhdeltä istumalta luettavan sadun ja lukea ja blogata siitä.

Kun eilen kirjaston satuosastolla harhailin, enpä arvannut millaiseen hykerryttävän ihastuttavaan ja hupaisaan helmeen käteni osuivatkaan tarttuessani Emilia Lehtisen kirjoittamaan ja Laura Valojärven kuvittamaan Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti -nimiseen kuvakirjaan. Teoksen alaotsikko on Kertomus lohikäärmeiden kasvatuksen asiantuntijoille, mikä paljastaa kenties jotakin teoksen sisällöstä.


Aluksi

Kun seuraat tätä tarua
neljä eri väristä narua
eri loppuihin johtaa.

Kuka LOHIKÄÄRMEEN kohtaa?
Lieskoja kipinöitä, sauhua.
Tutinaa ja kauhua.

Onko sinulla kanttia
heittää kohtalon lanttia?

Olen vieläkin niin tämän sadun hauskuuden ja ihastuttavuuden lumoissa, että siitä on kerrassan hankala kirjoittaa! Nimittäin niin mielelläni kirjoittaisin kopioisin koko tarinan kaikkien nähtäville, jotta saisin jakaa kanssanne kaiken tarinan ilon! Mutta en sitä kuitenkaan tee.

Teoksen kuvitus saa jokseenkin surrealistisa piirteitä, mikä sopiikin mainiosti tarinan miltei surrealistisiin mittasuhteisiin yltävään hulvattomuuteen. Värimaailma on aika synkkä, ja toisaalta mietin, onko se ehkä tarpeettomankin synkeä, sillä tarina ei itsessään ole niin synkkä (vaikka loppupuolla kohdataankin hyvin hurjia seikkailuja!). Toisaalta tähän epäkonventionaaliseen ja prinsessan aktiivisuutta korostavaan, hurjia seikkailuja sisältävään ja hullun hauskaan tarinaan ei missään nimessä sovi myöskään perinteisen hennon herkkä ja hempeä prinsessasatukuvitus. Mutta kenties joku välimaasto värimaailman suhteen, esimerkiksi hilpeän iloisia ja voimmakkaita värejä sisältävä paletti olisi istunut tarinaan paremmin? Mutta yhtä kaikki; kuvitus on hieno ja ilahduttavan persoonallinen ja sillä on omat ansionsa.  


Yksi teoksen ilahduttavimmista piirteistä on sen runomuoto. Koko tarina on kirjoitettu loppusoinnutettuun runomuotoon. Koska koko sadun sävy on leikittelevä, loppusoinnut tuovat ikään kuin iloisia yllätyksiä tarinaan: mikä hauska pila kätkeytyykään seuraavaan loppusointuun?

Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti on monella tapaa hyvin epätavanomainen prinsessasatu, ja rikkoo monia prinsessasadun konventioita hulvattomalla tavalla. Itse asiassa kertoja aivan suoraan hyökkää monia ihmisten "harhakuvitelmia" vastaan koskien prinsessoja ja prinsessasatuja, osoittaen miltei moralistisella otteella (tässä haiskahtaa hieman feministinen naiskuva!), kuinka lukijan on syytä heittää moiset kuvitelmat romukoppaan: 

Muistatko tarujen prinsessan
jolla oli hurjan pitkä tukka?
Hän muka vankina tornissa kyyhötti
ja prinssiä odottaa nyhjötti
ihan kuin joku avuton rukka.

Sattuiko kenelläkään tulemaan mieleen
että tyttö voisi sitoa lettinsä
koska tahansa ikkunan pieleen
ja ottaa esille kynsienhoitosettinsä?
Naks! Saksilla tilanteen ratkaista,
niskasta letin katkaista,
alas lettiä pitkin kavuta
ja antaa käärmeen lieskojen savuta.


Mutta mistä kertookaan itse tämän sadun tarina? Prinsessa Wilhelmiinaa ei miellytä tavalliset prinssit, sillä itse asiassa tämän sadun maailmassa ei kukaan prinsessa jaksa sellaisia. 

