L.M. Montgomery: Rainbow Valley

 

 

"What about  Mrs. Meredith?" Asked Anne.

"There is no Mrs. Meredith. That is just the trouble. Mr. Meredith is a widower. His wife died four years ago. If we had known that I don´t suppose we would have called fim, for a widower is even worse in congregation than a single man. But we was heard to speak of his childen and we supposed there was a mother, too."

No huh, mikä viikko takana! Onneksi se on nyt ohi ja on vihdoin aikaa istahtaa kirjoittamaan kirjasta, jonka sain luetuksi jo viime viikonloppuna.

 

L.M. Montgomeryn Rainbow Valley (Sateenkaarinotko) on Anna-sarjan seitsemäs osa, jatkoa Anne of Ingleside -teokselle (Annan perhe).

 

 Jo edellisessä osassa oli nähtävissä, että Anna on astumassa taka-alalle kirjoissa, ja Annan lapset sen sijaan saavat yhä isomman roolin. Rainbow Valley -kirjassa on kuvattu vieläkin enemmän muita henkilöitä kuin Annaa. Nyt pääroolissa ovat paitsi Annan kuusi lasta, mutta vielä enemmän pappilan lapset ja heidän isänsä John Meredith.

 

Glen St. Maryn presbyteerit ovat saaneet uuden papin, joka pitää loistavia saarnoja, mikä olikin syy, miksi kyläläiset hänet valitsivat tehtävään. Valinta olisi luultavasti osunut toisin, jos olisivat tienneet, että hän on leskimies. Uudella papilla, John Meredithillä on neljä lasta, mutta lapsilla ei olekaan äitiä!

 

Isä on kirjoihin uponnut, haaveissaan viipyilevä poissaoleva sielu, joka ei hyvästä sydämestään huolimatta tule juuri ajatelleeksi lapsiaan. Lasten kasvatus on ollut melkoisella hunningolla äidin kuoleman jälkeen. Lapset eivät ole missään nimessä pahoja, mutta ilman asianmukaista ohjausta tulevat tekeneeksi vähän sitä sun tätä ajattelemattomuudessaan. 

 

Pappilan lasten uusimmat metkut ovat koko kyläyhteisön kuumin juoruilunaihe. Nämä lapset tarvitsisivat ehdottomasti uuden äidin, siitä kaikki kyläläiset ovat yhtä mieltä heti alusta alkaen!

 

Tietysti tässä on nähtävissä heti ensimmäisestä luvusta alkaen suuren romanssin ainekset. Mistä papille morsian?

 

Odotukseni osuivat oikeaan, ja kirja tarjosi sekä hullun hauskoja lasten metkuja että vakampiä sävyjä kauniin romanssin merkeissä. Juuri sopivassa suhteessa molempia, niin että lopputulos on kuin ihanan hauska, iloisen- ja hilpeänvärisillä nonpareille koristeltu kaunis kermainen hääkakku!

 

Kirjan keskukseksi muodostuu ihana, taivaallisen kaunis ja luonnoläheinen Rainbow Valley, joka on alunperin Annan lasten oma salainen leikkipaikka. Pappilan lasten ja Annan lasten ystävyyden kautta siitä muodostuu myös pappilan lasten elämän keskus.

"I am afraid they love it too well," said Susan gloomily. "Little Jem said once that he would rather go to Rainbow Valley when he died, and that was not a proper remark."  

Lisäksi Rainbow Valleyn romanttisen lähteen luona voi odottaa vaikka itse rakkaus!

 

Kirja oli ihana ja kaunis - mitä muutakaan tästä taas osaisin sanoa? Montgomery osaa yhdistää niin hienosti hulvattoman huvittavuuden kauniiseen ja vakavaan. Tykkäsin ihan tosi paljon!

 

L.M. Montgomery

Rainbow Valley, 1919

Bantam Books

225 s. 

 

Annan annaisa tammikuu - kuukauden koontipostaus

Tammikuu on vierähtänyt päätökseensä ja ajattelin ensimmäistä kertaa blogihistoriassani tehdä kuukauden koontipostauksen. Suunnitelmanani olisi tästä lähtien ryhyä laatimaan sellaisia joka kuukauden jälkeen.

 

Tammikuussa vietin paljon aikaa L.M. Montgomeryn Anna-kirjojen parissa. Ja mikäs sen mukavampi tapa viettää aikaan, sillä Annat ovat ihania ja saavat aina hyvälle tuulelle. Annat luin engalnniksi, mikä vähän hidasti lukutahtia.

 

Toiseksi vahvimmaksi teemaksi tammikuussa nousevat prinssit, joiden viehättävään maailman tutustuin Pienen prinssisadun sekä Pikku prinssin avulla.

