sunnuntai 21. elokuuta 2016

Eka kirjavloggaukseni: Dylan Thomasin Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan

Tässä ensimmäinen varsinainen kirjavloggaukseni, olkaa hyvä!

Videon sisältöä olisi voinut kyllä reippaasti tiivistää - toistan itseäni (ja sitä ihanaa tota-sanaa) ärsyttävästi, mutta koittakaahan kestää. Meinasin jo poistaa videon ja tehdä uuden, mutta ajattelin, että äh, en jaksa nyt alkaa tavoittelemaan täydellisyyttä, sillä minulla on niin paljon muutakin puuhaa ja ideana oli vain saada nopsaa videon avulla blogattua jo kauan sitten luettu kirja. Ihan muistutukseksi  kuitenkin itselleni: seuraavan kirjavloggaukseni suunnittelen paremmin etukäteen, mielellään ihan muistiinpanojen avulla, enkä vain ala höpöttämään kameralle kuten nyt tein. No, siinä suhteessa tämä video edustaa kyllä aidointa minääni - tässä siis sensuroimatonta tajunnanvirtaani Dylan Thomasin runoudesta. Tajunnanvirtahan sopii hyvin modernismin henkeen, eikö totta?

Tässä eteisen seinälle tekemäni pieni runotaulu Thomasin runosta, joka inspiroi minua



Dylan Thomas
Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan(Valikoima runoilijan tuotannon eri vaiheilta)
Suomennos ja esipuhe: Marja-Leena Mikkola
Otava
58 s.

8 kommenttia:

  1. Nämä kirjavloggaukset on kyllä hieno idea, toivottavasti useampikin suomalainen kirjabloggari lähtisi tekemään näitä. YouTuben ja erityisesti vlogien suurkuluttajana arvostan kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kommentista! Olisi hauskaa tutustua useampiin vlogeihin ja vloggauksiin - itse en loppujen lopuksi ihan kauheasti ole nähnyt niitä, vaikka tiedän, että ovat nykyään kovin muodissa, vaikkei niinkään vielä kirjabloggaajien keskuudessa. Ja ehdottomasti haluan itse myös tulevaisuudessa vlogata lisää ja kehittää taitojani sillä saralla. Olisi kiva, jos saisi vaikka opeteltua jonkin videonkäsittelyohjelman käyttöä ja kehitettyä sen avulla vielä lisää omia vloggauksiani.

      Poista
  2. Super kirjavloggaus! Oot aivan älyttömän luonteva kareman edessä.
    Itse haluisin kovasti kokeilla kirjavloggausta, mutta oon tajuttoman pökkelö kameran edessä ja videolla :D Ehkä sitten kun on koko päivä aikaa käyttää kuvaamiseen, niin voisin kokeilla, koska se tulee vaatimaan noin tsiljoona ottoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Kannustan kokeilemaan! Minullakin on hyvin pökkelö olo kameran edessä. Tämä meni ihan yhdellä otoksella, mutta jos olisi ollut aikaa vääntää, olisin kyllä ottanut toisen. Ekan vloggaukseni kanssa (joka oli se Hangon hotellivloggaus - taisit nähdä sen?) otin useamman ennen kuin sain materiaalia, jonka kehtasin julkaista. Kummasti kyllä kehtaamiskynnys on madaltunut, kun on tehnyt jo muutaman näitä. Haluaisin kehittää taitojani tällä saralla, ja tehdään oppilaidenikin kanssa tänä vuonna kirjavloggauksia (tai saa valita, tekekö kirjoituksen tai videon muodossa kirjajuttunsa).

      Poista
  3. Hei,

    Kiitos tuosta Dylan Thomasin runojen esittelystä - kiva että luit pari näytettä hänen runoistaan. Kivalla tavalla varsinkin jälkimmäisessä runossa oli tavoitettu jotain lapsuusmaiseman mielenlaadusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Juha - mukavaa, että pidit! Monessa muussakin Thomasin runossa käsitellään lapsuutta hienolla tavalla (kuten esim. myös tuossa runotauluni runossa). Suosittelen lukemaan.

      Poista