Loistava ja viihdyttävä tyttökirja: Alcottin Kahdeksan serkusta

Louisa May Alcott muistetaan ennen kaikkea tyttökirjojen tyttökirjasta Pikku naisista. Marchin perheen nelikon seikkailut ovat toki minullekin, suurelle tyttökirjojen ystävälle rakkaita, mutta saman kirjalijattaren Kahdeksan serkusta sukelsi sydämeeni ehdottomasti syvemmälle. Kahdeksan serkusta on raikas teos, joka ei ole ruostunut ajan saatossa. Pikku naisissa itseäni häiritsee hieman ylitiöpäinen hyveellisyys ja liian vanhoilliset arvot. Hyveen kasvatus toki nousee esiin Kahdeksassa serkuksessakin, mutta teoksen arvomaailma tuntuu kaiken kaikkiaan modernimmalta ja samaistuttavammalta. Ennen kaikkea teoksessa hurmaa sen ihastuttava päähenkilö Rose, joka sulatti sydämeni persoonallaan.

Kirjan päähenkilö ja sankaritar on 13-vuotias Rose Campell, joka on vastikään isänsä kuoltua jäänyt täysin orvoksi. Rose on lähetetty sukulaistensa hoiviin, täysin vieraiden ihmisten pariin. Suuri joukko avosylisiä tätejä ja setiä taistelevat Rosen omistuksesta: kuka saa  etuoikeiden tytön kasvattamiseksi? Tosin eräät tädit ovat sitä mieltä, ettei Rosessa paljon ole kasvatettavaa, sillä tyttö tuskin enää elää kovin kauan. Niin sairaalloinen ja heikko hän on. Onnetar suosii Alec-setää. Sovitaan, että Alec saa ainakin yhden vuoden ajan vastata Rosen kasvatuksesta. Sen jälkeen katsotaan, riippuen Alecin menestyksestä kasvattajana, kenen huollettavaksi Rose seuraavaksi päätyy.

Alec-setä on lääkäri ja ottaa sydämen asiakseen Rosen henkisen ja fyysisen vahvistamisen. Rakkaudellaan hän hemmottelee tytön ja saa orvon surun talttumaan. Lääkärin ammattitaitoaan hän soveltaa fyysisen puolen parantamiseksi. Kavinjuonnin on loputtava! Tilalle terveellistä maitoa! Kiristävät korsetit joutuvat romukoppaan. Puvun pitää olla väljä ja rento! Sisällä nyhjöttöminen saa loppua, myös tyttöjen pitää saada tervettä ruumiinliikuntaa!

Rose on sukunsa ainoa tyttölapsi. Arka ja poikakammoinen Rose odottaa kauhunsekaisin ja epäluuloisin tuntein seitsemän poikaserkkunsa kohtaamista, mutta pian saa Rose huomata, että pojathan voivat olla ihan mukavia, vaikka ovatkin poikia. Pian Rose on serkuslauman keskipiste, kuin ritareiden palvoma prinsessa. Teoksessa kulkee toisena pääjuonteena Rosen vahvistamisoperaation rinnalla Rosen hauskat seikkailut serkkujensa kanssa. Ennen niin arka ja ujo Rose on kohta rohkea nuori naisen alku ja vain muisto siitä orvosta ja surumielisestä tytöstä, joka tuli Alec-sedän hoiviin.

Kahdeksan serkusta tarjosi joululomaani hauskaa ja miellyttävää viihdykettä. Rosen ja serkkupoikien seikkailut veivät mennessään ja lumosivat. Rankan ja ravistelevan ihmiskaupasta kertovan Lasi maitoa, kiitos -teoksen jälkeen oli tyttökirjoen viaton maailma hyvin tervetullut lukukokemus,

Parasta Kahdeksan serkusta -teoksessa oli kuitenkin se, että teos tarjosi mielestäni tuoreita ihanteita myös nykylukijalle. Kahdeksan serkusta on hyvin feministinen teos. Se kannattaa terveitä naisihanteita. Teos käy keskustelua monien aikansa naisihanteiden kanssa, joiden noudattaminen ei johtanut kovin hyvään lopputulokseen naisen hyvinvoinnin kannalta. Osa näistä ihanteista poikkeaa nykyihanteista, mutta analyyttinen lukija osaa soveltaa ja etsiä rinnastuskohteita. Korsettinsa on länsimainen nainen riisunut jo ajat sitten, mutta on lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka naiset nykyäänkin kauneusihanteiden orjina uhraavat hyvinvointinsa ja terveytensä turhamaisuuden alttarille kulttuurin alistamina. Kuitenkin teos ottaa kasvattavasti kantaa myös nykyäänkin vallalla olevaan nälkiintyneen naisen ihanteeseen. Alec-setä on teoksessa terveiden ihanteiden ääni. Hänen kannustamanaan Rose myös esimerkiksi opettelee ratsastamaan ja harjoittaa monen moista muutakin liikuntaa, mikä saa tädit hieman kauhistelemaan sitä, että Rosesta kasvatetaan poikatyttöä.

Kahdeksan serkusta on mielestäni älykkäästi, hauskasti ja tuoreesti kirjoitettu teos. Ehdoton helmi tyttökirjojen joukossa, jota voi lämpimästi suositella kaikille tyttökirjojen seurassa viihtyville.

Rosen seikkailut jatkuvat teoksessa Kun ruusu puhkeaa, jota olen myös jo vähän aloittanut. Odotan innolla Rosen tarinan jatkoa. Enemmän siitä kuullaan varmasti myöhemmin blogissani.

Louisa M. Alcott

Kahdeksan serkusta

(Eight Cousins, 1875)

Suom. Ville Hynynen

206 s.