tiistai 5. helmikuuta 2019

Runebergin päivän kunniaksi: ensimmäiset runebergintorttuni!


Tänään 5.2. on vedetty liput salkoon ja nostettu tortut pöytään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kunniaksi. Tuo Suomen kansallisromanttisen hengen nostattaja, maineikkaiden runoteosten kirjoittaja sekä virsikirjamme monen virren sanoittaja on kaikesta saamastaan arvostuksesta huolimatta monen suomalaisen mielessä typistynyt ennen kaikkea henkilöksi, jonka kunniaksi voi ja saa syödä kerran vuodessa herkullisia torttuja. Minunkin henkilökohtainen suhteeni Runebergiin kulminoituu ennen kaikkea torttuihin - joitakin hänen teoksiaan olen lukenut, mutta ikävä kyllä, ainakaan niistä en erityisemmin pitänyt. Tortuista sen sijaan pidän!

Ennen olen aina ostanut torttuni kaupasta. Vaikka olen varsin innokas leipuri, jostain syystä ikinä ennen ei ole juolahtanut mieleenikään se, että olisin itse leiponut runebergintorttuja. Tänä vuonna sellainen ajatus jostain syystä kuitenkin tuli mieleeni ja halusin toteuttaa sen. Tähän ehkä osittain vaikutti myös se, että tämä on ensimmäinen runeberginpäivä, jonka saan viettää rakkaan aviomieheni kanssa, joka sattuneesta syystä on aina kannustamassa minua leivontapäähänpistojeni pariin.

Runebergintortut eri muunnoksineen ovat varmasti oikea taiteenlaji, mutta itse en nähnyt sen suurempaa vaivaa oikean reseptin valitsemiseen, vaan tartuin tutun ja turvallisen K-ruoka-sivuston torttuohjeeseen. Joitakin pieniä muutoksia tein siihen.


Pohdin pääni miltei puhki sitä, pitäisikö minun laittaa torttujen kostukkeeksi rommia vai punssia - itse kun en ole punssia ikinä maistanut, niin oli vaikea kuvitella eroa. Suuri pulmani kuitenkin ratkesi onnellisen yksinkertaisesti sillä, että eräs kaverini tarjosi minulle hänen torttuleipomuksistaan jäljelle jääneen rommipullon lopun, ja päätin tarttua tähän auliiseen avunpyyntöön. Rommia oli jäljellä tosin vähän vähemmän, kuin mitä ohjeessa mainittiin, mutta tyydyin siihen: puolen desin sijaan laitoin pullonpohjalla olleen noin neljäsosadesin

Torttujen päälle tein itse tomusokerista ja vedestä kuorrutteen ohjeessa mainitun kaupan valmiskuorrutteen sijaan. Koska vaaleanpunainen on lempivärini, halusin värjätä kuorrutteen vaaleanpunaiseksi. Lisäsin kuorrutteeseen hieman Dr. Oetkerin pakkaskuivattua vadelmaa, jota muutenkin tykkään käyttää leivonnassa. Se on hirveän herkullista, ja ajattelin sen sopivan hyvin runebergintorttuun vadelmamarmeladin seuralaiseksi. Laitoin sokerikuorrutteen päälle lisäksi joitakuita punaisia sokerikoristesydämiä silmäniloksi.


Sokerikuorrutteeni taisi jäädä hieman löysäksi, minkä ansiosta se levittyi vähän epätasaisesti ja valui iloisesti pitkin torttujen poskia. Pientä hullunkurista vinksinvonksinilmettä torttuleipomuksiini toi myös se, että käytin kuuteen torttuuni yhteensä kolmea erilaista kuppimuottia. Sopivien torttumuottien etsiminen olikin aikamoisen ajatustyön takana. Olisin mieluusti ostanut valmiin runebergintorttumuottivuoan, mutta en sattunut sellaista löytämään kaupasta. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin ryhtyä uhkarohkeaan yritykseen ja käyttää rakkaita Greengate-kuppejani vuokina, vaikka takeita niiden uuninkestävyydestä minulla ei ollut. Greengaten normaalikokoisia lattekuppeja minulla on vaikka millä mitalla, mutta ne ovat sen verran kookkaita, että en pitänyt niitä ihan optimaalisina runebergintortuilleni. Sen sijaan omistan tasan kaksi kappaletta niin sanottuja minilattekuppia sekä kaksi kappaletta pienehköjä korvallisia kahvi-/teekuppia, joten päätin ottaa käyttöön nämä kaikki neljä vähän pienempää kuppiani sekä siihen rinnalle kaksi tavallisen kokoista lattekuppia. 


Nämä kuusi kuppia saivat kunnian toimia ensimmäisten runebergintorttujeni vuokina!

Valuva kuorrute ja erikokoiset muotit tekivät näistä ensimmäisistä runebergintortuistani vähän sellaisia ei mennyt niin kuin Strömssössä -torttuja, mutta mielestäni ne ovat hurmaavan näköisiä kaikessa epätäydellisyydessään. Vaikka itse olen ennen kaikkea yleensä visuaalinen leipoja, niin tärkeintähän - ainakin mieheni mielestä -  on maku. 

Näiden torttujen leipominen oli hauskaa ja niiden nauttiminen myös ihanaa. Mieltäni jäi kutkuttamaan ajatus leipoa tulevaisuudessa runebergintorttuja lisää sekä mahdollisesti kehitellä reseptiä optimaaliseksi ja testailla eri vaihtoehtoja. Varsinkin haluaisin testata, miltä ne maistuisivat punssilla kostutettuina. Eräs ystäväni suositteli myös karvasmantelilikööriä, mikä kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Jos teillä blogini lukijoilla on hyviä vinkkejä runebergintorttureseptin kehittelyyn, otan mielelläni vastaan mielipiteitä!


2 kommenttia:

  1. Pitääpä kyllä itse leipoa runebergintorttuja myös! Olen niitä ennenkin leiponut, mutta olin silloin muistaakseni 16-vuotias, joten mieleeni ei juolahtanutkaan, että leivokset voisi kostuttaa alkoholilla! Nyt reippaasti täysi-ikäisenä se onnistuisi helposti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivohan ihmeessä joku kerta! Itse luulen, että tästä täytyy tehdä ihan tapa! Kyllähän itse leivotuissa on oma viehätyksensä - ja kaiken lisäksi leipomisen ilo! <3

      Poista