 

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että olen tammikuussa tullut lukeneeksi harvinaisen ihania kirjoja, vaikka luettujen kirjojen määrä ei päätä huimaakaan. Tästä joukosta olisi mahdotonta mainita yhtä tiettyä helmeä, joten en edes yritä.

 

Yhteensä bloggasin tammikuussa kahdeksasta kirjasta, joista kaksi on lasten kuvakirjoja. Yksi kirjoista, Wecksellin Daniel Hjort tuli luetuksi jo viime vuoden viimeisenä päivänä, joten varsinaisia luettuja kirjoja kuvakirjat mukaan lukien kertyi seitsemän tammikuun aikana.  

 

Tässä lista tammikuussa blogatuista kirjoista aikajärjestyksessä:

1) J.J. Wecksell: Daniel Hjort

2) Carol Lawson: Kahden kerroksen karhut - Syntymäpäivät (kuvakirja)

3) L.M. Montgomery: Anne´s house of Dreams

4) L.M. Montgomery: Anne of Green Gables

5) Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi

6) Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Pieni prinssisatu (kuvakirja)

7) L.M. Montgomery: Anne of Avonlea

8) L.M. Montgomery: Anne of Ingleside

Joululahjaksi saamani Complete Anna of Green Gables -pokkaripaketti pääsi kovaan käyttöön heti tammikuussa.

 

 

 

Pikku prinssi jakoi minulle elämänviisauksiaan.

"Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeitä asioita ei näe silmillä."

 

Blogin nimi lyhenee: Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan - Annan lukupäiväkirja -blogini muuttuu lyhyempään ja ytimekkäämpään muotoon. Blogini uusi nimi on yksinkertaisesti Matkalla Mikä-Mikä-Maahan.

Entinen, pitkä nimi tuotti toisinaan hankaluuksia ja ehkä väärinymmärryksiäkin, koska osa viittasi blogiini nimellä Annan lukupäiväkirja ja osa puolestaan nimellä Matkalla Mikä-Mikä-Maahan. Siispä, jotta kaikki tietäisivät, mistä blogista puhutaan, katsoin järkevämmäksi muuttaa blogini nimen yksiselitteisemmäksi,

Lisäksi uusi lyhyempi nimi näyttää mielestäni graafisesti kauniimmalta blogin yläreunassa.

Suunnittelinkin viime lokakuun alussa blogia perustaessani nimeksi alun perin vain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, mutta katsoin kuitenkin tarpelliseksi lisätä ikään kuin tarkennuksesksi Annan lukupäiväkirjan sen perään, jotta kaikille tulisi selväksi, minkälainen blogi on kyseessä. Uskon sen tässä vaiheessa jo käyneen kaikille varsin selväksi, joten liikanimi Annan lukupäiväkirja on täyttänyt tehtävänsä ja voi poistua käytöstä.

 .

Muutin samalla hieman blogini ulkonäköasetuksia. Esimerkiksi perustekstin väri  muuttui hieman rustehtavasta keltaisempaan suuntaan. Pidän uutta väriä enemmän esteettistä silmääni miellyttävänä. Mietin kuitenkin, onko se liian kirkas helpon lukemisen kannalta? Kommentteja?

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin tarkoitus on viedä sekä minut että sinut kirjojen avulla mielikuvituksen ihmeelliseen maailmaan, meidän jokaisen sisäiseen Mikä-Mikä-Maahamme. Maahan, jossa voi tapahtua ihan mitä vain ja jossa jokainen hetki on seikkailu. Toivottavasti blogini onnistuu täyttämään tehtävänsä hyvin!

Yhä vain Annaa: Anne of Ingleside

L.M. Montgomery

Anne of Ingleside, 1939

Bantam books

274 s.

October was a very happy month at Ingleside that year, full of days when you just had to run and sing and whistle. Mother was about again, refusing to be treated as a convalescent any longer, making garden plans, laughing again … Jem always thought Mother had such a beautiful, joyous laugh…  Answering innumerable questions. “Mummy, how far is it from here to the sunset? ... Mummy, why can´t we gather up the spilled moonlight? ... Mummy, do the souls of dead people really come back on Hallowe`en?  … Mummy, what causes the cause? ... Mummy, wouldn’t you rather be killed by a rattlesnake than a tiger, because the tiger would mess you up and eat you? ... Mummy, what is a cubby? ... Mummy, is a widow really a woman whose dreams have come true? ... Wally Tailor said she was… Mummy, what do little birds do when it rains hard? … Mummy, are we really a too romantic family?”

