Puutarhassa oli kaunista, kun iltahämärästä nouseva kuu hopeoi Usvien kukkulaa. Ympärillä puut... vanhat vaahterat, jotka mummi Gardiner oli istuttanut, kun hän oli tullut morsiamena Silver Bushiin... keskustelivat toistensa kanssa niin kuin niillä öisin oli tapana tehdä.
Pitkät tulipunaiset pionit hohtivat läikkinä varjoissa. Keijujen nauru värisytti sinikelloja polun varrella. Muutamat myöhäiset päiväliljat tähdittivät ruohikkoa; akileijat tanssivat; valkoinen syreeni henkäili tuoksuaan kasteiseen ilmaan.
Pat kiirehti kukkapenkiltä toiselle ja suukotteli; ja kun hän oli antanut jokaiselle kukalle hyvänyönsuukon, hän pysähtyi katsomaan taloa. Kuinka kaunis se olikaan, kun se oli käpertynyt mukavasti metsäisen kukkulan kainaloon, ikään kuin se kasvaisi siitä... talo oli valkoinen ja vihreä, juuri kuin sen oma Hopeakoivikko, ja nyt sitä kirjoivat lumoavalla tavalla puiden varjot, joita kuu loi vaeltaessaan Usvien kukkulan yli.
"Oi kotini on ihastuttava", henkäisi Pat ja taputti käsiään. "Se on soma ja ystävällinen talo. Kenelläkään... kenelläkään muulla ei ole näin ihastuttavaa kotia!"
Näin kertoo L. M. Montgomeryn Vanhan kartanon Pat -teoksen päähenkilö ja sankaritar Pat Gardiner omasta kotiympäristöstään. Patista voi löytää paljon yhtäläisyyksiä Montgomeryn muiden ikimuistoisten sankarittarien kanssa: hän on herkkä mutta temperamenttinen tyttö, jolla on vilkas ja eloisa mielikuvitus ja joka rakastaa luontoa ja viihtyy sen keskellä. Hänen silmissään puut, kasvit ja kukkulat heräävät henkiin. Niillä on nimet, ja niitä kohdellaan samanlaisella kunnioituksella ja rakkaudella kuin läheisiä ihmisiä. Se, mikä ennen kaikkea tekee Patista kuitenkin juuri Patin, erilaisen kuin Montgomeryn muut sankarittaret, on hänen ylitsevuotava rakkautensa ja kiintymyksensä kotitaloonsa Silver Bushiin. Rakkaus Silver Bushiin menee kaiken muun edelle. Pat ei voi edes kuvitella menevänsä joskus naimisiin, koska joutuisi silloin jättämään rakkaan kotinsa.
Annasta ja Emiliasta Patin erottaa myös se, että hän ei ole onneton orpo, vaan asuu rakkaassa kotitalossaan äidin, isän ja kolmen sisaruksensa kanssa, joista viimeisin syntyy teoksen alkupuolella - tai joka oikeastaan "löydetään persiljapenkistä", kuten kirjassa kuvaillaan. Ikään kuin perheenjäsenen asemaan kohoaa myös perheen pitkäaikainen palvelija Judy, jolla on Patin kanssa hyvin läheiset välit. Oikeastaan Judy onkin keskeisin aikuishahmo teoksessa, äiti ja isä ovat enemmän taustahahmoja. Judy puhuu vahvaa murretta, ja on muutenkin persoonaltaan erikoinen ja erikoisuudessaan niin ihanan hurmaava ja valloittava. Hänen murteelliset sutkautuksensa ja sanomisensa tuovat lempeää huumoria teokseen. Hän on myös verraton tarinankertoja, ja hänen tarinoidensa kautta opitaan yhtä sun toista mielenkiintoista Patin lukuisista - niin elävistä kuin kuolleistakin - sukulaisista sekä muista tutuista.
Teoksen alkupuolella Pat on vielä pieni lapsi, mutta tarinan kuluessa hän varttuu nuoreksi neidoksi, jota eri kavaljeerit yrittävät saada omakseen. Teoksen lopussa iloa ja riemua täynnä ollut lapsuus on jäänyt taakse, ja monetkin aikuisen elämään kuuluvat muutoksen tuulet varjostavat tuttuun ja turvalliseen takertuvan Patin elämää. Patilla on kuitenkin edelleen rakas Silver Bushinsa, josta hän pitää kiinni.
Julkaisin blogini viime vuoden viimeisimmässä postauksessa Montgomery-lukuhaasteen sen kunniaksi, että viime vuonna tuli kuluneeksi 110 vuotta lempikirjani Anne of Green Gables -teoksen (Annan nuoruusvuodet) julkaisemisesta. Montgomery on lempikirjailijani, mutta aivan koko hänen tuotantoaan en ole vielä lukenut. Niinpä oma tavoitteeni Montgomery-haasteessa on saada luettua hänen tuotannostaan varsinkin ne harvat kirjat, joita en ole aiemmin lukenut. Kaksiosaisen Pat-sarjan ensimmäinen kirja Vanhan kartanon Pat oli ensimmäinen teos, jonka päätin lukea haasteeseen.
Olen joskus vuosia sitten aloittanut lukemaan Patia, mutta jätin sen melko alkupuolella silloin kesken, koska en jotenkin pitänyt siitä tai päässyt teokseen sisälle. Siksi olen vähän vältellyt teosta, mutta olen hyvin iloinen, että nyt päätin Montgomery-haasteeni kunniaksi yrittää uudestaan. Pat on ihana! Nautin tarinasta aivan täysin rinnoin! Siinä on mielestäni kaikkea sitä samaa viehätystä ja lumoa kuin muissakin Montgomeryn parhaimmissa kirjoissa, kuten Annoissa ja Emilioissa: kauneutta, runollisuutta, elämän iloa, mutta myös koskettavasti ja osuvasti kuvattua elämän synkän puolen kuvausta, huumoria, mielikuvituksen lentoa ja sadun taikaa. Kun lähtee Patin seurassa vaeltelemaan Silver Bushia ympäröiville niityille ja kuuntelee tuulen suhinaa puissa, voi unohtaa kaikki elämän murheet ja löytää elämän ilon pienistä ja kauniista asioista. Teoksen suomentaja Sisko Ylimartimo on laittanut teoksen loppuun jälkipuheen otsikolla "Vanhan kartanon Pat - kirjoittajansa avainteoksia?", jossa hän pohtii teoksen suhdetta Montgomeryn muuhun tuotantoon. Hän tuo esiin, että teoksessa ilmenee Montgomeryn koko tuotannon keskeiset piirteet. Hän myös kertoo Montgomeryn sanoneen Patin muistuttavan eniten hänen luomistaan sankarittarista häntä, Montgomerya, itseään.
Luin pian tämän teoksen perään myös sarjan toisen osan, Pat, vanhan kartanon valtiatar -teoksen., josta pidin myös valtavasti. Siitä kerron myöhemmin lisää blogissani!
P.s. Montgomery-haasteessani on lukuaikaa marraskuun loppuun, joten mukaan ehtii vielä mainiosti!
L. M. Montgomery
Vanhan kartanon Pat
(Pat of Silver Bush, 1933)
Suom. Sisko Ylimartimo
Minerva kustannus
365 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti