Urakka loppuun suoritettu: Anna Karenina

No niin, minä tein sen! Anna Karenina loppuun luettu!

Tämän 999:n sivuisen 1800-luvun tiiliskiven lukeminen oli tietysti kokonsa vuoksi haaste, ja alkuun urakkaan ryhtyminen hieman kammoksutti. Noin kaksi viikkoa siinä meni, sain urakan loppuun viime sunnuntaina. Kesäkuuni lukutahti oli sen verran nopea, että olin ehkä hivenen pettynyt suoritukseni hitauteen. Heinäkuu on jo näin pitkällä ja vasta nyt saan aikaiseksi tehdä heinäkuun ensimmäisen kunnon kirjapostauksen! 

Viime postauksessani Kuulumisia ja Kareninaa välitin hieman väliaikatuntojani luku-urakan etenemisestä. Kuten jo silloin kerroin: pidin kirjasta. Teos on hieno ja upea, Tolstoita parhaimmillaan. Henkilögalleria on laaja, ja näin kirjan psykologinen taso moniulotteinen, sillä kirja kertoo monenlaisia elämäntarinoita ja -kohtaloita. Jossakin melko loppuvaiheessa urakkaa iski hieman parinsadan sivun mittainen uupumus, vaikka kirjan lopetus tosin oli niin upea, että se kruunasi kaiken ja korvasi pienen puutumisen.

Keskushenkilö on tietysti kirjan nimihenkilö Anna Karenina, ja suurinmpana draamallisena jännitteenä kolmiodraama Annan, hänen aviomiehensä ja rakastajansa Vronskin välillä. Yllättävästi kuitenkin tarina keskityy hyvin pitkälle myös Levin-nimisen miehen elämäntarinaan, hänen "vaimonhankintaan", hänen vaimoonsa ja avioelämäänsä. Tietyssä mielessä joskus tuntui kuin Levinille ja hänen vaimolleen olisi annettu melkein tärkeämpi sija tarinassa kuin itse Anna Kareninalle ja hänen rakastajalleen. 

Anna Karenina ja hänen rakastajansa Vronski sekä Levin ja hänen vaimonsa muodostavatkin pareina vastakohta-asetelman, jossa asetetaan rinnakkain myös kaksi elämäntapaa ja vakaumusta. Anna Karenina ja Vronski rikkovat säädyllisyyden rajoja suhteellaan, joka perustuu intohimoon. Levin ja hänen vaimonsa saavat miltei enkelimäisen sädekehän ympärilleen synnynnäisellä hyvyydellään He edustavat hyvää ja vakaata elämää, joka näyttäytyy kirjan valossa tienä todelliseen onneen ja menestykseen elämässä. Anna Karenina häilyvässä intohimossaan on taas tuomittu kulkemaan kohti omaa tuhoaan.

Toisaalta kirjan esiin tuomaa moraalista ongelmaa ei esitetä kuitenkaan niin yksioikoisessa valossa kuin voisi ensisilmäyksellä luulla. Kirja ei sorru yksioikoiseen moralisointiin avioliittokysymyksessä. Annan aviomies nimittäin on aikamoinen iljetys mieheksi. Korkeassa ja arvostetussa asemassa oleva mies tosin, mutta hänellä ei ole sydäntä eikä emotionaalisella tasolla tarjota vaimolleen mitään, mitä nainen kaipaa. Vaimolleen hän on kylmä ja ivallinen mies. Vronski tarjoaa Annalle jotakin sellaista, mitä hänen miehensä ei voi tarjota, mutta kirja kuitenkin osoittaa, ettei siinä ole mitään kestävää. Hyvän suhteen mallin sen sijaan tarjoaa nimenomaan Levinin ja hänen vaimonsa suhde: se perustuu vakaalle ja luottavaiselle rakkaudelle. Heidän suhteessaan on mukana vahvasti sekä tunne että järki.

Kirjan uskontokäsitys on myös monimutkainen ja problematisoitu. Kirjan ehdoton hyvis on Levin. Hän ei kuitenkaan ole millään tavalla uskonnollinen mies, vaan hänellä on epäuskoa kristinuskoa kohtaan. Hänessä on kuitenkin luontaista rakkautta ja hyvyyttä, juuri sitä mitä voisi ajatella "kunnon kristityssä" olevan. Sen sijaan Annan mies Karenin esitetään vakavamielisenä kristittynä, joka uskoo Raamatun sanan todesta ja haluaa noudattaa sitä. Kuitenkin hän on iljettävä, inhottava ja kylmä ihminen, jossa uskonnollisuus näyttää johtavan vain muiden ihmisten tuomitsemiseen ja moralisointiin. 

Levin kuitenkin kirjan lopussa pääsee irti epäilyistään ja saavuttaa jonkinlaisen vakaumuksen uskonasioissa. Kirja päättyykin Leviniin ja sen muutosprosessin kuvaukseen, joka Levinissä tapahtuu. Tämä antoi mielestäni huikaisevan lopetuksen kirjalle, ikään kuin oltaisi vedetty yhteen kaikki langanpäät ja annettu loppupäätelmä siitä, mikä elämässä lopulta on hyvää ja arvokasta, mikä luo elämälle merkityksen. Kirja johdatti siis lukijan varsin suurten kysymysten äärelle, mitä arvostin.

 Seuraava katkelma Levinin mietteistä päättää Anna Kareninan:

Tämä uusi tunne ei ole muuttanut minua, ei tehnyt onnelliseksi, ei kasvattanut minua kuten haaveilin - aivan samalla tavoin kuin tunteeni poikaani kohtaan. Mitään yllätystä ei ole ollut. Mutta tämä usko, en tiedä, onko se uskoa - mitä se oikein on - tämä tunne on kärsimysten kautta huomaamattani tullut minuun ja kätkeytynyt sieluuni.

Samoin kuin ennen suutuin Ivan-kuskilleni, samalla tavoin riitelen ja sanon sopimattomasti ajatukseni, samoin pysyy muuri minun sisimpäni kaikkein pyhimmän ja muiden - myös oman vaimoni - välillä, samoin syyttelen vastedeskin vaimoani oman pelkoni vuoksi ja kadun sitä, yhtälailla en ymmärrä järjelläni sitä, miksi rukoilen ja kuitenkin rukoilen yhä - mutta nyt minun elämäni, koko elämäni - riippumatta siitä mitä minulle tapahtuu - ei ole ilman tarkoitusta kuten ennen, vaan sen joka ainoalla hetkellä on selvä tarkoitus - hyvyys - ja minulla on valta sijoittaa se elämääni.

Leo Tolstoi

Anna Karenina

Suom. Lea Pyykkö

Karisto Oy

999 s.