Kaikki prinsessat ovat kosijoiden suhteen nirsoja.
He saavat prinsseiltä kukkasia
mutta jakavat säälimättömästi rukkasia.
( – –)
On prinsessoilla suru,
yhteinen vatsanpuru:
entä jos kaikki prinssit ovat torvia?

Entä jos prinsessa rakastuu
ihan tavalliseen poikaan
joka tykkää kioskilla lorvia
  ja kaivelee nenää ja korvia?
Mikä hirmuhuuto silloin soikaan?

No kyllähän voi arvata, kuinka käy! Tämä epäkonventionaalinen prinsessa menee ja rakastuu ihan tavalliseen poikaan ja saa aikaan kuninkaan taholta hirmuhuudon. Mutta mitä tehdä, kun prinsessa tulee aivan rakkaudesta sairaaksi?

Kohtaloa ei käy kiertäminen ja lukija saa osallistua tämän tarinan tekoon heittämällä aina kohtalon lanttia eri kosijaehdokkaiden edessä! Tuleeko kruuna vai klaava, kuka onkaan prinsessan saava?

Lukija kohtaa kerta toisensa jälkeen seuraavaan kysymykseen: ONKO SINULLA KANTTIA / HEITTÄÄ KOHTALON LANTTIA?

Lantin tuloksen määräämänä lukija ohjataan kääntämään jokin tietty sivu, ja tarina jatkuu. Mutta koska lukija ei kuitenkaan ikinä ole tyytyväinen lantin antamaan loppuratkaisuun, johtaa itse asiassa koko tarina lopulta siihen yhteen ja samaan ratkaisuun, jota lukija toivoo. 

Mutta sinne ei päästä helposti: Wilhelmiina kasvattaa vahingossa tuittupäisyydellään taikaruukusta lohikäärmeen, joka täyteen mittaan kasvettuaan uhmaa koko kuningasskunnan olemassaoloa. Kuka pelastaa vai pelastaako kukaan Wilhelmiinan ja koko kuningaskunnan lohikäärmeen kynsistä? Seuraa hurja seikkailu lohikäärmeen ruuansulatuselinten sokkeloissa, ja kaikki ei pääty kuitenkaan ihan sillä perinteisellä onnellisimmalla tavalla, vaikka tavallaan se päättyykin juuri sillä tavalla! Tästä kirjasta ei yllätyksiä puutu!


Lopuksi, itse tarinan päätyttyä ohjeistetaan vielä hyvillä käytännön neuvoilla lukijaa (tämä tuli kuin pisteenä i:n päälle kaiken tämän hauskuuden jälkeen ja oli lempikohtani teoksessa):


Oi ja voi, kuinka silmittömän rakastunut olen tähän hupaisista hupaisimpaan prinsessasatuun! Satujen maailmassa on taikaa ja viehätystä sekä mielikuvituksen juhlaa, mikä jaksaa vedota myös 24-vuotiasiin prinsessoihin!

Emilia Lehtinen (kirj.) ja Laura Valojärvi (kuv.)
Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti (2012)
WSOY
50 s.

Satumaista satupäivää kaikille lukijoilleni! Muistakaa panna hanttiin, jos kaikki ei mene mielen mukaan!

14 kommenttia:

  1. Onpa aivan ihanan näköinen satukirja! Kuvitus näyttää veikeältä.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana löydös Satupäivälle! Kuvitus on upea, eikä minusta tunnu näiden esimerkkikuvien perusteella mitenkään synkältä ... toisaalta, tykkään muutenkin tuommoisesta hehkuvan punaisesta sävystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! No, tuo synkkyyskysymys on tietysti vähän makuasia, ja ehkä jälkeenpäin mietittynä, en tiedä, onko se värimaailma nyt niin kovin synkkä... Valoisampiakin kuvia mahtuu mukaan, kuten tuo tämän bloggauksen ensimmäinen kirjan sisäsivuilta oleva kuva, jossa meneillä prinsessojen aamutoimet.

