tiistai 21. tammikuuta 2014

Ihana, ihana Onneli ja Anneli -elokuva

Kaksi pientä tyttöa, jotka ovat toistensa parhaat ystävykset. Onneli ja Anneli. Tai Anneli ja Onneli. Kirkkaana kesäpäivänä he löytävät Ruusukujalta, soman talon portin edestä kirjekuoren, jossa lukee "Rehellinen löytäjä saa pitää". Ovatkohan he rehellisiä löytäjiä? Parempi viedä kuori poliisille. Kyllä he ovat rehellisiä löytäjiä, poliisi vakuuttaa. Noin rehellisiä ihmisiä harvoin näkee. Poliisi avaa kuoren ja mitä siellä onkaan? Aivan hirveä tukku rahaa, kauniilla silkkinauhalla solmittuna! Blaah, rahaa,  tuumaavat tytöt. Mitä pienet tytöt rahalla? Olisi nyt ollut edes kiiltokuvia!

Pettyneet tytöt päättävät palauttaa kuoren sinne, mistä löysivätkin. Mutta juuri kun he ovat laittamassa kirjekuorta takaisin maahan, tulee paikalle soman talon omistaja rouva Ruusupuu naulaamaan porttiinsa MYYTÄVÄNÄ-kylttiä. Tytöt vähän auttavat rouvaa ja saavat kutsun rouva Ruusupuun ihastuttavaan puutarhaan juomaan mehua. Harmi vain, että rouva Ruusupuu joutuu myymään niin sievän talon. Mutta sen valmistuksessa tapahtui perustavanlaatuinen erhe. Siitä piti rakentaa yksinäisen vanhan rouvan talo, mutta siitä tulikin kahden pienen tytön talo. Onnistuukohan hän ollenkaan löytämään sille sopivia ostajia? Keitä olisivat sopivat ostajat, tytöt kysyvät. No, kaksi pientä tyttöä tietysti. Mutta  ongelmana on vain se, että pienillä tytöillä ei näet yleensä ole rahaa ostaa taloa. Elleivät he sitten satu saamaan perintöä tai.... vaikka löytämään rahaa, rouva Ruusupuu lisää. Mutta se on hyvin harvinaista. Onneli ja Anneli katsahtavat toisiinsa: "Meille kävi juuri tänään niin". 

Olin tänään katsomassa kaikkien kolmen isosiskoni kanssa filmatisoinnin Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talo -kirjasta, joka on kaikille meidän perheen tytöille hyvin rakas ja tuttu satuklassikko lapsuudesta, jota olemmen kukin vuorollamme kuunnelleen äidin lukemana iltasatuna. Ainakin itselleni tämä kirja ja myös sen jatko-osat oliva ehdottomia lempisatujani. Me kaikki olimme hyvin ihastuneita ja hurmaantuneita. Ihana elokuva! Parhaimmat naurut taisivat kuulua meidän penkkirivistä, miltei hieman nolotti, kun muut olivat niin hiljaa. 

Enpä nyt halua pilata elokuvan aiheuttamaa välitöntä ihastusta heittäytymällä analyyttiseksi. Se oli elokuva, jonka otin vastaan sellaisenaa. Ihana, ihana elokuva. Tarviiko siitä hirveästi muuta sanoa? Ehkä sanon nyt kuitenkin muutaman sanan siitä, mikä siinä nyt oli niin ihanaa.

