Olen jo aiemmin, melko hiljattain
blogannut Tove Jannsonin Pappan och havet-teoksesta(Muumipappa ja meri) (1965).
Nyt olen lukenut teoksen toiseen kertaan, mutta tällä kertaa suomeksi.
Pikkumainen pilkunviilaajan ja kielitieteilijän mieleni takertui suomennosta
lukiessa muutamaan sanavalintaan, jotka olivat mielestäni todella huonoja
suomennoksia. Luin Laila Järvisen
suomennoksen (en tiedä onko teoksesta edes muita suomennoksia), ja hänet
tunnetaan nimenomaan muumikirjojen suomentajana. Korostan kuitenkin, että
Järvisen suomennos on kokokaisuudessaan toimiva ja ansiokas, mutta minua jäi
suunnattomasti ärsyttämään aivan muutama sana. Nämä ovat pisimuurahaiset ja kärpäsen
lika.
Aloitetaanpa pisimuurahaisista. Oletkos ikinä
kuullut moista sanaa? Minä en ainakaan!
Teoksessa kerrotaan,
kuinka Muumipeikko löytää majakkasaaren metsästä oman asumuksen, josta pitää
kovasti. Muumipeikon onnea kuitenkin häiritsee, että paikassa asuu pieniä
pistäviä ötököitä, joita alkuperäisteoksessa nimitetään nimityksillä pisimyror ja ettermyror. Ruotsinkielisen teoksen alaviitteessä, kun
pisimyror-sana esiintyy ensi kertaa, Tove Jansson mainitsee, että Ruotsissa
käytettäisiin sanaa pissmyror. Laila
Järvinen pyörittelee suomennoksessaan näiden kahden sanan tilalla pisimuurahaiset- ja keltiäiset-sanoja. Kielikorvani
perusteella ja myös sanakirjan vahvistamana voin sanoa, että pisimyror sana
tarkoittaa niitä muurahaisia, joita suomessa nimitetään kansanomaisesti kusiaisiksi, mutta virallisissa
yhteyksissä silovihoilaisiksi. Huomatkaa, että myös alkuperäinen sana on hyvin
kansanomaista arkityyliä, viittaahan ruotsin pisi-sana pissaan/kuseen. Ettermyra
puolestaan tarkoittaa erästä muurahaisten alaheimoa nimeltään viholliset, johon myös kusiaiset kuuluvat. Koska Jansson oli
suomenruotsalainen, hänellä luultavasti oli mielessään myös suomenkielinen
vastine, mikä kuvaa hyvin niitä merkityksiä joita nämä pisimuurahaiset teoksessa saavat. Ne ovat tietyllä tavalla
muumipeikon vihollisia.
Kyllähän pisi-sana muistuttaa suomalaisen korvaan
siltä keltaiselta asialta, mihin myös kusiaisten
nimitys viittaa. Eli voihan olla, että pisimuurahaiset
ovat suomentajan ”nätimpi” väännös kusiaisista.
Minulla itselläni meni tämän merkityksen yhtäläisyyden tajuamiseen aika kauan
(en tiedä, olenko sitten hidasälyinen), ja minusta sana ei ole ymmärrettävää
suomea! Asiaa kuitenkin sekoittaa se, että Järvisen käyttämä toinen nimitys
samasta ötökkölajista keltiäiset
viittaa aivan eri muurahaislajiin, jolla ei edes ole pistintä! Teoksessa
muurahaiset pistävät Muumipeikkoa, ja kipeästi pistävätkin!
Tässä kohtaa
mainittakoon, että en ole mikään kävelevä biologiankirja, vaan olen tehnyt hieman taustatyötä googlailun muodossa yllä
olevan selvittämiseksi. Pisimuurahaiset
kuitenkin pistivät teoksessa pahasti
silmääni, ennen kuin olin tehnyt biologisa tutkimuksiani.
Sitten kärpäsen likaan.
Teoksessa ennen
majakkasaarelle matkaamista muumiperhe katselee saarta kartasta, ja Myy
huomauttaa, että on aina luullut sitä kartan kohtaa kärpäsen liaksi. Alkuperäisteoksessa on käytetty sanaa fluglort. Suomentaja on taas lähtenyt
kaunistelun tielle. Rehellisempi suomennos olisi kärpäsen kakka. Mielestäni
sana istuisi myös huomattavasti paremmin ilkikurisen Myyn suuhun, joka on
tunnettu kaikenlaisten pisteliäiden ja joskus hieman rumienkin huomautusten
sanomisesta. Suomennos tosin on ilmestynyt jo 1965, joten mietin myös
vaihtoehtoa, kuulostiko ehdottamani suomennos silloin huomattavasti rumemmalta
ihmisten korvissa kuin nykyään. Mutta epäilenpä. Minua tämä kärpäsen lika häiritsi osittain siitä
syystä, että mielestäni alkuperäisteoksessa Myyn puheet siitä, että kenties
saari onkin vain pelkkä fluglort, oli
ehkä yksi hauskimmista jutuista teoksessa. Suomennoksessa tämän huumorin
terävin piikki hieman katoaa. Vertaa esim. seuraavia kohtia:
För all del, allt är
fantastiskt, sa Lilla My. Mer eller mindre. Det mest fantastiska vore om vi kom
dit med sort hallå och alla våra parafernalier och upptäckte att det verkligen
var en fluglort.
Kaikin
mokomin, kaikki on loistavaa, sanoi pikku Myy. Enemmän tai vähemmän.
Loistavinta olisi jos muuttaisimme sinne suurella metelillä kimpsuinemme ja
kampsuinemme ja huomaisimme, että koko saari oli todellakin vain kärpäsen lika.
