lauantai 5. huhtikuuta 2014

Käsiksi haasteeseen! Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Päätin tulla maailmaan juuri kun äitini jäi bussista palatessaan tuloksettomalta ostosreissulta Ilfordista. Hän oli mennyt hankkimaan housuja, mutta koska olin liikahtanut toiseen asentoon, hän hermostui eikä pystynyt päättämään, ottaisiko paikatut farkut vai leveälahkeiset sammarit, ja koska häntä pelotti, että syntyisin tavaratalossa, hän matkusti hädissään kotikulmiensa turvaan, missä häneltä meni lapsivesi juuri kun taivas repesi. Kuudenkymmenen metrin kotimatkan aikana lapsivesi sekoittui joulukuiseen sateeseen ja kiemurteli katuojaan, kunnes elämän ympyrä sulkeutui dramaattisesti ja ehkä jopa runollisesti.

No niin arvon lukijani! Täältä tulee arvioni Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -kirjasta, jota ainakin muutamat ovat innolla odottaneet. 

Kirja on ensimmäinen teos vuoden alussa itselleni julistamastani haasteesta, jossa lupasin lukea ja blogata yhteensä kuusi lukijoideni minulle ehdottamaa kirjaa vuoden 2014 aikana. Kaikki halukkaat saivat ehdottaa minulle kahta tietyt ehdot täyttävää kirjaa, joista arvoin luettavakseni kuusi. Ideana oli ehdottaa kirjoja, jotka poikkeavat tavanomaisista lukutottumusistani, mutta joista kuitenkin voisin luultavasti pitää. Kani nimeltä jumala sopikin tähän kriteeriin hyvin, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että olen jämähtänyt (vanhojen)  klassikoiden sekä lastenkirjallisuuden lumoihin, ja olen kovin laiska lukemaan mitään uutta aikuisten kirjallisuutta. Kani nimeltä jumala -kirjaa ehdotti haasteen nimissä itse asiassa kaksikin kirjabloggaajaa: Villasukka kirjahyllyssä sekä Maija ! Kiitos haastajille! Tämä kirja oli itse asiassa etukäteen jo ennakkosuosikkini.

Ja kuinkas kävi?

No, kävi niin, että tämän viikon maanantaina päätin ohimennen kirjastossa käydessäni kurkata, jos hyllyistä löytyisi joitakin haastekirjoja tähän samaan haasteeseen liittyen. Kani nimeltä jumala löytyi, ja se lähti oitis matkaani. Aloitin kirjan lukemisen itse asiassa heti, kun astuin kirjastosta ulos ja kävelin yliopistolle. Luin sitä pitkin päivää joka välissä, kun vain ehdin: luennon alkua odotellessani, töihin mennessäni bussissa, odotellessani oman oppituntini aloittamista, töistä palatessani bussissa, kotiin päästyäni sängyssä, heti aamulla herättyäni... Oikeastaan miltei minuutilleen vuorokauden päästä siitä, kun olin lainannut kirjan, oli se jo luettu. 

Jos joku oli kovin nokkela, niin tajusi ehkä yllä olevasta kuvauksesta, että jäin kirjaan koukkuun ja pidin siitä! Lukemaan ryhdyttyäni minun oli pakko lukea se mahdollisimman nopeasti loppuun. Kirjan kieli on helppolukuista ja kerronta miellyttävällä tavalla kuin itsestään etenevää – juuri sellainen kirja, jonka yleensä hotkaisee nopeasti.

Kani nimeltä jumala on mielestäni lämminhenkinen ja elämänmakuinen tarina. Kuitenkaan se ei ollut minulle mikään elämänmullistava tai käänteentekevä lukukokemus, enemmänkin sanalla sanoen erittäin miellyttävä lukukokemus. Kirjan tunnelmassa on sitä jotakin – jotakin, jossa on miellyttävä ja mukava viipyä. Sanoisinko, kauneutta ja rauhaa sekä myös pala lapsuuden iloa ja mutkattomuutta. Myös lapsenmaailman nostalgiaa. Kirja ei ole kuitenkaan pelkästään mukava ja kaunis kirja, vaan siinä on mukana myös ripaus jotakin koskettavaa, jopa vähän surullistakin. Surullista kirjassa on ennen kaikkea se, että kaikilla ei ole yhtä hyvää perhettä kuin päähenkilöllä. Kieli on kaunista ja runollista, ja mukana on pieni ja sopiva ripaus huumorin pilkettä. Pidin tästä kaikesta.

