Kauhistuttava Topelius: ”Bruden”-novelli

Olen yliopistolla mukana projektissa, jossa me opiskelijat saamme mitä hienoimman ja upeimman tehtävän suomentaa Zacharias Topeliuksen vielä toistaiseksi suomentamattomia kauhunovelleja.  Kukin mukanaolevista saa suomennettavakseen yhden novellin ja minun osalleni on langennut ”Bruden”-novellin eli suomeksi "Morsiamen" suomentaminen.  Suomennokset ovat määrä julkaista ensi syksynä Turun kirjamessuilla.  Olen vähintääkin innoissani!

 Jo viime keväänä kyseltiin yliopiston sähköpostilistan kautta alustavasti ketkä olisivat kiinnostuneita lähtemään mukaan projektiin, ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa tätä mahdollisuutta. Olen viidennen vuoden ruotsin pääaineopiskelija sekä opiskellut kirjallisuutta jo useita vuosia sivuaineenani sekä tästä syksystä lähtein myös suomen kieltä.  Projektissa yhdistyy siis aika sopivasti kaikki opiskelemani alat!

Suomennostyötä en ole vielä aloittanut. Vasta tällä viikolla jaettiin novellit osallistujien kesken.  Olen nyt lukenut kertaalleen ajatuksella läpi novellini, ja tulen tulevien kuukausien aikana lukemaan varmasti monta kertaa vielä.  Tässä bloggauksessa aion ensinnäkin käsitellä Bruden-novellin taustaa, kertoa juonesta sekä tarinan herättämistä ajatuksista. Jos jotakuta kiinnostaa lukea itse alkuperäinen novelli, sen sekä muita vielä suomentamattomia Topeliuksen  kauhunovelleja löytää netistä täältä.

Taustaa: Jukka Sarjala kertoo varhaista kauhuromantiikkaa Suomen kirjallisuudessa käsittelevässä kirjassaan Salonkien aaveet ”Bruden”-novellin syntyhistoriasta. Eräänä keväisenä iltana vuonna 1846 Topeliuksen omassa kodissaan istui viettämässä teehetkeä seurue, jonka puhe kääntyi Eugène Suen Pariisin salaisuudet-teokseen ja siihen,  kuinka Sue pysyi kirjoittamaan romaanin kauheat kuvauksen olleessaan itse onnellisissa oloissa perheensä ympäröimänä. Epäiltiin, onko sellainen mahdollista. Niinpä joku seurueessa sai päähänsä, että jotta voitaisiin todistaa, onko kauheuksien kirjoittaminen onnellisissa oloissa mahdollista, on järjestettävä asiasta palkintokilpailu! Kaksi onnellista miestä, Zacharias Topelius ja Fredrik Berndtson päättivät tarttua härkää sarvista ja osoittaa, mihin riittää onnellisen miehen mielikuvituksen kauheus. ”Bruden”-novelli oli Topeliuksen panos tähän kilpailuun. Molempien kilpailijoiden tuotokset julkaistiin lehdessä jatkokertomuksina. Mainittakoon, että vaikka Topeliuksen novelli on hyvin vaikuttava, vei Berndtson ”En svart saga”- kirjoituksellaan voiton tässä kilpailussa, jossa tuomareina toimi nuoria säätyläisneitoja.  Tämä siitä huolimatta, että voittaja ei saattanut jatkokertomustaan loppuun asti – sen kauheudet kuulemma ryöstäytyivät niin pahasti käsistä, ettei tekijä kyennyt kirjoittaa tarinaa loppuun asti. Kilpailun tärkeimpänä kriteerinä olikin nimenomaan mahdollisimman kauheiden asioiden esittäminen.

Tarina: Topeliuksen kilpailunovelli kertoo mielisairaasta Lotta Lenning-nimisestä naisesta sekä hänen äidinrakkaudestaan, joka saa mitä kammottavimman muodon.

 

Teoksessa käytetään kauhuromantiikan hyvin yleistä elementtiä, hullua naista, mistä löytyy hyvä esimerkki myös esimerkiksi kaikkien tuntemassa Kotiopettajattaren romaanissa.  Lotta Lenning on nuorena ollut ihailtu kaunotar ja ollut kihloissa Rudolf-nimisen miehen kanssa. Sittemmin hän kuitenkin menetti järkensä ja hänet oli suljettava hullujenhuoneelle.