Minun Anna-urakka jatkuu. Anne of Ingelside on L.M. Montgomeryn Anna-sarjan kuudes osa. Täytyy myöntää, että kirjan alku oli todella suuri pettymys. Kirjan edeltävä osa Anne´s House of Dreams jää tilanteeseen, jossa Anna ja Gilbert jättävän taakseen ensimmäisen yhteisen kotinsa House of Dreamsin, mukanaan ainokainen pienokaisensa James, ja suuntaavaat kohti uutta, suurempaa kotia. Tämä suurempi koti on kirjan Anne of Inglesiden nimessä esiintyvä Ingleside. 

Edeltävä kirja oli tunnelmaltaan hyvin lumoava ja vangitseva. Minun oli vaikea laskea sitä käsistäni sen loppuessa. Olisin kaivannut suoraa jatkoa edeltävälle osalle, mutta Anne´s House of Dreams- ja Anne of Ingleside –kirjojen välissä onkin monen vuoden aukko, joka olisi mielestäni kaivannut täyttöä.

Tässä kirjojen välisessä aukossa Annan ja Gilbertin ainokainen vauva onkin monistunut viideksi vilkkaaksi lapseksi. Kuudes lapsi, Marilla eli lyhyesti Rilla syntyy tämän teoksen aikana. Aiempiin kirjoihin verrattuna tämä ei olekaan niin paljon kertomus Annasta, vaan kerronta keskittyy melko paljon Annan lasten pikku seikkailuihin. Anna on toki vahvasti läsnä lasten äitinä.

Kun olin päässyt eroon kirjan alun tuottamasta pettymyksestä, pidin kirjasta siinä missä muistakin Annoista. Oli mielestäni mielenkiintoista seurata, millainen äiti Annasta on kehittynyt. Anna on ihana äiti! Hän jaksaa aina kuunnella ja vastata lasten kysymyksiin. Hän ei ikinä naura, jos lapsi on vakavissaan jonkin hänelle todellisen, mutta aikuisten silmissä huvittavan ongelman kanssa.

Montgomery kuvaakin ihastuttavan hellyttävästi ja viisaasti näitä lasten pieniä, mutta suuria ongelmia. Esimerkiksi, kuinka Rillan mielestä on mitä suurin häpeä joutua kantamaan julkisesti koko kylän läpi kirkon myyjäisiin kakku, jonka hänen äitinsä on luvannut sinne lahjoittaa. Tai kuinka erään toisen pienen Annan kullannupun elämän onni särkyy, kun hän kuulee valheelliselta kaveriltaan, että hänet on syntyessään vaihdettu erään toisen perheen lapsen kanssa. Kaikki nämä lasten ongelmat Anna kohtaa suurella ja ymmärtävällä sydämellä. Voi kunpa kaikilla lapsilla voisi olla sellainen äiti kuin Anna!

Minusta Anna-kirjat ja erityisesti tämä kirja olisi hyvää luettavaa jokaiselle tulevalle äidille! Niissä kuvataan syvällä ymmärryksellä lapsen maailmaa lapsen näkökulmasta. Anna on ihanneäti, joka osaa aivan uskomattoman hienosti asettua lapsen asemaan ja ymmärtää, miltä maailma näyttää lapsen viattomin ja ymmärtämättömin silmin.  Jos minä saisin olla päättämässä, mistä koostuu äityspaketti, laittaisin ehdottomasti pakettiin jokaisen äidin luettavaksi tämän kirjan.

Mutta vastauksena pikku Jemin alun lainauksessa esittämään kysymykseen täytyy todeta, että ehkäpä Annan perhe on really a little too romantic family.

Huom. edellisessä bloggauksessani Anne of Avonlea –kirjasta keskityin osittain myös samaan kasvatusasiaan Annan opettajan työn kautta.

Kritiikkiä takakannesta

Anne is the mother of five, with never a dull moment in her lively home. And now, with a new baby on the way and insufferable Aunt Mary Maria visiting – and wearing out her welcome – Anne´s life is full to bursting.

Still, Mrs. Doctor can´t think of any place she´d rather be than her own beloved Ingleside. Until the day she begins to worry that her beloved Gilbert doesn’t love her anymore. How could that be? She may be a little older, but she´s still the same irrepressible, irreplaceable redhead – the wonderful Anne of Green Gables, all gorwn up. She´s ready to make her cherished husband fall in love with her all over again!

Näin kuuluu Anne of Inglesiden takakansi, mikä olikin huonoin kohta koko teoksessa. Takakansi antaa mielestäni kuvan, että tämä olisi jokin avioliittodraamaromaani, jossa koko juonellinen jännitys kietoutuu Annan ja Gilbertin aviollisen onnen uudelleen herättämiseen. Koko teoksen ajan odottelin kärsimättömästi, koska tämä takakannen kuvaama avioliittotragedia puhkeaa esiin, kunnes lopulta luulin, ettei se tulekaan ikinä ja että takakannen kirjoittaja ei ole edes vaivautunut lukemaan koko teosta.

