keskiviikko 28. elokuuta 2013

100 bloggausta takana: katsaus menneisiin bloggauksiin!

Eilen julkaisemani arvio Jane Austenin Viisastelevasta sydämestä oli blogihistoriani sadas postaus. Tällaisen pienen välietapin saavuttaminen herätti idean tehdä postaus, jossa palataan blogini arkistoihin nostamalla joitakin bloggauksia esiin erilaisten listojen ja rankkausten kautta.


Mistä kaikki alkoi? Perustin kirjablogini viime vuonna 8. lokakuuta sairaslomapäiväni ratoksi. 
Mitkä olivat viisi ensimmäistä bloggaustani?

1. L.M. Montgomeryn Anne of The Island
2. L. M. Mongomery: Anna opettajana/ Anne of Windy Poplars ja kirjailijan vaikeneminen
3. Tove Jansson: Pappan och havet - muumit identiteettiään metsästämässä
4. Christa Wolf: Medeia. Kertomus kuudelle äänelle.
5. Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa

Mistä viidestä kirja-arviostani pidän eniten / ovat mielestäni parhamipiani? (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä! Tämä kohta oli ehkä vaikein ja tulos hieman hakuammuntaa ja lista voisi näyttää myös hyvin toisenlaiselta.)

1. Enna Airik: Haavemaa
2. Charles Dickens: Kaksi kaupunkia
3. Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Pieni Prinsessasatu
4. Louisa M. Alcott: Pikku naisia I
5. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu


Mihin viiteen kirja-arvioon olisin voinut mielestäni panostaa enemmän?
 (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)

1. J.J. Wecksell: Daniel Hjort
2. Aino Kallas: Sudenmorsian
3. Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
4. J.L. Runeberg: Hanna
5. Tove Jansson: Sent i November

Mitkä kirjat olen tainnut ylistää korkeimmalle?
 (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)

1. L.M. Montgomery: Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet
2. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
3. Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Pieni Prinsessasatu
4. Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

Mitkä kirjat olen tainnut haukkua suurimmalla tunteella?
 (Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)

1. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
2. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
3. Haruki Murakami: Kafka rannalla

Kommentoiduimmat postaukseni (lukumäärät sis. omat kommenttini):

1. Blogistanian kesälukumaraton -postaus (26 kommenttia)
2. Ihanat kirjaisat joululahjani (21 kommenttia)
3. J.M. Barrie: Peter Pan -postaus (20 kommettia)
4. Kirjallisuudenopiskelijan valitusvirsi (20 kommenttia)

Bloggaukset, jotka eivät ole saaneet yhtään kommenttia:

1. Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
2.R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu
3. Don DeLillo: Valkoinen kohina
4. J.J. Wecksell: Daniel Hjort
5.Christel Rönns: Det vidunderliga ägget
6. Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari
7. Blogistanian kuopus 2012 - ehdokkaani!
8.  Hannele Mikaela Taivassalo & Lena Frölander-Ulf: Mörkerboken (Ainoa ruotsinkielinen postaukseni!)
9. Christa Wolf: Medeia. Kertomus kuudelle äänelle.

Yhdeksän kommentitonta bloggausta sadasta on muuten aika hyvä tulos!

Minkä kirjojen kansista olen onnistunut nappaamaan mielestäni onnistuineimmat otokset?
(Numerointi ei vastaa arvojärjestystä!)

Yleensä blogissani ei nähdä ehkä mitään kovin suuria valokuvataiteen mestariteoksia, mutta silloin tällöin onnistun nappaamaan otoksen, johon voin olla melko tyytyväinen.


1. Alcottin iki-ihana Pikku naisia I pääsee hyvin oikeuksiinsa kukkien seassa, hyvin tyttökirjojen henkeen sopivalla tavalla. Suuri osa kuvan viehättävyydestä kuitenkin perustuu kuvattavan kohteen kauneuteen, sillä nämä kannet ovat kirjahyllyni suurin kauneuspilkku.







