Karu yllättäjä: Lasi maitoa, kiitos

Dorte avasi jätesäiliön kannen. Ruoantähteiden lemu löyhähti häntä vastaan. Vanhat perunankuoret olivat alkaneet käydä yli kahdenkymmenen asteen lämmössä. Naapurin maanviljelijän olisi parasta lähettää poikansa hakemaan niitä pian, muuten eläimet sairastuisivat. Dorte pudotti jätteet säiliöön. Kansi oli joskus saanut niin kovan kolhun ettei se enää mennyt kiinni. Iso rako houkutteli jätekatokseen hyönteisiä ja muita ötököitä. Hämähäkki oli kutonut yläpuolella olevaan pensaaseen verkon. Siinä riippui kolme kärpäsenraatoa odottamassa että ne syötäisiin. Hämähäkkiä ei kuitenkaan näkynyt. Ehkä sitä oli kohdannut äkkikuolema. "Täytyyhän lintujenkin elää", isä olisi sanonut. Ja samalla hetkellä kun Dorte ajatteli sitä, tuntui kuin isä olisi lähettänyt hänelle postikortin taivaasta.

Näin alkaa norjalaisen Herbjørg Wassmon romaani Lasi maitoa, kiitos. En tiennyt oikeastaan mitään tästä lukupiirikirjastamme aloittaessani sen. Nimen ja kannen perusteella odotin jotakin viatonta ja suloista lapsuus- tai kasvutarinaa. Kuitenkin jo luettuani kirjan ensimmäiset virkkeet tajusin, että tämä haisevat jätteet, vanhat perunankuoret ja jätekatoksen ötökät taitavat johdatella minut vallan toisenlaisen tarinan pariin.

Lasi maitoa, kiitos on karu ja ruma tarina ihmiskaupasta ja seksiorjuudesta. Dorte on teini-ikäinen, 15-vuotias tyttö, joka asuu äitinsä ja siskonsa Veran kanssa jossakin Liettuan takapajulassa, pikkuisessa syrjäkylässä, joka on kuin toinen maailma - pala jotakin vanhaa ja rappeutunutta. Töitä on hyvin niukasti, mutta Dorte siskonsa Veran kanssa yrittää tehdä kaikkensa auttaakseen perhettään elannon hankkimisessa, kuitenkin lähes tuloksetta. Siksi ei olekaan ihme, että Dorte lankeaa houkutukseen, kun eräs tyttö kertoo, että on lähdössä Ruotsiin tekemään töitä jonnekin kahvilaan ja pyytää Dortea mukaansa. Ruotsissa on kuulemma töitä vaikka kuinka paljon, ja siellä voi ansaita muutamassa kuukaudessa niin paljon kuin Liettuassa useassa vuodessa. Ja töiden saaminen on niin helppoa! Ihan totta! Dorte epäröi, sillä äiti ei varmastikaan päästäisi häntä. Mutta asiaan sekaantuu vielä eräs mies, joka myös yrittää houkutella Dortea mukaan Ruotsiin. Dorte päättää lähteä salaa. Kyllä äiti sitten olisi niin kiitollinen, kun saa ensimmäisen rahalähetyksen Ruotsista!

Ennen kuin edes päästää Ruotsiin asti, Dortelle selviää, että hän on joutunut aivan vääriin käsiin, mutta pakotietä ei enää ole. Dorte on joutunut ihmiskauppiaiden käsiin ja menettänyt omistusoikeutensa omaan ruumiiseensa. Dorten tie vie ihmiskauppiaan käsistä Norjaan erään sutenöörin seksityöläiseksi, ja hänen on ostetta oma ruumiinsa takaisin itselleen myymällä itseään tarpeeksi.

Lasi maitoa, kiitos on hyvin ravisteleva ja raadollinen kirja. Kirja on ehkä kamalinta, mitä olen ikinä lukenut. Varsinkin Dorten ensimmäisen raiskauksen kuvaus on jotakin niin kuvottavaa, että mietin, pitääkö minun jättää kirja kesken. Pystynkö enää lukemaan? Kuitenkin onneksi kirja kuvottavuudessaan helpottaa. Ensimmäiset ihmiskauppiaat, joiden käsiin Dorte joutuu, ovat sairaita sadisteja. Norjalainen sutenööri, jolle hänet sittemmin myydään, on suoranainen enkeli ja kultamuru ammattinsa edustajaksi.