Näin huonosti ei kuitenkaan ollut asia. Avioliittotragedia tosiaan puhkesi, mutta vasta kolmanneksi viimeisessä luvussa, joka oli järjestysluvultaan 39. luku. Tragedia ratkeaa viimeisen eli 41. luvun alkupolla eikä lainkaan sillä tavalla, miten takakansi kuvaa. Aika harhaanjohtavasti kirjoitettu takakansi! Sitä ennen, eli 38 luvun ja 252 sivun ajan Annan elämä on nimittäin ollut yhtä auvoa.

Mutta eipä anneta huonon takakannen pilata olennaisinta! Ihana kirja, ihana Anna, ihanat lapset ja ihana Montgomery!

Annan opissa - Anne of Avonlea

When Anne reached the school first morning, she was confronted by prim rows of ”shining morning faces” and bright, inquisitive eyes. She hung up her hat and faced her pupils, hoping that she did not look as frightened and foolish as she felt and that they would not perceive how she was trembling.

She had sat up until nearly twelve the preceding night composing a speech she meant to make to her pupils upon opening the school. She had revised and improved it painstakingly, and then she had learned it by heart. It was a very good speech and had some very fine ideas in it. The only trouble was that she could not now remember a word of it…

Minun Anna-buumini jatkuu jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli Montgomeryn Anna-sarjan toinen osa. Viime aikoina olen blogannut Anne of Green Gables –teoksesta sekä Anne´s House of Dreams –teoksesta.  Siksi minusta tuntuu, ettei minulla ole juuri mitään uutta sanottavaa tästä. Anna on ihana ja sillä selvä!

Anne of Avonlea -teoksessa päästään seuraamaan Annan elämää tämän ollessa 16-18 vuotias. Kirjan alussa Anna on aloittamassa ensimmäistä kertaa elämässään opettajan työn, omassa entisessä opinahjossaan, Avonlean koulussa. Mielenkiintoinen yhteensattuma oman elämäni kannalta, sillä minä – Annan kaima ja sukulaissielu – olen myös aloittamassa vajaan parin viikon kulutta ensimmäistä kertaa sivutoimisen opettajantyön entisessä lukiossani. Mielenkiintoista näin aloittelevana opettajana olikin seurata tässä kirjassa Annan opettajuutta ja sen kehittymistä sekä sitä, millainen Anna on kasvattajana.

Opettajaksi ryhtyessään Annan pää on täynnä suuria ja idealistisia ihanteita siitä, millainen opettaja hän aikoo olla. Auktoriteetti kuuluu luoda voittamalla oppilaiden kiintymys ja luottamus. Ruumiillista kuristusta ei saa ikinä ja missään nimessä käyttää! ... Hienot periaatteet, mutta kuinkas käy?

”There is some good in every person if you can find it. It´s a teacher´s duty to find and develop it. “

Hienostihan Anna koulussa selviää ja lopulta, muutaman mutkan jälkeen, onnistuu voittamaan kaikkien oppilaiden sydämet puolelleen. Monet ylevät ihanteet kuitenkin riisuutuvat loistostaan tosi elämän koettelemuksien keskellä. 

Voi, kun joskus onnistuisin olemaan edes puolet niin mukava ja pidetty opettaja kuin Anna! Mutta on kai hyvä muistuttaa itseään siitä, että tämä on vain fiktiota. Ei kukaan oikeasti kai pystyisi olemaan niin ihana ja täydellinen kuin Anna Shirely?

 

Anna saa myös kokeilla kasvatuskonstejaan Davy ja Dora –nimisiin 6-vuotiasiin kaksosiin, jotka äitinsä kuoleman jälkeen siirtyvät Marillan ja Annan hoteisiin Vihervaaraan. Dora on kuin itse enkeli ja tuskin tarvitsee mitään kasvatusta. Davy sen sijaan on tullessan kuin itse piru, mutta kumma kyllä, Annan taitavassa otteessa hän alkaa osoittaa selviä kehittymisen merkkejä.

Annan salaisuus kasvatusasioissa on selvästi se, että hän saa Davyn, kuten myös oppilaansa, suorastaan palvomaan itseään. Lapsi kuin lapsi on kiltisti, jos tietää palvomansa kohteen tulevan tyytymättömäksi muunlaisesta käytöksestä. Annan lapsikeskeinen kasvatusmetodi asettuu selvästi vastakkain ”vanhan kansan” kasvatusmetodin kanssa, jonka mukaan ”children should be seen but not heard”. Annalla on aina aikaa kuunnella lapsia sekä vastata heidän loputtomiin kysymyksiinsä.

