Yhä suloisten lapsuusmuistojen lumoissa: Pieni talo suuressa metsässä

Viulun vaiettua Laura kysyi: - Mitä ovat kultaiset päivät, isä?
- Niillä tarkoitetaan aikaa, joka on ollut kauan sitten, isä vastasi. - Nukuhan nyt. 

Mutta Laura makasi vielä hetken valveilla kuunnellen isän viulun hiljaista soittoa ja tuulen surullista huhuilua suurissa metsissä. Tulen lämmin hehku valaisi hänen ruskeaa tukkaansa  ja partaansa ja välkkyi hunajanruskean viulun pinnassa. Hän katseli äitiä, joka istui sukkaa neuloen keinutuolissa.

Hän ajatteli itsekseen: - Tämä kaikki on nyt.

Hän oli onnellinen siitä, että kodikas viihtyisä talo, isä ja äiti, lieden tuli ja musiikki olivat nyt. Ne eivät unohtuisi, Laura ajatteli, sillä nyt on nyt. Se mikä on nyt, ei voi koskaan olla kauan sitten.

Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä tuuditti minut samanlaisiin suloisiin ja nostalgisiin tunnelmiin kuin aiemmin keväällä lukemani ja bloggaamani Pieni talo preerialla. Suloisten lapsuusmuistojen herättämä tunnemyrsky ei ollut tällä kertaa kuitenkaan aivan yhtä ravisteleva, sillä Pieni talo preerialla tietysti sarjan ensimmäisenä aikuisella iällä luettuna kirjana sai vastaan suurimman reaktion. Nyt vain jatkoin tunnelmointia samojen, jo heränneiden muistojen virrassa.

En muistanut etukäteen, mitä Pieni talo suuressa metsässä pitää tarkkaan sisällää, mutta oli hauskaa ja hämmästyttävää, miten paljon lukemastani tuntui lukemisen aikana tutulta. Oikeastaan luulen, että tätä kirjaa on lapsuudessani luettu meille sarjan kaikista kirjoista eniten, sillä muistikuvani mukaan se oli myös sarjasta ainoa, joka meillä oli omana kirjahyllyssämme.

Kuitenkin oli jännä huomata, että kirjassa kuvatuista tanssiaisista ja sitä edeltävästä naisväen suuresta pukeutumis- ja valmitautumisoperaatiosta minulla ei ollut mitään muistikuvaa, vaikka nyt tämä kirjan kohta tuntui kaikkein kiehtovimmalta ja mieleenpainuvimmalta. Olin suorastaan hämmästynyt, että oliko kirjassa muka myös tällainen osa. Lapsena kiehtoi eri asiat kuin näin 25-vuotiaana.

Isoisän luona pidetään tanssiaiset, ja naisten pynttäytymiseen uhrataan sivukaupalla tilaa. Voi sitä yksityiskohtien herkullista runsautta (ja alushameiden monilukuisuutta)! Tämä on pala naisen elämän kulttuurihistoriaa:

Sitten he vetivät jalkaansa kauniit valkoiset pitsikuvioiset sukat, jotka he olivat itse neuloneet pumpulilangasta, ja napittivat parhaat kenkänsä. Pukiessaan korsetteja ylleen he auttoivat toinen toistaan. Mirja-täti kiskoi voimiensa takaa Aila-tädin korsetinnyörejä, ja kun Aila-täti vuorostaan kiristi Mirja-tädin korsettia, Mirja-täti piti kiinni sängyn tolpasta.

- Vedä, Aila, vedä! pyysi Mirja-täti hengästyneenä. - Vedä kireämmälle. Ja niin Aila-täti tuki jalkansa lujasti lattiaan ja veti. Mirja-täti mittaili vyötäröään sormillaan ja hengähti lopulta: - Nyt sitä ei taida enää saada kireämmälle.

