Käsiksi haasteeseen! Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Päätin tulla maailmaan juuri kun äitini jäi bussista palatessaan tuloksettomalta ostosreissulta Ilfordista. Hän oli mennyt hankkimaan housuja, mutta koska olin liikahtanut toiseen asentoon, hän hermostui eikä pystynyt päättämään, ottaisiko paikatut farkut vai leveälahkeiset sammarit, ja koska häntä pelotti, että syntyisin tavaratalossa, hän matkusti hädissään kotikulmiensa turvaan, missä häneltä meni lapsivesi juuri kun taivas repesi. Kuudenkymmenen metrin kotimatkan aikana lapsivesi sekoittui joulukuiseen sateeseen ja kiemurteli katuojaan, kunnes elämän ympyrä sulkeutui dramaattisesti ja ehkä jopa runollisesti.

No niin arvon lukijani! Täältä tulee arvioni Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -kirjasta, jota ainakin muutamat ovat innolla odottaneet. 

Kirja on ensimmäinen teos vuoden alussa itselleni julistamastani haasteesta, jossa lupasin lukea ja blogata yhteensä kuusi lukijoideni minulle ehdottamaa kirjaa vuoden 2014 aikana. Kaikki halukkaat saivat ehdottaa minulle kahta tietyt ehdot täyttävää kirjaa, joista arvoin luettavakseni kuusi. Ideana oli ehdottaa kirjoja, jotka poikkeavat tavanomaisista lukutottumusistani, mutta joista kuitenkin voisin luultavasti pitää. Kani nimeltä jumala sopikin tähän kriteeriin hyvin, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että olen jämähtänyt (vanhojen)  klassikoiden sekä lastenkirjallisuuden lumoihin, ja olen kovin laiska lukemaan mitään uutta aikuisten kirjallisuutta. Kani nimeltä jumala -kirjaa ehdotti haasteen nimissä itse asiassa kaksikin kirjabloggaajaa: Villasukka kirjahyllyssä sekä Maija ! Kiitos haastajille! Tämä kirja oli itse asiassa etukäteen jo ennakkosuosikkini.

Ja kuinkas kävi?

No, kävi niin, että tämän viikon maanantaina päätin ohimennen kirjastossa käydessäni kurkata, jos hyllyistä löytyisi joitakin haastekirjoja tähän samaan haasteeseen liittyen. Kani nimeltä jumala löytyi, ja se lähti oitis matkaani. Aloitin kirjan lukemisen itse asiassa heti, kun astuin kirjastosta ulos ja kävelin yliopistolle. Luin sitä pitkin päivää joka välissä, kun vain ehdin: luennon alkua odotellessani, töihin mennessäni bussissa, odotellessani oman oppituntini aloittamista, töistä palatessani bussissa, kotiin päästyäni sängyssä, heti aamulla herättyäni... Oikeastaan miltei minuutilleen vuorokauden päästä siitä, kun olin lainannut kirjan, oli se jo luettu. 

Jos joku oli kovin nokkela, niin tajusi ehkä yllä olevasta kuvauksesta, että jäin kirjaan koukkuun ja pidin siitä! Lukemaan ryhdyttyäni minun oli pakko lukea se mahdollisimman nopeasti loppuun. Kirjan kieli on helppolukuista ja kerronta miellyttävällä tavalla kuin itsestään etenevää – juuri sellainen kirja, jonka yleensä hotkaisee nopeasti.

Kani nimeltä jumala on mielestäni lämminhenkinen ja elämänmakuinen tarina. Kuitenkaan se ei ollut minulle mikään elämänmullistava tai käänteentekevä lukukokemus, enemmänkin sanalla sanoen erittäin miellyttävä lukukokemus. Kirjan tunnelmassa on sitä jotakin – jotakin, jossa on miellyttävä ja mukava viipyä. Sanoisinko, kauneutta ja rauhaa sekä myös pala lapsuuden iloa ja mutkattomuutta. Myös lapsenmaailman nostalgiaa. Kirja ei ole kuitenkaan pelkästään mukava ja kaunis kirja, vaan siinä on mukana myös ripaus jotakin koskettavaa, jopa vähän surullistakin. Surullista kirjassa on ennen kaikkea se, että kaikilla ei ole yhtä hyvää perhettä kuin päähenkilöllä. Kieli on kaunista ja runollista, ja mukana on pieni ja sopiva ripaus huumorin pilkettä. Pidin tästä kaikesta.