Sen verran kun tiedän historiasta, ovat Annan kasvatusmetodit ja suhtautuminen lapsiin vaikuttanut luultavasti melko moderneilta kirjan ilmestymisajankohtana, 1900-luvun alussa. Siitä hyvästä hatunnosto Montgomerylle!

Lopuksi

Vaikka Anna on tässä kirjassa jo melko varttunut ja vastuullinen nuori naisenalku, on ihanaa, että hän on yhä sisimmässään sama hupsu ja hulvaton, keijukaisiin uskova tyttö kuin hän on Anne of Green Gables –kirjassa. Tämä puunhalaus-kohtaus oli oma lempikohtaukseni kirjassa: 

”What a nice month this November has been!” said Anne, who never guite got over the childish habit of talking to her self. (– –) How quiet the woods are today… Not a murmur exept that soft wind  purring in the treetops! It sounds like surf on a faraway shore. How dear the woods are! You beautiful trees! I love every one of you as a friend.”

Anne paused to throw her arm about a slim young birch and kiss its cream-white trunk. Diana, rounding a curve in the path, saw her and laughed.

“Anne Shireley, you´re only pretending to be grown up. I believe when you`re alone you´re as much a little girl as you ever were.”

“Well, one can´t get over the habit of being a little girl at once”, said Anne gaily. “ You see, I was little for fourteen years and I only been grown-uppish for scarcely three. I`m sure I shall always feel like a child in the woods.”

L.M. Montgomery

Anne of Avonlea, 1909

276 s.

Kaksi Annaa

Pieni prinssisatu - kauniita ihanteita pienille pojille!

Olipa kerran pikku prinssi nimeltä Pauli. Pauli tahtoi kalastaa ja leikkiä koko päivän kotia Kaisa-prinsessan kanssa.

Pauli kirjoitti Kaisalle kortin. Tuletko meille? kortissa luki. Lähetti kiirehti matkaan postin kanssa.

Pauli keräsi kalavehkeet, valjasti ratsun ja  lähti lammelle. Pauli päätti onkia odotellessaan. Prinssi oli oikea kalamies.

Pikku Prinssin jälkeen on hyvä jatkaa prinssien parissa ja suunnata katseensa Pieneen prinssisatuun.

Olen aiemmin blogannut iki-ihanasta ja suloistakin suloisemmasta Pienestä prinsessasadusta , joka innoitti minut tutustumaan sen kaveriin, Pieneen prinssisatuun. Se on edellisen tapaan Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama ja toimii eräänlaisena jatko-osana Pienelle prinsessasadulle.

Pienessä prinsessasadussa ystävykset Kaisa-prinsessa ja Pauli-prinssi viettivät leikintäyteistä päivää Kaisa-prinsessan luona. Värimaailma siinä on tyttömäisen vaaleanpunainen ja hempeä, ja kirjan voidaan sanoa olevan selvästi tyttöjen kirja.

Pieni prinssisatu on sen sijaan enemmän pojille suunnattu. Kansi on tumman sininen ja värimaailma useimmissa kirjan aukeamilla liikkuu sinisen ja vihreän eri sävyissä. Mukaan mahtuu myös joitakin prinsessamaisempia kuvia.

 Siinä missä Pienessä prinsessasadussa vierailtiin prinsessan kotona, ovat roolit vaihtuneet tässä päinvastaisiksi. Nyt on Kaisa-prinsessan vuoro tulla Pauli-prinssin luokse kylään:

Kaisa-prinsessa ilahtui kutsusta. Hän pakkasi repun ja tarttui työkalupakkiin. Isä oli hoitamassa valtakunnan asioita. Äiti oli poimimassa ruusutarhassa kukkia.

-          Minä muutan Paulin luo, Kaisa ilmoitti porttivahdille ja juoksi puiston halki lammelle.

Poikamaisuus näkyy myös sadun ja siinä leikittävien leikkien sisällössä. Toki kotia leikitään jälleen, kuten leikittiin myös Pienessä prinsessasadussa. Mutta lisäksi on kalastusta, matojen keräämistä, sammakoilla leikkimistä sekä muuta poikia kiinnostavaa puuhaa.

Äiti sammakko kurnutti rannalla. Pauli nosti sammakon ja sanoi:

- Älä huoli. Päästän poikasi pian vapaaksi.

Äiti sammakko oli iloinen. Paulin kädessä oli mukava makoilla. Isä sammakko myhäili kaislikossa. Sillä oli koivet koukussa ja kruunu päässä. Sellaista oli elämä prinssin mailla.