Mirja-täti lisäsi: - Katriina on sanonut, että silloin kun he menivät Kaarlen kanssa naimisiin, Kaarlen sormet ylettyivät hänen vyötärönsä ympäri.

Katriina oli Lauran äiti, ja Laura oli ylpeä kuullessaan, mitä tädit sanoivat äidistä.

Sitten Mirja-täti js Aila-täti pukivat ylleen flanelliset alushameensa ja niiden päälle tavalliset yksinkertaiset alushameensa ja päällimmäiseksi valkoisen jäykäksi kovetetun alushameensa, jonka reunaa kiersi virkattu pitsi. Ja sitten he pukivat ylleen kauniit leninkinsä.

Mirja-tädin leninki oli tummansininen ja siinä oli punaisia kukkia ja vihreitä lehtiä. Ylhäältä alas asti kulki rivi mustia nappeja, jotka olivat niin erehdyttävästi mehukkaiden suurten karhunvatukoiden näköisiä, että Lauran teki mieli maistaa niitä.

Aila-tädin leninki oli viininpunaista pumpulikangasta ja siinä oli vaaleammanpunainen sulkamainen kuvioitus. Sen napit olivat kullanvärisiä, ja jokaiseen nappiin oli kaivettu pieni linna ja puu

Pieni talo suuressa metsässä on omaelämäkerrallinen lastenkirja, joka perustuu kirjoittajan omiin lapsuudenmuistoihin kuten koko sen aloittama kirjasarja. Pieni talo suuressa metsässä on siis laajemman kirjasarjan ensimmäinen osa. Siinä Ingalssien uudisraivaajaperhe asuu vielä turvallisesti suuressa, tutussa metsässä. Itse asiassa kirjaa lukiessa ajattelin, kuinka sääli on, kun seuraavassa kirjassa, Pieni talo preerialla -teoksessa perhe muuttaa pois tutusta kotimetsästään ja -mökistään suunnaten kohti avaraa ja tuntematonta preeriaa.Täällä metsän keskellä kaikki asiat on niin hyvin ja sukulaisiakin asuu sen verran lähietäisyydellä, että toisinaan voi käydä puolin ja toisin vierailulla. Preerialle lähdeettyyään Ingallssien perhe nimittäin heittää hyvästit myös suvulle.

Pieni talo suuressa metsässä kuvaa seuraavan osan tavoin tavallisia arjen tapahtumia ja toimia tunnelmoiden ja luoden tuokiokuvia kirjoittajan lapsuudesta. Tämä ei ole juoniromaani vaan arjen makuinen pienten hetkien romaani. Kuitenkin verrattuna Pieni talo preerialla -kirjaan on suuren metsän talossa enemmän vilinää ja vilskettä, tapahtumia ja toimintaa. Seuraava osa on tunnelmaltaan selvästi rauhallisempi ja pysähtyneempi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että suuressa metsässä asuessaan Ingallsien perheellä on enemmän ihmiskontakteja, ja serkuista riittää toisinaan leikkiseuraa päähenkilölle Lauralle ja hänen siskolleen Marjalle. Lisäksi tässä kirjassa lukija pääsee Lauran ja tämän perheen matkassa ihmeelliselle kaupunkimatkallekin, kun taas Pieni talo preerialla -kirjassa kaupunkimatkalle lähtee vain isä, ja lukija jää päähenkilön seuraksi tietysti kotiin odottamaan isän paluuta.

Pieni talo suuressa metsässä oli ihanaa luettavaa kevääseeni ja odotan jo innolla tulevia seikkailujani Lauran seurassa preerialle suuntaavien vankkureiden kyydissä. Aion nimittäin lukea läpi koko sarjan.

Haasteet: Tämä kirja on kolmas kirjani Maalaismaisemia-haasteeseen.

Laura Ingalls-Wilder

Pieni talo suuressa metsässä, 1961

(Little House in the Big Woods, 1932)

Suom. Heidi Järvenpää

Runot suom. Kirsi Kunnas

Gummerrus

194 s.