lauantai 28. syyskuuta 2013

Edith Södergran: Landet som icke är


Jag längtar till landet som icke är, 
ty allting som är, är jag trött att begära. 
Månen berättar mig i silverne runor 

om landet som icke är. 

Landet, där all vår önskan blir underbart uppfylld, 

landet, där alla våra kedjor falla, 

landet, där vi svalka vår sargade panna 

i månens dagg.

Tämä pätkä on Södergranin runosta "Landet som icke är", joka on ollut oma ylivertainen lempirunoni vuosikausia. Osaan sen ulkoa alusta loppuun, ja joskus viihdytän itseäni laususkelemalla sitä itsekseni. (Hyvä keino muuten ruotsinopettajalle saada oppilaat hetkeksi aivan hiiren hiljaiseksi, kun lausuu kokonaisen runon ulkomuistista! Kokeiltu on!) 

Tutustuin siihen joskus toisena yliopistovuonnani, kun meidän piti yhdellä ruotsin suullisen ilmaisun kurssilla lausua ääneen jokin ruotsinkielinen runo. Tämä osui käteeni jostakin suuresta runo-opuksesta, jossa oli useiden kirjailijoiden runoja ja siinä elämäntilanteessa, jossa oli paljon kärsimystä ja surua, samaistuin voimakkaasti runon puhujaan. Kaipasin jonnekin pois, koska olin väsynyt anomaan parempaa. Runo osui ja upposi syvälle, ja vaikka elämäni on paljon valoisamaa nykyään, muistuttaa tämä runo minua aina siitä, että niin ei ole aina ollut. Onni ei ole itsestäänselvyys. Siksi runo on minulle edelleen hyvin rakas.

Tänään tulin aivan ex-tempore lukeneeksi koko sen Södergranin runokokoelman, jossa tämä runo on alun perin julkaistu ja joka on saanut nimensäkin tästä runosta. Landet som icke är -runokokoelma oli Edith Södergranin viimeisimmäksi jäänyt kokoelma, joka julkaistiin postuumisti 1925, noin kaksi vuotta keuhkotaudin näivettämän runoilijan kuoleman jälkeen.

Luin koko kokoelman yhdeltä istumalta, noin tunnissa Project Runeberg -sivustolta, jonka olemassaolosta olen aiemmin kyllä tiennyt, mutta jonka suunnattomia mahdollisuuksia en ole aiemmin juuri tullut hyödyntäneeksi. Sivustolta lötyy useiden, lähinnä ruotsinkielisten kirjailijoiden, mutta satunnaisesti myös muunmaalaisten teoksia ruotsiksi. Joitakin harvoja teoksia löytyy muilla kielillä. (Esim. Kalevala suomeksi!) Ja mikä parasta: kaikki ovat ilmaisesti saatavilla! Taidan viettää jatkossakin aika Project Runebergin parissa!

Lueskelin runoja ääneen, mikä on mielestäni juuri oikea tapa ainakin itselleni lähestyä runoutta ja lisäksi mitä ihanin tapa viettää lauantai-iltapäivää. Södergranin runokieli on voimakasta ja vaikuttavaa, jotenkin suorastaan fyysisesti virkistävää. Runoja lukiessa tunsin, kuinka suorastaan voima virtaa jäseniini ja on helpompi hengittää.