Teoksen päähenkilö on Eleanor Maud eli Elly. Elyllä on isoveli sekä rakastavat isä ja äiti. Heillä on ehjä ja onnellinen perhe. Elly kokee olevansa vähän erilainen ja ystävystyy oitis uuden luokalleen tulevan tytön Jenny Pennyn kanssa, joka on myös vähän erilainen. Jenny Pennyn sanotaan olevan huoran tytär. Se tarkoittaa sitä, että hänen äitinsä ei ole naimisissa, vaan hänellä on aina joku poikaystävä. Jenny Pennyn saapuminen Ellyn elämään on merkityksellinen: Elly jakaa elämänsä aikaan ennen Jenny Pennyä ja aikaan sen jälkeen. Vaikka Ellyn perheen muutto Cornwalliin erottaa Ellyn ja Jennyn, muodostuu Ellyn ja Jennyn ystävyys mielestäni koko kirjaa määrittäväksi tärkeimmäksi juonelliseksi jännitteeksi. Jenny on aina osa Ellyn elämää myös silloinkin, kun hän ei ole fyysisesti läsnä. Myös niinä vuosina, kun Ellyllä ei ole aavistustakaan, missä Jenny on ja mitä hänelle kuuluu.

Mielestäni mielenkiintoisin ja mieltäni askarruttavin kysymys lukukokemuksessani oli, miksi kirjan nimi on Kani nimeltä jumala. Elly saa eräänä jouluna lahjaksi kanin, jonka hän nimittää jumalaksi. Kani on siitä lähtien pienenä osana tarinaa, muttei mielestäni mitenkään merkittävänä. Ja itse asiassa jossakin vaiheessa kani kuolee pois, ja tarina jatkuu pitkälle sen jälkeen. Liittyykö kirjan nimi laajemmin uskonnollisiin kysymyksiin, joita sivutaan paitsi kanin nimeämisen yhteydessä, myös joissakin muissa kohdin kirjaa?

"Onko sopivaa kutsua jänistä..." rouva Grogney aloitti.
"Oikeasti se on kani", Jenny Penny keskeytti. "Sitä vain sanotaan belgian..."
"Onko sinusta sopivaa kutsua kania jumalaksi?" rouva Grogney jatkoi painottaen sanaa.
Minusta tuntui, että se oli kompakysymys.
"Onko sinusta sopivaa sanoa, että ´ulkoilutin jumalaa remmin päässä ja vein sen ostoksille`?
"Mutta minä vein", sanoin.
"Tiedätkö, mitä on rienaaminen?" hän kysyi.
Olin ymmälläni. Taas se sama sana. Jenny Penny viittasi tarmokkaasti.
"Niin?" rouva Grogney sanoi.
"Rienaaminen tarkoittaa hölmöilyä", Jenny Penny sanoi.
"Rienaaminen ei tarkoita hölmöilyä."
"Entä sitä, että on törkeä?" hän sanoi.
"Se tarkoittaa sitä", rouva Grogney jatkoi kovalla äänellä, "että loukkaa Jumalaa tai jotain pyhää. Kuulitko, Eleanor Maud? Jotain pyhää. Jossain toisessa maassa sinut voitaisiin kivittää tuollaisista puheista."
Vapisin ja tiesin hyvin, kuka heittäisi ensimmäisen kiven.

Sarah Winman
Kani nimeltä jumala, 2012
(When God Was a Rabbit, 2011)
Suom. Aleksi Milonoff
Tammi
324 s.

14 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa, että pidit!

    Ja totta, kun minä luin tämän, koin sen ehkä täydellisenä lukukokemuksena. Koukuttavana, miellyttävänä ja nopeana. Siinä oli jotakin niin ihanaa, mutta ei kuitenkaan mitään tyhjänpäiväistä hömpötystä. Muuten kirja ei ehkä mullista maailmaa, mutta ei sen tarvitsekaan. Jos kirjan lukee hymyssä suin, niin se on aika paljon se.