Tarina oli pienenä minusta todella sadunhohtoinen ja ihana. Ja ihaninta tarinassa oli juuri se, miten kaksi pientä tyttöä saavat kaikkea kaunista ja ihanaa. Aivan yltiöihanan talon, jossa kaikki on niin sievää ja täydellistä viimeistä piirtoa myöten. Vaatekaappi, josta paljastuu toinen toistaa ihanampia mekkoja, jotka ovat kuin tehtyjä juuri Onnelille ja Annelille. Ja tietysti naapurin Tingelstiina ja Tangelstiina Vappusen ihmeellinen ja maaginen puutarha, jossa kasvaa ties mitä vappuhuiskuja ja ilmapalloja. Tietysti kuvittelin pieneä sen kaiken elävästi sieluni silmillä. Mutta oli aivan mahtavaa nähdä tämä kaikki mielikuvituksen suuri ilonjuhla visuaalistettuna valkokankaalle. Kaikki oli paljon sievempää, ihastuttavampaa ja ihmeellisempää kuin pienenä kuvittelinkaan! Itse asiassa tämä elokuva toimi minulle tässä iässä paljon paremmin kuin itse satu, jonka luin uudestaan juuri viime kesänä.

Tämä on myös niitä harvoja kirjaan perustuvia elokuvia, jossa oli otettu sellaisia pieniä vapauksia alkuperäiseen kirjaan nähden, jotka eivät missään nimessä häirinneet, vaan päin vastoin toimivat erittäin hyvin tarinassa ja olivat pelkästään iloisia yllätyksiä. Jonkin verran tällasia muutoksia oli, mutta monin osin ja varsinkin rakenteeltaan elokuva oli erittäinkin uskollinen kirjalle.


Itse Onneli ja Anneli eivät tosin vastanneet minun käsitystäni siitä, miltä Onnelin ja Annelin tulisi mielestäni näyttää. Tykkäsin pienenä kovasti Maija Karman kuvituksesta ja varsinkin minulle oli tärkeää Onnelin ja Annelin hiukset, niiden malli ja erityisesti niiden pöyhkeys. Elokuvan Onnelissa ja Annelissa minua häiritsi se, että että heidän hiuksensa eivät olleet ollenkaan tarpeeksi pöyhkeät! Se oli oikeastaan ainoa asia, joka minua todella häiritsi elokuvan toteutuksessa. (Olin kyllä valmistautunut tähän järkytykseen katsomalla kuvia etukäteen.) Päästyäni yli tästä epäkohdasta pidin kuitenkin todella paljon elokuvan Onnelista ja Annelista, heidän ihanasta kikatuksestaan, kauniista vaatteistaan ja suloisista ilmeistään ja ennen kaikkea siitä kauniista ystävyydestään, jonka he pystyivät hyvin elävöittämään elokuvassa.

Kamala asia tässä ihanassa elokuvakokemuksessani oli se suuri desilluusion hetki, kun elokuva loppui ja ajatukseni suuntautuivat takaisin proosalliseen elämääni, kotiini, joka ei ole ollenkaan niin kaunis kuin Onnelin ja Annelin talo ja siihen tosiasiaan, että minun on mentävä ulos kylmään ja pimeään ulkoilmaan.

Mutta nämä elokuvan tarjoamat auringosäteet olivat kuitenkin juuri sitä, mitä tarvitsinkin nyt! Voin suositella elokuvaa  kaikille isoille ja pienille, joiden sisällä asuu pikkutyttö ja jotka rakastavat kaikkea kaunista ja sievää!


12 kommenttia:

  1. Hei, Anna! Heitin Sinulle haasteen blogissani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Olen otettu haasteesta! Saa nyt nähdä, jaksanko vastata haasteeseen, koska olen saanut samaa haastetta nyt todella monelta suunnalta, mutta en ole ehtinyt vielä vastaamaan yhteenkään. Mutta yritän jossakin vaiheessa! :)

      Poista
  2. Ooh, olen nähnyt Onnelin ja Annelin elokuvan mainoksen telvisiossa monta kertaa ja jotenkin se houkuttelee katsomaan. :) Kirjoja en ole koskaan lukenut, joskus ohi mennen kuunnellut äänikirjalta, kun lapsoset ovat kuunnelleet. :)