Sellaisia mietteitä
tällä kertaa. Paljon melua tyhjästä, voisi joku sanoa, mutta yksityiskohdat
ovat joskus tärkeitä!
Alakuvassa vielä pieni loppukevennys kirjan sivulta :)
Hyviä havaintoja :)
VastaaPoistaItse olen noteerannut samat asiat, mutta en ole pohtinut asiaa, ja oletin syyn olevan sanan "kakka" tai "paska" ja "kusiainen", "kusimuurahainen" sanojenn "epäsopivuudesta".
Minusta muurahaisia metsässä on ainakin neljää päälajia (on toki enemmän kymmenittäin) punaiset kekomuurahaiset pistävät, mutta ne näkee helposti, mauriaiset mustat pienet muurahaiset, eivät pistä. Keltiäiset pistävät kipeästi, mutta kaikkein inhottavampia ovat punaiset pienet muurahaiset lienee viholainen -niminen, se jää metsässä kiinni ihoon ja voi "purra" monta kertaa.
Aloitin kerran tätä ruotsiksi, mutta en päässyt loppuun. Taikatalven luin englanniksikin, Kesäkirjan olen lukenut vain ruotsiksi, ja kieli oli suhteellisen helppoa, mutta ongelmaksi muodostui eläinten kasvien ja muiden luonnonilmiöiden termit, kun sammaleesta (muistaakseni mossa) lähtien piti tsekata sanakirjasta. Minulla on useita ruotsinkielisiä kavereita ollut poikavuosina, ja eron kielessä huomasi esim. lintujen ja kasvien nimissä -västäräkki, kottarainen, rastas, leskenlehti, syysmaitikki, maitohorsma ..., en tiedä niitä lainkaan ruotsiksi, eikä suomenruotsalaisetkaan välttämättä tiedä kaikkia suomeksi, vaikka heidän suomenkielen taitonsa oli paljon parempi kuin omani ruotsin saralla.
Hyviä huomioita! Kärpäsen likaan itsekin olen kiinnittänyt huomioita, kuinka tylsä! Samannimisessä muumijaksossa lika oli muistaakseni puhtaasti kakka :)
VastaaPoistaPitäisikin taas lukea pitkästä aikaa muumeja..
Kiitoksia kommenteistanne, Jokke ja ANNI!
VastaaPoistaLuultavasti kyse on jonkinlaisesta epäsovinnaisuude välttämisestä, mutta mielestäni tässä kohtaa kuitenkin ihan älytöntä kaunistelua, koska molempiin esiin ottamiini sanoihin liittyy myös alkuperäiskielessä vähintään saman verran epäsovinnaisuutta. Eikö suomentaja nyt voi sanoa asiaa yhtä rumasti kuin kirjailijaksi on sanonut? Vääristely, sanoisin! Kärpäsen lika todellakin on aika tylsä ilmaus. Mielenkiinoista ANNI tietää, että sana on animaatioissa käsitelty vähän rehellisemmin :P
Jokelle kuitenkin vielä sellainen huomio, että ainakin Wikipedian keltiäis-artikkelin mukaan keltiäisillä ei ole pistintä eikä ne näin ollen pysy pistämään. (Artikkelissa mainitaan, että keltiäiset usein sekoitetaan kusiaisiin ulkonäön vuoksi.) Tähän yksi suomennoksen epäloogisuus perustuukin; Janssonin teoksessa muurahaiset, joita suomennoksessa nimitetään vuorotellen niin keltiäisiksi kuin pisimuurahaisiksikin, pistävät Muumipeikkoa.
Juu en ole mikään keltiäisi-viholais ym akselilla ultra-asiantuntija (mutta nämä kuuluu pikkupojan käydä läpi, ja aikuisenakin muurahaisia tarttuu matkaan metsästä esim. suunnistaessa, eli näin varmasti on, kun kirjoitit :)
PoistaOlet varmasti oikeassa kainostelunkin suhteenkin, Tove oli minusta muutenkin epäsovinnainen, joten suomennos on hienohelmainen.
Minuakin häiritsi kirjaa lukiessa tuo kärpäsen lika, sillä jo lapsena katsoin muumi animaatioita ja niissähän sanotaan suoraan kärpäsen kakka :D Mutta pisimuurahaiset eivät häirinneet, sillä mielsin sen heti kusiaisiksi.
VastaaPoistaTuo keltiäinen oli minulle uutta, mutta hauska tietää nyt, mikä on keltiäinen :)
Sulla on selvästi nopeammat hoksottimet kuin minulla, sillä ensimmäinen reaktioni pisimuurahaisiin oli, että että mikä tuo on, eihän se ole edes sana! Olisi ollut minulle ymmärrettävämpää, jos olisi ollut edes pissi- tai pissamuurahaisia :D
VastaaPoistaTämä innokas suomennoskyylä luki tätä mielikseen! :) Olen lukenut kirjan useita kertoja mutta viime kerrasta on aikaa. Ja kun olen aika nuorena ekan kerran lukenut tämänkin, on suomennos uponnut minuun ihan täysin.
VastaaPoistaMinäkin muistan "arvanneeni" pisimuurahaisten merkityksen. Nyt noista lauseita lukiessa kyllä tuntuu samalta kuin sinusta - turhan sievistelevää. Kärpäsen kakkaa ja kusiaisia ne selvästi on!
Hauska kuulla Salla, että olen ilahduttanut suomennoskyylää tekstilläni! Viimeinen lauseesi tiivistää totuuden! :D
VastaaPoista