Kai muistat Uuden Kuun Emilia Byrd Starrin ja Vihervaaran punatukan Anna Shirleyn?
Monelle suomalaiselle tytölle ja naiselle Anna ja Emilia ovat olleet kuin luottoystävä, ihanne ja esikuva. Tuhannet ovat kasvaneet aikuisiksi heidän kanssaan. Anna- ja Runotyttö-kirjoista on sukupolvi toisensa jälkeen omaksunut sen, mikä niiden arvomaailmassa on parasta ja ikuista.
(Takakansi)
Toki muistan, ainakin minä!
Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamaan kirjaan Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt on kerätty suomalaisten naislukijoiden lukukokemuksia kanadalaisen L. M. Montgomeryn unohtumattomista tyttökirjasankareista, mystisestä Emiliasta ja elämäniloisesta Annasta. Lukijoiden itse kirjoittamissa tarinoissa useat suomalaiset naiset kertovat, mitä heille ovat merkinneet nämä kaksi tyttöä, jotka tuntuvat olevan paljon enemmänkin kuin pelkkiä sanoja paperilla, fiktiivisiä mielikuvituksen tuotteita.
Lukijoiden kokemuksissa Anna ja Emilia heräävät eloon todellisiksi henkilöiksi. Kuka vielä uskaltaa väittää, ettei Emilia Starria tai Anna Shirleytä ole oikeasti olemsassa? Tässäkin maassa elää lukemattomia Emilioita ja Annoja, jotka ovat syttyneet elämään monessa lukijassa itsessään.
Aholan ja Koskimiehen kirja oli mitä viihdyttävintä ja kiinnostavinta lukemista minulle, suurelle Annojen ystävälle, joka on aika Anna itsekin. Se oli myös hyvää pientä orjentoivaa lukemista näin juuri graduseminaarin alettua. Graduseminaarin, jossa minun olisi tarkoitus kirjoittaa yleisen kirjallisuustieteen graduni, joka käsittelee – mitäpäs muuta kuin Anna-kirjoja!
Lukijoiden lukukokemuksia lukiessani hämmästyin itsekin sitä, kuinka elävästi ja paljon Annat ja Emiliat ovat monelle merkinneet. Monet tarinat ovat suorastaan liikuttavia henkilökohtaisuudessaan. Monet lukevat elämäntarinaansa kuin Annojen tai Runotyttöjen juonta ja ohjaavat elämäänsä samojen juonenkäänteiden suuntaan. Moni on antanut lapselleen nimen Annan tai Emilian tai muiden teosten henkilöiden mukaan. Ja kuinka monet ovatkaan tehneet pyhiinvaellusmatkan Prinssi Edwardin saarelle, aina Kanadaan asti, Mongtomeryn kirjojen miljööseen, Annan ja Emilian alkujuurille. Eräs lukija on hankkinut saarelta tontin ja aikoo muuttaa sinne! Toisaalta oli jännä huomata, miten monet hartaat fanit myös tietoisesti välttävät turistimatkaa saarelle, koska eivät halua sotkea sitä kuvaa kirjojen miljööstä, jonka ovat kirjoja lukemalla muodostaneet. Lumous saattaisi särkyä.
Teoksesta löytyy myös monen suomalaisen kirjailijan lukukokemuksia näistä Montgomeryn ikuisista klassikoista. Ja kuinka hauskaa huomata, että itse asiassa Runotytön antama malli on antanut inspiraation monelle nuorelle kirjailijanalulle. Useimmat teoksessa lukukokemuksiaan jakavat ovat kuitenkin aivan tavallisia Anna tai Emilia Meikäläisiä, eivät kuuluja kirjailijoita. Hauskaa oli kuitenkin huomata kirjan lopussa olevasta listasta, jossa on listattuna kirjoittajien nimi, kotipaikka ja ammatti, että erittäin moni kirjoittajista on opettajia. Lienevätkö seuranneet Annan jalanjälkiä?
Tästä kirjasta löysin itselleni niin monta sukulaissielua! On upeaa huomata, että minä en ole ollenkaan yksin suuren Anna-fanitukseni kanssa ja että itse asiassa pahempiakin tapauksia löytyy. Ja paljon minua vanhempienkin ihmisten joukosta, jotka yhä, aivan aikuisina ja järkevinä, palaavat näiden lapsuutensa tai nuoruutensa klassikoiden äärelle aina vain uudestaan ja uudestaan.
Toisaalta: kyllä minua monesti suututti, kuinka Emilia-fanit vertailevat Annan maan rakoon! Itselleni Annat ovat elämää suurempia kirjoja, Emiliat puolestaan ihan kivoja vain. Itse asiassa viime kesänä luettuani Pieni runotyttö -teoksen tein samanlaisia vertailuja Annan ylemmyydestä suhteessa Emiliaan. Lukiessani Runotyttö-trilogian toista ja kolmatta osaa päädyin kuitenkin jonkinlaiseen kompromissiin: teossarjoja ei käy vertaaminen. Emiliassa on oma viehätyksensä ja lumonsa, vaikka se tuskin koskaan pystyy kipuamaan sydämmessäni Annan arvoiselle sijalle. Eikä sen tarvitsekaan.