Minua on kerta toisensa jälkeen hämmästyttänyt se, kuinka sairauden vangitsema ja näännyttämä runoilija jaksaa kirjoittaa niin rohkeasti. Södergranin sanat huhkuvat voimaa. Vaikka juuri tässä viimeisessä kokoelmassa, ja erityisesti kokoelman loppua lähetessä väsyneet, riutuneet ja epätoivolta kaikuvat äänensävyt saavat enemmän valtaa. Jo siteerattu ja käsitelty runo "Landet som icke är" on kokoelman toiseksi viimeisin, ja siinä epätoivoiset, kuolemaa enteilevät sävyt ovat hyvin vahvoja. Runokokoelma loppuu hyvin pelottavan enteellisesti runoon nimeltä "Ankomst till Hades", jonka viimeinen säkeistö kuuluu näin:

Kransen som aldrig smyckat min panna 
lägger jag tyst till din fot. 
Du skall visa mig ett underbart land 
där palmerna höga stå, 
och där mellan pelarraderna 
längtans vågor gå

Runokokoelma on, kuten sanottu, ilmestynyt postuumisti ja sen on toimittanut Elmer Diktonius. Runot ovat sijoitettu kolmen otsakkeen alle: ensin on "Tidiga dikter", sen jälkeen "Dikter från 1919-1920 ja viimeiseksi "Sista dikter". Runojen valikoinnin ja sommittelun kokonaisuuteen nähden on ilmeisesti tehnyt siis Elmer Diktonius ja luultavasti tarkoituksella niin, että lopulta tulee runoilijan kuolema, saapuminen Haadeksen valtakuntaan.

Kiinnitin huomiota lukiessani paljon siihen, kuinka usein kaipaus-sana "längtan" tai kaivata-verbi "längta" esiintyy näissä Södergranin runoissa. (Esimerkiksi molemmissa tässä sireeraamissani runoissa!) Kaipuun täytteistä varmasti 17-vuotiaasta kuolemaansa saakka, 31-vuotiaaksi keuhkotautia sairastavan runoilijan elämä on ollut.

Edith Södergranin runous on lumoavaa ja hänen elämänkohtalonsa koskettava. Voisin sanoa häntä lempirunoilijakseni.


4 kommenttia:

  1. Minun Södergran-suosikkini löytyy myös Landet som icke är -kirjasta. :) Tämä runo jaksaa kosketaa vuosi toisensa jälkeen. Tutustuin Södergraniin juurikin tuon runon ja sen suomennoksen (jonka on suomentanut ikisuosikkini kotimaisten runoilijoiden joukosta, Uuno Kailas) kautta joskus teini-ikäisenä, ja tapaan kuvitella, että sillä ja jääräpäisellä päätökselläni lukea Södergranin tuotanto läpi alkutekstillä oli varsin myönteinen vaikutus siihen, että päädyin ja pääsin aikanaan ruotsia opiskelemaan yliopistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, hienoa kuulla omista kokemuksistasi Södergranin parissa! Ja miten ylevä tarina onkaan, että henkilö voi kiittää Södergrania siitä, että on päätynyt ja päässyt opiskelemaan ruotsia yliopistoon! (Omat syyni taisivat olla vähän proosallisempia :D) Varsin kunnioitettava jääräpäisyys ja saavutus on myös se, että lukee Södergranin koko tuotannon läpi alkukielellä. Itse asiassa, sainkin nyt idean, että taidan ottaa itselleni samanlaisen tavoitteen! :)

      Kiitos inspiraatiosta! :D

      Poista
    2. Mainitaan nyt vielä, että kun pari vuotta sitten tein yliopistoon kirjailijaesitelmää Södergranista ja esseetä hänen tuotannostaan, muistan hymähdelleeni, että eihän se kieli nyt NIIN vaikeaa ollut. ;) En usko sen sullekaan vaikeuksia tuottavan. :)

      Poista
    3. Siitä huomaa, kuinka kielitaito vuosien mittaan karttuu! Minusta Södergranin runot ovat ruotsiksi melko helppotajuisia. Enhän tietysti kaikkia sanoja läheskään tajua, mutta pointin tajuan ja sanojen sävyn voi helposti arvata. Sehän runoissa on tärkeintä! Ja mikä oivallinen tapa muuten kartuttaa sanavarastoa, jos nyt kohtaa sellaisia vieraita sanoja tekstissä, jotka on pakko tarkistaa sanakirjasta.

      Poista