 Tarina alkaa siitä, kuinka Kruunupyyn mielisairaalasta karannut nainen käyskentelee metsässä puhuen puille ja vaatien puilta, joita puhuttelee entisen rakastettunsa nimellä, takaisin pois riistettyä lastaan, Clara Lovisea.

 

Pian metsän läpi kulkevaa tietä pitkin tulevat vaunut, joissa on eversti Rudolf von Hagen sekä onnea hehkuva vastanainut nuoripari, von Hagenin kasvattitytär Cecilia sekä tämän sulho Carl Krona. Seurue on matkalla vihkikirkosta hääjuhlapaikalle. Kun hullu Lotta Lenning huomaa vaunujen tulevan, heittäytyy hän tielle vaunujen eteen vaatien riistettyä lastaan entiseltä sulhaseltaan - joka sattumoisin onkin juuri vaunuissa oleva Rudolf von Hagen:

Den vansinniga rörde sig ej ur fläcken. Vid öfverstens tillrop lyftade hon endast på hufvudet och bad med den bevekligaste röst: »mitt barn, Rudolf! gif mig igen mitt barn!»

Keskeytyksen jälkeen matka jatkuu. Vaunujen joutuessa väistämään äkisti tien sivuun pyörtyi vaunuissa ollut morsian, joka kuitenkin matkan aikana saadaan virkoamaan. Miehet eivät näe aiheelliseksi kertoa hänelle mitään hullusta. Kauhun tunnelmaa aletaan kuitenkin jo rakentamaa, ja morsiamen mieleen hiipii pahoja aavistuksia:

Vet du, det är något hemskt i denna skog, det är löjligt, men jag erfar precis samma känsla, som när en spindel kryper på min hals

Raivoisa Lotta Lenning lähtee kuitenkin juoksemaan vaunujen perään, ja saavuttaa vaunut… Matkustajien tietämättä hyppää nainen vaunujen takaosaan salamatkustajaksi ja saapuu myös hääjuhlapaikalle.

 

Kuinka käy ja mitä mielipuolella naisella on mielessään?

 

Hieman ajatuksiani ja arviotani novellista:

 

"Bruden”-novelli on mielestäni hyvin vaikuttava ja tiivistunnelmainen kauhunovelli. Sen kauheus

    perustuu siihen, kuinka rakkaus yhdistyy ymmärtämättömyydessä tehtyyn kauhistuttavaan tekoon

hullun mielipuolen mielessä. Näin novellin esiin maalaava kauhu saa hyvin surullisen ja traagisen

piirteen.

 

Traagisuutta sisältyy paisi siihen, kuinka nuori morsian elämänsä onnellisimpana päivänä

tempaistaan pois onnensa keskeltä, myös siihen, kuinka epätoivoinen, lastaan ikävöivä nainen

tappaa lapsensa rakkaudesta ymmärtämättä tekoaan.  Novellin loppu on suorastaan liikuttava. (Ei

ole kovin moni kauhugenren edustaja saanut minua ennen itkemään…)

 

Novelli herättää ajatuksia myös mielisairaiden kohtelusta ja heihin suhtautumisesta. Lenningiin

suhtautudutaan kuin epäinhimilliseen petoon. Kuitenkin hänen rakkaudessaan tyttäreensä on jotakin

hyvin inhimillistä ja koskettavaa. Mielisairasta ei myöskään oteta milloinkaan vakavasti. Novelli olisi saanut huomattavasti onnellisemman lopun, jos sairaan naisen puhe olisi otettu vakavasti. Hullun

puhetta ei kuitenkaan kuunnella.

    Tyylillisesti novelli on mielestäni hyvin upeasti kirjoitettu. Toivonpa todella, että osaan suomennoksessa antaa oikeutta teoksen hienolle tyylille!

 

Kaiken kaikkiaan vangitseva ja hieno novelli. Hyvin erilaista

Topeliusta minulle, sillä aiemmin olen lukenut vain hänen kirjoittamiansa satuja.