Arvio:

Pidin tästä sadusta jälleen suunnattomasti! Se ei tosin ollut ihan yhtä ihana mielestäni kuin Pieni prinsessasatu, jonka luettuani olin aivan myyty. Tämä johtuu kenties siitä, että edustan itse prinsessojen sukupuolta, joten sen vaaleanpunaisen prinsessamainen maailma vetosi minuun enemmän. Visuaalisesti tämä kirja oli myös jokseenkin levottomampi, mikä ehkä saattaa vedotakin juuri enemmän poikiin.

Kuvitustyyli, joka jatkaa aika pitkälle Pienen prinsessasadun linjoilla, saa osakseen jälleen kerran kiitosta. Suloisen kömpelöt ja pelkistetyt, lapsenomaiset piirrokset kömpivät suoraan sydämeeni. Uutta verrattuna Pieneen prinsessasatuun on kollaasitekniikka, jota on käytetty joissakin kuvissa. Piirroskuviin on yhdistetty valokuvia, kuten alla olevassa kaulakoru-kuvassa. Tämä tuo enemmän elävyyttä, mutta toisaalta sitä jo mainitsemaani levottomuutta kuviin.

Viehättävä ajatus näissä molemmissa pikku saduissa on se, että vaikka sanatasolla puhutaan prinssistä ja prinsessasta, valtakunnasta ja kuninkaasta jne., loistaa läpi ajatus, että tässä ei ole kyse ihan oikeista prinsseistä ja prinsessoista perinteisessä mielessä. Jokainen lapsi voi olla oman isän pikku prinsessa tai prinssi!

Mietelmiä sukupuolirooleista:

Satu pisti minut miettimään sukupuolirooleja sekä jakoa tyttöjen ja poikien kirjoihin. Sekä Pienessä prinsessasadussa että Pienessä prinssisadussa on molemmissa jotakin hyvin perinteistä sukupuoliroolijaottelua. Etenkin näin, jos tarkastellaan kirjojen värimaailmaa. Vaaleanpunainen satu on tyttöjen satu ja sininen satu on poikien satu.

Silti kirjat rikkovat radikaalilla tavalla perinteisiä malleja. Tässä on pieni tyttö ja pieni poika, joiden välillä on mitä lämpimin ja herkin ystävyys, vaikka he ovatkin eri sukupuolta. Lisäksi Pauli-prinssistä on oikein mukavaa leikkiä Kaisan kanssa kotia, ilman että hän kokee poikamaisuutensa uhatuksi.

Tässä piileekin Pienen prinssisadun mullistavuus poikien satuna. Tämä satu on herkkä ja kaunis, sen arvot ovat lempeitä ja ystävällisiä. Siinä ei ole sellaista menoa ja meininkiä, räiskettä ja pauketta, joita yleensä yritetään syöttää pojille sukupuoliroolien omaksumisen nimissä. Pauli-prinssi on hyvin erilainen esikuva pikkuisille pojille kuin esimerkiksi Batman tai Supermies. Kaipaisinkin enemmän lastenkirjallisuuteen ja muuhun lastenkulttuuriin pojille enemmän tällaisia lempeitä ja kauniita esikuvia.

Tulin miettineeksi, että onko pikkupojille ylipäätänsä kirjoitettu juurikaan mitään prinssisatuja? Minulle ei ainakaan tule mieleen. Pikkuisille tytöille sen sijaan kirjoitetaan vaikka millä mitalla prinsessasatuja.  

Uskaltaisinpa väittää, että maailma olisi parempi, miellyttävämpi ja turvallisempi paikka elää, jos pienten poikien suurimmaksi ihanteeksi tulisi prinssit joidenkin räiske- ja pauke –hahmojen sijaan.

Toinen kysymys on, että saadaanko pojat kiinnostumaan prinssisaduista. Ovatko niin prinssit kuin prinsessatkin lähtökohtaisesti enemmän tyttöjen juttu? Mitä mahtavat oikeat pikku pojat tuumata Pienestä prinssisadusta?  Heitetäänkö se roskakoriin liian tyttömäisenä ja tylsänä?

Mitä ajatuksia tyttöjen ja poikien sadut tai kirjat herättävät teissä?

Kaisa kiitti ja hyvästeli Paulin. Huomenna kaivetaan matoja kasvimaalta, Pauli lupasi.

- Ja ongitaan koko päivä, Kaisa jatkoi.

- Ja etsitään aarteita, Pauli hymyili.

- Mutta kallein aarre löytyi jo!

 Sadun opetus: ystävyys on kallein aarre!

