keskiviikko 14. marraskuuta 2012

A Blog with Substance -tunnustus


 


Sain ihka ensimmäisen blogitunnustukseni, josta olen kovin innoissani. Kiitos tunnustuksesta, Satu!
Tunnustuksen mukana tulivat seuraavat ohjeet:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Ajattelin kietoa itsestäni kertomat kahdeksan asiaa sellaisen aiheen ympärille, mihin kirjallisuuden hahmoihin olen kokenut identifioituvani. Kirjallisuutta lukiessani yleensä peilaan jatkuvasti itseäni henkilöhahmoihin ja rakennan samalla omaa identiteettiäni löytäessäni hahmoista jotakin samaa kuin itsestäni. Parhaiten yleensä viihdynkin juuri sellaisten kirjojen parissa, joista löydän peilikuvia itsestäni – näin opin tuntemaan itseäni paremmin sekä ymmärtämään itseäni. Tässä siis kahdeksan kappaletta näitä omia kirjallisuuden identifikaatiohahmojani sekä lyhyt perusteluni, miksi löydän oman kuvani heistä:

1) L.M. Montgomeryn Anna-kirjojen Anna – yhtäläisyytemme ovat loputtomat. Lyhyesti kuitenkin mainittakoon, että olemme kaimoja ja lisäksi minulla myös on hieman ylivilkas ja haaveellinen mielikuvitus, joka saa usein muut pyörittelemään silmiänsä minulle. Myös opettajan ammatti ja kiinnostus kirjallisuuteen yhdistävät meitä.

2) L.M. Montgomeryn Sinisen Linnan Valancy – Valancyn tapaan harrastan silloin tällöin todellisuuspakoilua kuvitelmieni haavelinnaan, jonka tosin olen Sinisen linnan sijasta nimennyt Vaaleanpunaiseksi linnaksi.

3) Leo Tolstoin Sodan ja rauhan Natasha – olen välillä yhtä turhamainen, kevytmielinen ja ihailunkipeä, mutta silti sisältä hyväsydäminen ja herttainen.

4) Nathaniel Hawthronen Tulipunaisen kirjaimen pastori Arthur Dimmesdale – no, tämä jääköön vaille selitystä.

5) Astrid Lindgrenin Peppi-hahmo – toisinaan olen yhtä omapäinen ja rasavilli.

6) Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin Prinsessa vailla valtakuntaa –sadun prinsessa vailla valtakuntaa – olen hieman prinsessa ja myös minun valtakuntani on toisinaan vähän hukassa.

7 & 8) Tove Janssonin muumien Nipsu ja pikku Myy – näissä hahmoissa ilmenee luonteeni jakautuneisuus. Toisaalta olen arka ja pelokas, elämää pakeneva Nipsu, toisaalta myös vahva, itsevarma ja rohkea sekä ilkeilevä pikku Myy. Yhteistä näille hahmoille on kuitenkin, että heitä nimitetään pieniksi, aivan kuten minuakin usein nimitellään pikku Annaksi.

Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:
´
Olen haaveileva Anna...




Olen valtakuntaani etsivä prinsessa.






Olen laatikosta kurkistava ilkikurinen ja itsevarma pikku Myy.







5 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, Anna ystävämme (heh). Olipa kivoja satunnaistietoja. Minustakin samaistuminen on tärkeää, jos haluaa oikein kunnolla nauttia kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Outi! :) Ja niin se vaan taitaa olla monien ihmisten kohdalla - niin narsistiselta kuin se kuulostaakin - että haluamme mieluiten lukea kirjoja, joissa voimme tuijottaa omaa kuvaamme peilistä :P

      Poista
  2. Ihana tapa vastata tunnustukseen! En yleensä ehdi enkä oikein osaakaan vastata näihin tunnustuksiin, mutta tämän ideasi voisin lainata ja vastailla omalta osaltani jossain välissä :). Lämmin kiitos tunnustuksesta ja onnittelut omalle blogillesi sen saamisesta - se on sen ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän idean saa oikein mielellään lainata! Olisi todella mielenkiintoista kuulla muiden kirjallisista samaistumiskohteista.

      Ja olehan hyvä tunnustuksesta, sinun blogisi sen vasta onkin ansainnut! :) Ja kiitos myös tuosta antamastasi "epävirallisesta tunnustuksesta" :)

      Poista
    2. Minäkin sain nyt vastattua, täällä:

      http://sininenlinna.blogspot.fi/2012/12/joulukalenterin-luukku-12.html

      Kiitos inspiraatiosta! :)

      Poista