2. Montgomeryn Runotyttö-trilogia pääsi myös kauniisti oikeuksiinsa samojen miljoonakellojen kehystämänä kuin Pikkunaisiakin.


3. Ikuistin Montgomeryn Rainbow Valley Ikean laatikostoa vasten, jonka kauniit pastellisävyt sointuvat hyvin yhteen kannen turkoosinsinen kanssa.




4. Tässä vähän synkeämpää materiaalia. Tässä mustanpuhuvassa kuvassa Frankentein-romaanista tulee hyvin esiin kauhun tunnelma.



5. Tämä kuva Tove Janssonin Pappan och havet -teoksesta ei sinänsä kai ole kovin ihmeellinen, mutta minusta perspektiivin ansiosta siinä on kuitenkin "sitä jotain". Taitaa olla melkein kultaisessa leikkauksessa?




6. Tällä listalla muumit jyräävät! Pallokuvioinen satiiniyöpaitani (heh!) on oivallinen tausta violettiselkäiselle muumikirjalle Sent i november. Perpektiivi tuo kuvaan hauskaa syvyyttä. 


7. Ja lisää muumeja! Keveä ja läpikuultava kesämekkoni toimii kauniin pehmeänä "lumimaisemana" Tove Janssonin Taikatalven taustalla. Kirjan kansikin on kaunis, ja valkoisen ja sinisen yhdistelmä luo rauhallisen talvisen viileän tunnelman. Periaatteessa ei kovin ihmeellinen kuva, mutta silti jotenkin pidän siitä kovasti!



8. Tämä kuva on postauksesta, jossa esittelen Adlibriksestä tilaamiani satukirjoja. Vaaleanpunainen ylioppilasmekkoni sointuu hyvin prinsessakirjojen henkeen.


9. Ivan Turgenevin Tarpettoman ihmisen päiväkirjan ikuistin teoksen henkeen sopivasti synkeän harmaata kivitaustaa vasten, ja kuollut syksyn lehti kuvastaa hyvin teoksen sisältöä ja tunnelmaa.


Onko teillä lukijoillani lisättävää listoihini tai onko teille jäänyt erityisen hyvin mieleen jokin / jotkin bloggaukseni?

20 kommenttia:

  1. Minulle on ehkä parhaiten jäänyt mieleen Peter Pan -bloggauksesi, koska sen ansiosta minulle tuli niin vahvasti tunne, että haluaisin lukea Peter Panin. En ole vielä lukenut, mutta kyllä minäkin vielä joskus sen koen. :)

    Onnea sadannesta bloggauksesta! Saisinko luvan matkia sinua sitten, kun minulla tulee tammikuussa bloggausta vuosi täyteen? Nämä sinun kysymyksesi olivat niin kivoja, että haluaisin näihin itsekin vastata. En omaa sadatta postaustani edes maininnut tai tehnyt mitään erikoista, mutta kiva, että muut tekevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla, että Peter Pan -bloggaukseni jäi sinulle erityisesti mieleen! :)

      Ja kiitos onnitteluista! Ja toki saat ideaani ja kysymyksiäni lainata! Näitä kysymyksiähän olisi voinut keksiä lisää vaikka millä mitalla, itselläkin jäi monta hyvää kysymystä käyttämättä, kun olin kuluttanut mielestäni jo ihan tarpeeksi aikaa bloggauksen väsäämiseen ja haluisin vain jo julkaista sen.

      Enpä ole huomannut, että muutkaan erityisemmin juhlisi tietyn bloggausmäärän täyteen tulemista. Ihan oma ideani oli. Blogin synttäreitä yleensä monet juhlii ja niin aion varmaan minäkin reilun kuukauden päästä! :)

      Poista
  2. Onnea sadasta, hauska katsaus! Kuvasi ovat aivan ihania ja sointuvat hyvin suloisiin, mutta kuitenkin analyyttisiin postauksiin.

    Kirjallisuudenopiskelijan valitusvirsi saa sympatiani, olen kokenut saman :). Voi niitten kahlattavien, osin aika pölyisten klassikkojen määrää! Toisaalta ihan kiva, kun bloggaat niistäkin, ja ne sopivat ihan hyvin tyttökirja- ja prinsessateeman rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria onnitteluista, kehuistasi ja sympatiaistasi! :D :)

      Varmaan kaikki kirjallisuudenopiskelijat joutuvat enemmän tai vähemmän tuskittelemaan niiden pinojen äärellä. Oli siltäkin kannalta aika hyvä idea ottaa tuo Suomen kirjallisuushistorian kurssin lukemisto kunnon seurannanalaiseksi täällä blogissa, sillä minusta tuntuu, että projektistä bloggaaminen jotenkin vähän kannustaa nopeammin eteenpäin! :)

      Poista
  3. Onnea sadasta postauksesta! Se on huisi määrä :)

    Minulle ei ole jäänyt yksittäisiä postauksiasi mieleen (no viimeisin ja sitten Pikku naisia kyllä), mutta ainakin se, että kirjoittelet vähän vanhemmasta kirjallisuudesta, mikä on ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Onhan se aika huisi määrä! Kuinkakohan monta tuntia olenkaan viettänyt niitä sataa bloggaustani väsätessä?

      Kiva kuulla, että pidät siitä, että kirjoittelen keskimääräistä enemmän vähän vanhemmasta kirjallisuudesta! :)

      Poista
  4. Kiva postaus, tällaisia on aina kiva lukea! :) Saatan lainata ideaasi kunhan pääsen samoihin postausmääriin kanssasi ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea satasesta :)

    Mielenkiintoista tietoa postauksista :)

    VastaaPoista
  6. Ehkä kukaan ei vain ole uskaltanut kommentoida ruotsinkieliseen postaukseen mitään kielimuurin takia :D Pikku naisia I on kyllä todella kaunis painos, olen usein kirjakaupassa hypistellyt sitä. Ehkä joskus hankin sen hyllyyni...

    Huomasin juuri, että itselläni tulee 200. postaus aivan kohta täyteen. Pitääpä silloin tehdä jonkin sortin samanlainen yhteenveto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi hyvin olla, että ongelmana on jonkinsortin kielimuuri. Jos lukijat ajattelevat, että siihen "saa" kommentoidan vain ja ainoastaan ruotsiksi? Muistan olleeni aikanaan hyvin pettynyt, kun en saanut yhtään kommenttia siihen, kun kovalla innolla ja vaivalla olin kirjoittanut ruotsiksi Svenska dagenin kunniaksi! :P

      Hauskaa, että sinäkin olet käynyt hypistelemässä ja ihailemassa Pikku naisia! Olen aikeissa hankkia lähiaikoina kakkososan, eihän toista voi omistaa ilman toista!

      Kiva, jos sinäkin teet jonkin vastaavanlaisen yhteenvedon kun saavutat kahdensadan!

      Poista
    2. Joskus kyllä harmittaa, jos ei kommentteja tule, varsinkin jos on aivan hirveän ylpeä jostain jutusta. Tulee sellainen olo että katsokaa ja lukekaa nyt kaikki kuinka hienon tekstin kirjoitin, tästä ei kirja-arvio enää parane, ja sitten ei tule yhtään kommenttia. xD

      Poista
    3. 200. postaus lähestyy ja ajattelin lainata tätä sinun koostettasi koska se on niin mainio. Sopiiko se? Linkkaan tietenkin blogisi postaukseen.

      Poista
    4. Toki, toki Reta saat lainata ideaani! :) Sehän on vain mainiota, jos ideastani on iloa laajemmaltikin!:)

      Poista
  7. Kiitos hienosta ideasta, uskaltauduin lainaamaan =)

    VastaaPoista