Pieni prinssisatu, 2012

Kirjoittanut: Katri Tapola

Kuvittanut: Sanna Pelliccioni

Tammi

Pikku Prinssi - saturaamattu

Antoine de Saint-Exupéry

Pikku Prinssi (Le Petit Prince), 1946

Suomentanut: Irma Packalén

Editions Gallimard, 1999

 

Voitin Ajatuksia kirjamaasta -blogin arvonnassa 20 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Heti seuraavana päivänä suuntaisin innosta hihkuen Suomalaiseen. Oli niin hauskaa saada valita lahjakortilla itselleen mieluisia kirjoja, ja vain kirjoja! Eikä tarvinnut tuntea lainkaan syyllisyyttä siitä, että voisi sijoittaa pienet opiskelijan killinkinsä johonkin järkevämpäänkin.   

Pitkän kiertelyn, kaartelun, pohdinnan ja mietinnän jälkeen mukaani lähtivät Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi sekä J.M. Barrien Peter Pan. Voi ihanuutta, näistä kirjoista olen haaveillut pitkään! Kiitos Annille, arvonnan järjestäjälle!

Pikku prinssin muistan lukeneeni joskus ala-asteella ja pidin sitä silloin perin omituisena ja tylsänä kirjana. Enkä yhtään ihmettele – kirjan filosofinen hienous tuskin avautuu monellekaan tuon ikäiselle.  Viime kesänä hankin Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakaskortin, jossa on Pikku Prinssin kuva sekä sitaatti kirjasta: ”Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeitä asioita ei näe silmillä”. Nämä suloisesti muotoillut, mutta suuren elämänviisauksen sisältävät sanat upposivat sydämeeni niin, että siitä asti olen haaveillut Pikku Prinssin lukemisesta ja ollut vakuuttunut siitä, että pitäisin kirjasta.

Oikeassa olin. Paitsi että pitää on aivan liian lievä ilmaus. Minä rakastan Pikku Prinssiä! Niin hauska, mutta niin surullinen. Niin kevyt pinnalta, mutta niin syvä sisältä! Täynnä suuria viisauksia, joista voimme jokainen ottaa opiksemme. Muistakaa: sydämen silmä, tärkein silmä!

Juoni

Kirjan minä-kertoja, jonka voidaan ajatella samaistuvan kirjoittajaan, on pudonnut lentokoneellaan keskelle aavikkoa. Aavikolla hänelle ilmestyy pieni kultakutrinen poika, joka on kotoisin asteroidi B 612:lta.

Tämä Pikku Prinssi pyytää kirjoittajaa piirtämään hänelle lampaan. Hän joutuu piirtämään useita lampaita, sillä aina lampaissa on jotakin vikaa. Lopuksi kirjoittaja turhautuu ja piirtää laatikon, ja sanoo lampaan olevan laatikon sisällä. Nyt on prinssi tyytyväinen!

-          Tuo on liian vanha. Minä haluan sellaisen lampaan, joka elää kauan.

Silloin kärsivällisyyteni loppui, ja kun minulla oli kiire moottoria korjaamaan, tekaisin seuraavan piirustuksen:

Ja huomautin:

       -     Se on laatikko. Lammas on sen sisällä.

Mutta hämmästyin tavattomasti nähtyäni nuoren arvostelijani silmien kirkastuvan:

-          Se on juuri sellainen kuin halusin. Luuletko, että se tarvitsee paljon ruohoa?

Niinpä kirjoittaja huomaa, että tämä pieni prinssi on hyvin fiksu. Hän ei tuijota vain siihen, mitä silmillä näkee kuten isot ihmiset tekevät. Tästä alkaa ystävyys ison miehen, jolla on lapsen sydän sekä pikku prinssin välillä. Prinssi kertoo omasta kotitähdestään sekä kiertomatkastaan muilla tähdillä. Hän kertoo vierailuistaan mm. Turhamaisen, Juopon, Kuninkaan ja Liikemiehen tähdillä. Nämä ovat varoittavia kertomuksia merkityksettömästä elämästä.

Loppu on kuitenkin haikea. Pikku prinssin on lähdettävä takaisin kotiinsa hoitamaan lasikuvussa asuvaa kukkaansa, joka on oikullinen, mutta silti rakastettava.

Saturaamattu

Lanseeraan täten suomen kieleen aivan uuden sanan, saturaamatun. Ai miksikö?

No siksi, että Pikku Prinssi on mielestäni saturaamattu, enkä ilman tätä sanaa voi kirjaa kuvailla siltä kannalta, jolta haluaisin. Toki on mainittava, että Pikku Prinssi kaikessa filosofisessa syvällisyydessään on hyvin monitasoinen kirja ja se on paljon muutakin kuin saturaamattu. Tämä saturaamatun taso oli kuitenkin se, johon ensimmäisenä kiinnitin huomioni kirjaa lukiessa.