Kamalaa luettavaa tämä oli, se on totta. Mutta kuitenkin pidin tästä kirjasta. Lasi maitoa, kiitos on oikeasti hyvä ja erinomainen kirja tärkeästä aiheesta. Se herättää ajattelemaan ja puhuttelee. Kuinka hyvin minulla oikeasti asiat ovatkaan - ja kuinka huonosti ne joillakin saattavat olla. Olen onnekas. Vaikka kuluneena syyslukukautena olen ylitöihini hautautuneena joskus hieman katkerasti  - puolitosissani, puolileikilläni - ajatellut, että opettajan työ on varsinaista orjatyötä, tajusin kuitenkin tätä kirjaa lukiessani, miten tyhmää on edes leikillään ajatella sellaista. Lasi maitoa, kiitos kertoo elävästi ja todentuntuisesti, mitä todellinen orjuus on, ja se on aika kaukana omasta arjestani. (Puhumattakaan siitä, että on täysin eri asia olla seksiorja kuin opetusorja.)

Wassmo on kirjaansa varten haastatellut ihmiskaupan uhreiksi joutuneita ja seurannut ihmiskauppaan liittyviä oikeudenkäyntejä. Kirjasta syntyy siksi hyvin todentuntuinen olo. Vaikka tarina on pintatasoltaan keksitty, on kirjassa vaikuttavaa ja ravistelevaa kuitenkin se, että tämä on kuitenkin totisinta totta. Kirja on myös tärkeä kirja siltä kannalta, että se lisää lukijan ymmärrystä siitä, millaista ihmiskauppa on ja miten se toimii. Lukija ymmärtää sen, että ihmiskaupan uhrit voidaan pelotella niin suurin valhein tyytymään osaansa, etteivät he uskalla ilmiantaa itseään ja hakea apua. Poliisit mustamaalataan vihollisiksi, ja ihmiskauppiaista ja sutenööreistä maalataan sellainen kuva, että he jollakin yliluonnollisella jumalallisella kyvyllään löytävät karanneen huoransa aivan mistä maailmankolkasta tahansa, ja silloin käy hyvin huonosti. Tiedon lisääminen ihmiskaupasta on tärkeää sen vuoksi, että kuka tahansahan voi joskus törmätä ihmiskaupan uhriin. Jotta osaisi auttaa, on hyvä tietää, millaisen asian kanssa on tekemisissä ja mitkä asiat saattavat tehdä avun antamisesta vaikeaa.

En voi mitään sille, että Lasi maitoa, kiitos herätti minussa hyvin misandrisia tunteita. Mietin, miten ihmeessä miehet voivat olla niin pahoja. Ja niin sikoja. Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät suinkaan kaikki miehet ole sellaisia, jotka raiskaavat ryhmässä 15-vuotiaan tytön siten, että tämä vuotaa verta kuin hana viikkokausia sen jälkeen. Mutta kuitenkin kirja pisti miettimään ikuisuusongelmaa: miten ihminen voi olla niin paha?

Pientä miinusta kirjalle annan hieman huolimattomasta suomennoksesta, joka sisälsi häiritsevässä määrin pilkkuvirheitä. Päälauseiden ja sivulauseiden väleistä puuttuu joukoittain pilkkuja.

Kirjaa en voi suositelle herkille, enkä aivan kovin nuorille. Suosittelen kuitenkin sitä kaikille aikuisiksi itsensä katsoville, jotka haluavat haastaa mukavan ja pumpulisen länsimaisen elämänsä ja nähdä länsimaisen elämäntyylin varjopuolet ja huomata, millainen toinen todellisuus länsimaissa elää rinnakkain kaiken hyvinvoinnin vierellä siellä lukittujen ovien takana, jonne me tavalliset ja onnelliset emme näe.

Herbjørg Wassmo

Lasi maitoa, kiitos

(Ett glass melk, takk, 2006)

Suom. Katriina Huttunen

Otava

397 s.