    Kirjan nimi on kyllä jännä ajatellen kanin roolia kirjassa, mutta aika hyvin se kuvaa koko kirjaa. Vähän hassu, kutkuttava ja hullunkurinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei kirjan tarvitse olla aina mullistava – se on paljon se, jos kirja pystyy tarjoamaan jotakin hyvää ja kaunista, hengähdyspaikan arjen keskellä ja hymyilemisen aihetta.

      Ajattelinkin, että kirjan nimi voi olla vain tuollainen ikään kuin sattumanvarainen nosto kirjassa käsitellyistä asioista. Nimihän on aika kutkuttava ja herkullinen. Houkuttelee lukemaan ja hullunkurisuudessaan kuvaa hyvin kirjan pieniä hassuja asioita. Ei sen taakse välttämättä tarvitse käteytyä mitään sen syvällisempää teemaa.

      Poista
  2. Ihanaa että tykkäsit, mutta olisitpa tykännyt vielä enemmän! Minusta tämä oli hurjan hyvä, täydellisyyttä hipova tarina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanaa kuulla, että tämä oli mielestäsi aivan täydellisyyttä hipova! Minusta tuntuu, että nykyään ei enää yksinkertaisesti kirjoiteta mitään minun kirjamakuuni sopivia aivan täydellisyyttä hipovia kirjoja, vaan kaikki omat "täydelliseni" on kirjoitettu vähintäänkin sata vuotta sitten. Mutta harvasta nyky(aikuisten)kirjasta olen oikeasti tykännyt näin paljon ja se on paljon sanottu minulta! :)

      Poista
  3. Minullekaan tämä ei varsinaisesti ollut elämänmullistava kirja ja tarina on haalistunut mielessäni aika paljon lukemisen jälkeen (eli en aivan muista kaikkia kirjan tapahtumia), mutta lukiessani tykkäsin tästä kovasti. Kirja on ihana ja luen ehdottomasti, jos Sarah Winmanilta ilmestyy muitakin kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lukukokemuksesi muistuttaa aika paljon minun omaani! Täytyypä pitää itsekin silmä tarkkana, jos Winmanilta tulee jotakin muuta, sillä tämän perusteella voisin todellakin tykätä.

      Poista
  4. Kuvauksesta tuli sellainen tunne, että minä voisin tykätä tästä myös, joten pitääpä laittaa lukulistalle! Minulla on vähän sama taipumus kuin sinulla jumittua toisaalta vanhojen kirjojen ja toisaalta lasten-/nuortenkirjojen pariin ja katsella epäluuloisesti uutta aikuisten kirjallisuutta, ja aina välillä kuitenkin saa huomata, että löytää mukavia yllätyksiä, kun lukee jotain tavallisista tottumuksistaan poikkeavaa. Joten ehkä minun pitää tutkailla noita sinun lukijoidesi suosituksia tarkemminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa Malna ihmeessä lukulistalle, suosittelen lämpimästi! Hauskaa kuulla, että en ole ainoa tällainen outolintu, joka on jämähtänyt vähintäänkin sata tai kaksisataa vuotta kirjallisessa kehityksessään muista jälkeen tai sitten vaihtoehtoisesti sinne lapsen tasolle :) Olen itsekin huomannut, että silloin joskus kun uskaltautuu sieltä ennakkoluuloisuuden verhon takaa lukemaan jotakin uutta, usein itse asiassa yllättyy positiivisesti. :)

      Poista
  5. Harmi, että tämä ei lopulta ollut sinulle huippukirja. Minulle, kuten muutamalle edellä kommentoineelle tämä oli täydellisyyttä hipova lukukokemus. Jotenkin niin ihanan lämmin, elämänmakuinen, moniulotteinen ja upea <3 Kiva, että kuitenkin luit tämän ja viihdyit tarinan parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa huomata, kuinka tykätty tämä on! Ja toisaalta: en välttämättä ihmettele! Minustakin oli todella kiva, että tulin lukeneeksi tämän!

      Poista
  6. Eikä! Mun on pakko lukea tuo! Olen jo aikaisemmin jostakin toisesta kirjablogista bongannut tuon nimen ja ihan ihastunut. :---) hiii, innostus palasi tämän sun kirjoituksen myötä!

    VastaaPoista