Teoksen päähenkilö on Eleanor Maud eli Elly. Elyllä on isoveli sekä rakastavat isä ja äiti. Heillä on ehjä ja onnellinen perhe. Elly kokee olevansa vähän erilainen ja ystävystyy oitis uuden luokalleen tulevan tytön Jenny Pennyn kanssa, joka on myös vähän erilainen. Jenny Pennyn sanotaan olevan huoran tytär. Se tarkoittaa sitä, että hänen äitinsä ei ole naimisissa, vaan hänellä on aina joku poikaystävä. Jenny Pennyn saapuminen Ellyn elämään on merkityksellinen: Elly jakaa elämänsä aikaan ennen Jenny Pennyä ja aikaan sen jälkeen. Vaikka Ellyn perheen muutto Cornwalliin erottaa Ellyn ja Jennyn, muodostuu Ellyn ja Jennyn ystävyys mielestäni koko kirjaa määrittäväksi tärkeimmäksi juonelliseksi jännitteeksi. Jenny on aina osa Ellyn elämää myös silloinkin, kun hän ei ole fyysisesti läsnä. Myös niinä vuosina, kun Ellyllä ei ole aavistustakaan, missä Jenny on ja mitä hänelle kuuluu.

Mielestäni mielenkiintoisin ja mieltäni askarruttavin kysymys lukukokemuksessani oli, miksi kirjan nimi on Kani nimeltä jumala. Elly saa eräänä jouluna lahjaksi kanin, jonka hän nimittää jumalaksi. Kani on siitä lähtien pienenä osana tarinaa, muttei mielestäni mitenkään merkittävänä. Ja itse asiassa jossakin vaiheessa kani kuolee pois, ja tarina jatkuu pitkälle sen jälkeen. Liittyykö kirjan nimi laajemmin uskonnollisiin kysymyksiin, joita sivutaan paitsi kanin nimeämisen yhteydessä, myös joissakin muissa kohdin kirjaa?

"Onko sopivaa kutsua jänistä..." rouva Grogney aloitti.

"Oikeasti se on kani", Jenny Penny keskeytti. "Sitä vain sanotaan belgian..."

"Onko sinusta sopivaa kutsua kania jumalaksi?" rouva Grogney jatkoi painottaen sanaa.

Minusta tuntui, että se oli kompakysymys.

"Onko sinusta sopivaa sanoa, että ´ulkoilutin jumalaa remmin päässä ja vein sen ostoksille`?

"Mutta minä vein", sanoin.

"Tiedätkö, mitä on rienaaminen?" hän kysyi.

Olin ymmälläni. Taas se sama sana. Jenny Penny viittasi tarmokkaasti.

"Niin?" rouva Grogney sanoi.

"Rienaaminen tarkoittaa hölmöilyä", Jenny Penny sanoi.

"Rienaaminen ei tarkoita hölmöilyä."

"Entä sitä, että on törkeä?" hän sanoi.

"Se tarkoittaa sitä", rouva Grogney jatkoi kovalla äänellä, "että loukkaa Jumalaa tai jotain pyhää. Kuulitko, Eleanor Maud? Jotain pyhää. Jossain toisessa maassa sinut voitaisiin kivittää tuollaisista puheista."

Vapisin ja tiesin hyvin, kuka heittäisi ensimmäisen kiven.

Sarah Winman

Kani nimeltä jumala, 2012

(When God Was a Rabbit, 2011)

Suom. Aleksi Milonoff

Tammi

324 s.