Kun on lanseerannut uuden termin, on se tietysti määriteltävä asianmukaisesti:

Saturaamattu tarkoittaa sadunomaiseen muotoon kirjoitettua teosta, jota voidaan pitää Raamattuallegoriana tai joka sisältää muutoin runsaan määrän Raamattuun viittaavia alluusioita. Saturaamatun sanoma perustuu Raamatun ideologiaan, vaikkei tätä suoraan ilmaistakaan.

Juuri tällainen teos on mielestäni Pikku Prinssi. Ei sanakaan tosin Jumalasta tai Jeesuksesta, mutta teoksen idea rakentuu aika pitkälle saman idean varaan kuin Uusi testamentti. Päähenkilönä taivaasta (lue asteroidilta) maahan tipahtanut olento, Pikku Prinssi, jolla on kuninkaallinen arvonimi kuten Jeesuksella. Ja tällä olennolla on selkeä tehtävä maan päällä: jakaa elämänviisauksia ihmisille. Nämä elämänviisaudet jäävät elämään jälkeensä tämän taivaallista alkuperää olevan olennon palattua takaisin sinne mistä tulikin, eli asteroidilleen.

Nämä pikku prinssin viisaudet jäävät elämään nimenomaan tässä kirjassa, saturaamatussa – kuten Jeesuksen elämänviisaudet jäivät elämään Raamatun kautta. Raamatun sanotaan olevan maailman luetuin ja käännetyin kirja, ja Wikipedian mukaan Pikku Prinssi on puolestaan luetuin ja käännetyin ranskalainen kirja.

Keskeinen punainen lanka Pikku Prinssin ideologiassa on vastakkain asettelu isojen ihmisten eli aikuisten sekä lasten välillä. Pikku prinssi itse on nimenomaan lapsi ja siksi hän on niin viisas. Lapsen ajatus- ja arvomaailma asettuu ihanteeksi vääristynyttä isojen ihmisten maailmaa kohtaan. Lapsi tai lapsimainen aikuinen pääsee käsiksi totuuteen. Hän näkee norsun boa-käärmeen sisällä. Hän tietää, että tärkeitä asioita ei näe silmillä, vaan sydämellä.

Näinhän on myös Raamatussa, jossa lapsi ja lapsen usko on ihanne. Herkkäuskoisuutensa ja viattomuutensa kautta lapsi on järkeilevää aikuista alttiimpi ottamaan vastaan Jeesuksen. Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta". (Matt. 19: 14)

Oma lukunsa on myös baobab-puut, jotka ovat vaarallisia puita. Ne edustavat pahuutta ja niitä tulee varoa.

Sanon: ”Lapset, varokaa baobabeja!”

Mieleen tulee Raamatun hyvän ja pahan tiedon puu, joka myös on myös kaiken pahan alku ja juuri. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Wikipedian mukaan baobabien esikuvaa on haettu myös natseista. Eri vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole tosiaan poissulkevia. Tässä piileekin Pikku Prinssin hienous ja kenties myös suosion salaisuus: kirjan monitasoisuus mahdollistaa monet rinnakkaiset tulkinnat.

Kirjan lopussa esiintyy myös viekas ja paha käärme – kuten myös Raamatun käärme, joka viekoittelee Eevan maistamaan kiellettyä hedelmää, on paha tai oikeastaan itse pahuus.

Tulkitsin ajatuksen sydämellään näkemisestä teoksen johtomotiiviksi. Ajatus ”Vain sydämellään näkee hyvin, tärkeitä asioita ei näe silmillä.” voisi olla ajatuksena kuin suoraan Jeesuksen suusta, vaikkei asia aivan tässä muodossa ja näin tiivisti esitettynä Raamatussa käsittääkseni esiinnykään.

Lopuksi

 Siirryn vielä aivan maallisiin asioihin. Haluan jakaa tämän ihastuttavan lainauksen, johon on todella kauniilla ja riemastuttavalla tavalla tiivistetty hankalien ja turhamaisten naisten olemus:

Mutta tuo yksi kukka oli versonut eräänä päivänä siemenestä, joka oli tullut Luoja ties´mistä, ja pikku prinssi oli hoitanut alusta alkaen hyvin tarkasti pientä tainta, joka oli aivan erilainen kuin muut. Sehän saattoi olla vaikka jokin uusi baobab-laji. Mutta taimi lakkasi pian kasvamasta ja alkoi valmistaa kukkaa. Pikku prinssi, joka seurasi suuren nupun kehittymistä, aavisti, että sieltä puhkeaisi jokin aivan ihmeellinen ilmestys. Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitelleen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuin unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:

-          Hooh! herään juuri… Pyydän anteeksi… Olen vielä aivan pörröpäinen…

Pikku Prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:

-          Olettepa te kaunis!

Millaisia ajatuksia ja tunteita Pikku Prinssi herättää teissä, rakkaat lukijani? Mitkä ovat kirjan parhaimmat palat?