      Poista
  3. Ihana kirja! Minulta on mennyt tämä satuviikko ihan ohi; no minultahan tuntuu noin muutenkin menevän kaikki vähän ohi. =D Joskus tekisi mieli mennä hypistelemään satukirjoja kirjastoon vain huvikseen, mutten ole oikein kehdannut. =D Nääs 32-vuotta mittarissa eikä ole edes lapsia, joihin vedota. Pitäisiköhän ottaa kissa mukaan?! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista sattuu! Itsekin tajusin tämän satuviikon vasta viime viikolla, kun yksi blogini kommentoija jossakin yhteydessä siitä mainitisi.

      Mutta siis höpönlöpö, kyllä lapsettomat 32-vuotiaat kehtaavat mennä kirjaston lastenosastolle! Ei minullakaan ole omia lapsia ja olen minäkin sentään 24-vuotta, ja muina naisina kuljeksin usein satukirjaosastolla (saamatta yhtään pahaa tai epäilevää katsetta osakseni). Sitä paitsi voit leikkiä, että sinulla on kotona vaikkapa viisi kappaletta pieniä innokkaita lukijoita, jotka odottavat, että äiti tuo kirjastosta säkillisen iltasatuja! Eihän ne muut sitä mistään tiedä, lapsettomuutesi tuskin on otsallesi kirjoitettuna :P

      Poista
  4. Oi mikä kuvitus ja oi kuulostaapa ehdottomasti luettavan arvoiselta sadulta! Ja kaikkein tärkein: mikä ihana into sinulla sadun lukemisesta :)))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella! Hieman lapsellinen kuin olen, niin jaksan yhä vielä innostua saduista :D Etenkin näin hyvistä! Itse asiassa innostun nykyään varmaan enemmän saduista kuin lapsena. Aikuisena ne avuatuvat niin paljon paremmin! :)

      Poista
  5. Voi, mikä löytö! Kuvitus ja idea kuulostavat upeilta ja loppusoinnuista iso plussa. Täytyy laittaa kirjasto- ja ostoslistoille, josko tulisi vastaan: meillä on nimittäin tuo 3,5-vuotias poika innostunut prinsessoista (!!) viime aikoina. :D

    Satuja on muuten ihana lukea aikuisenakin. :) Niistä saa aivan uusia merkityksiä irti, kun saa lukea ajatuksella itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, löydöksi tätä voi kutsua! :) Jos poika tykkää prinsessoista, niin ei kuule auta muu, lukea prinsessasatuja! Voisin muuten uskoa, että tämä prinsessasatu miellyttäisi poikia huomattavasti enemmän kuin useimmat prinsessasadut, sillä siinä on mukana vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ja sitten ah, se kohtalon lantin heittäminen vasta hupia olikin! En meinannut muistaa, kumpi kolikon puolista on kruuna ja kumpi klaava, joten piti iskältä kysyä, joka ei muistanut myöskään. Mutta ehdotti että päätän vain itse ennen heittämistä kumpi puoli on kumpi, kun "eihän sillä käytännössä mitään merkitysta ole". Ja etteikö muka ole!!! Niin suurella hartaudella suhtauduin kohtalon lantin heittämiseen, etten uskaltanut heittää ennen kuin vasta sitten, kun olin Googlen aavulla selvittänyt asian! Ettei vahingossakaan tule väärää kohtaloa! :)

      Poista
  6. Pakko korjata, kun pisti silmään: kirjailija on siis Emilia Lehtinen, ei LehtOnen kuten tuonne loppuun oli lipsahtanut - kirja näyttää niin kivalta, että olisi sääli jos se jäisi löytymättä. Ja joo, kyseessä on kaima, en valitettavasti itse ole tämä Emilia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kun huomautit! Minulla on joskus aiemminkin ollut taipumusta pieneen lukihäiriöön nimien kohdalla, mutta harvemmin täysin suomenkielisten nimien :P Korjaan viimeistään sitten, kun pääsen oikean koneen äären! Kirjailijan nimi on tietysti hyvin tärkeä seikka olla oikein kirjoitettu!

      Poista
  7. Upean näköinen kirja! Ja ihanan prinsessainen postaus! Tämä on pakko testata kotiyleisöllä, sillä haluan itse kuulla, kuinka käy... Ihana Satupäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Minä mielelläni kuulisin, kuinka kotiyleisön kanssa käy! :) Satupäivä on kyllä mainio keksintö! :) <3

      Poista