    Blogissani on sinulle haaste! http://kirjoihinkadonnut.blogspot.fi/2014/01/kysymyksia-ja-vastauksia-viikonlopun.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Minä olin itse asiassa juuri tänään toistamiseen katsomassa elokuvan, kun olimme keskustassa kahvilla ystävän kanssa ja tuli puhe elokuvasta, ja sitten menimme ihan extempore katsomaan sitä yhdessä. Ja elokuvan lumo ei ollut haihtunut minnekään vaikka olin sen jo kerran nähnyt! :D

      Ja kiitos paljon haasteesta! Sen suhteen sinulle samat sanat kuin yllä Elinalle! :)

      Poista
  3. Minulla on sinulle tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  4. Muuten kun etsin blogistasi niitä kysymyksiä, joihin vastasit 100. bloggauksen kunniaksi, huomasin, että tuo sinun blogiarkistosi on hieman hankala. Minusta olisi kätevämpää, jos kuukaudesta painamalla näkyisivät kaikki siinä kuussa ilmestyneiden bloggauksien otsikot. Nyt sinulla näkyy, minä päivinä on ilmestynyt bloggauksia ja kuinka monta, mutta mielestäni bloggauksien otsikoiden näkyminen nopeuttaisi tietyn bloggauksen etsimistä. En tietysti tiedä, miten itse asian koet, mutta näin blogisi lukijan näkökulmasta halusin vain huomauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annami kommentista! On hyödyllistä kuulla tällaisia kommentteja juuri lukijoilta eli niiltä, jotka käyttävät blogiani (ja eivät tunne sitä kuitenkaan yhtä hyvin kuin itse). En lupaa vielä, että korjaan asian, mutta tutkin juttua ja katson, miltä näyttäisi, jos tekisin toivomasi muutoksen.

      Poista
  5. Hih, sinulla on näköjään varsinainen haastesuma mutta jos jossain välissä ehdit ja haluat vastailla, niin haastoin sinut "Kirjahyllyn kertomaa" -haasteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria hauskasta haasteesta! Nyt on ollut vähän laiskottelua blogin suhteen, niin haasteita on päässyt kertymään!

      Poista
  6. Ihana kuvaus ihanasta sadusta ja aivan unelma-ihanasta elokuvasta!
    Itse olin vähän reilut kymmenen vee, kun Onneli ja Anneli tuli radiosta Yleisradion dramatisoituna kuunnelmana (löytyy lapsuudenkodistani kasetille nauhoitettuna ja tallessa edelleen) ja se oli aivan mahtava! Mutta tämä elokuva oli kerrassaan ihastuttava!
    Itse en ole ikinä ollut mikään prinsessamainen tyttö, mutta silti pidin kovasti miljööstä ja tyttöjen kikatuksesta. Ehkä se oli jotain, mitä poikien keskellä kasvaneena en ole kokenut.
    Kävimme katsomassa leffan kolmetoistavuotiaan tyttäreni ja ekaluokkalaisen poikani kanssa. Me kaikki pidimme näkemästämme ja kuulemastamme kovasti, minäkin nelikymppinen :) Tuossa näytöksessä ei oltu hiljaa, vaan me kaikki monenikäiset (myös mummeja ja vaareja) kikattelimme yhteen ääneen. Ja se loppu olikin dramaattisin: paluu maan pinnalle mukaansatempaavan loppulaulun tauottua!
    Ihquu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kommentistasi!

      Ihanaa kuulla, että sinä, tyttäresi ja poikasi piditte niin elokuvasta! Erityisen mielenkiintoista kuulla, että myös poikaasi upposi, sillä ajattelin, että moni poika voisi saada jonkun allergiakohtauksen liiallisesta söpöydestä tätä katsoessa :D Olisipa joskus muuten kiva kuulla Onneli ja Anneli kuunnelmana. Voisi vain pistää silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen liitää :)

      Heh, sepä hauskaa, että teidän näytöksessänne naurettiin kovin! Olisinpa saanut olla mukana :)

      Poista