Sain mm. kuulla monen lukijan puheenvuorossa Annan olevan arkinen Emiliaan verrattuna. Arkinen!?
Mutta yksi hieno puoli oli näissäkin puheenvuoroissa, joissa suuret Emilia-fanit ylistävät Runotyttö-kirjojen ylemmyyttä Annoihin nähden. Ne nimittäin auttoivat minua ymmärtämään uudessa valossa Runotyttö-kirjojen erityisyyttä ja erilaisuutta Annoihin verrattuna. Syttyi inspiraatio lukea Runotytöt uudestaan (kunhan vain ehtisin!) ja eri silmin. Luulen, että tämän jälkeen osaisin arvostaa niitä enemmän, nähdä niissä enemmän. Mutta uskon, että Anna tulee olemaan minulle aina Anna. Sukulaissieluni ja myös osa omaa sieluani.
Se, mikä tuntuu olevan selvää, on että Montgomeryn lukijat jakautuvat selkeästi kahteen eri leiriin: toiset ovat Annoja, toiset ovat Emilioita. Harva pystyy olemaan molempia.
Vaikka Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt -kirja koostuu suurimmalta osin näistä lukijoiden lukukokemus-tarinoista, niin teoksesta löytyy myös muuta. Tarinoiden välistä löytyy pieniä infosivuja joistakin Anna- tai Emilia-kirjoihin läheisesti liittyvistä aiheista. Löytyy myös muutama ruokaohje, jotka on suomennettu ja suomalaisille sovellettu Kate McDonaldin teoksesta The Anne of Green Gables Cookbook. (Haluaisinpa muuten koettaa joku kerta Annan kuuluisaa ja katastrofaalista vaniljakakkua, mutta laittaa tietysti siihen – kuten tässä ohjeessa neuvotaan – vanilja-aromia reumatismilinimentin sijaan.) Kirjan lopussa myös valotetaan kattavasti ja mielenkiintoisesti kirjailijaa Annojen ja Emilioiden takana.
Sinä, Anna vaikutit elämääni niin, että jaksoin sen raskaan kesän 1940-luvun lopulla. Olin ikäisesti, yksinäinen tyttö. Kuljin päivät paimenessa vahtien lehmiä aamuvarhaisesta iltalypsyyn kaukaisella Kytömaalla.
Elämä sotien jälkeen oli kotonani niukkaa niin aineellisesti kuin henkisestikin. Isäni sairasti syvää masennusta, vanhimmat veljeni potivat sotatraumoja. Kotona ei ollut hyvä olla.
Senpä tähden lähdin mielelläni paimeneen, olinhan löytänyt sinut, Anna. En ollut enää yksinäinen. Kodin murheet unohtuivat, kun seurasin elämääsi Avonleassa.
(Tyyne Sipponen: "Paimenessa Annan kanssa")
L. M. Montgomery antoi sanat asioille, joita en vielä osannut kielellistää, saati ymmärtää. Aloin elää Emilian lailla, piilotin patjan alle kynttilöitä inspiraation valloittamia öitä varten. Olihan minun Uudessa Kuussani sähköt – mutta mitä siitä. Päiväkirjaani kirjoitin Emilian kirjoitustyyliä mukaillen ja raapustin huonoja runoja maailman tuskasta ja kaikesta sellaisesta.
(Kaiju Harinen: "Etsin tähteäni")
Suvi Ahola & Satu Koskimies
Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt.
Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina. (2005)
Tammi
384 s.
Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta! Pitäisi itsekin Anna- ja Emilia-fanina tutustua.
VastaaPoistaAnna on minullekin se ensimmäinen ja oikea. Annan paikkaa ei kukaan vie, edes Emilia. (Olen miettinyt, että jos olisin lukenut Runotytöt ensin, asia saattaisi olla toisin päin :D) Minulla on kyllä myös Runotyttöihin vahva side ja niissä on sellaista tiettyä kaunista ja hämyisää mystisyyttä (Emilian leimahdukset ja näyt), mitä Annoissa ei. Ymmärränkin, miksi jotkut sanovat Annoja arkisiksi, vaikka minustakaan ne eivät sitä ole.
Mutta ihania kirjasarjoja molemmat, voin hyvin kuvitella kuinka paljon ne ovatkaan vaikuttaneet monien elämään.
Tutustu ihmeessä, Kirjaneito! :) Koska teos koostuu kuitenkin erillisistä lukijoiden tarinoista, voi sitä lukea vallan hyvin tarinan sieltä ja tarinan täältä, jos ei koko suurta opusta jaksa läpi kahlata. Uskon, että pitäisit tästä!
PoistaTuohon mystisyyteen, leimahduksiin ja näkyihin monet muuten tässä kirjassa vetoavat perustellessaan Runotyttöjen erityisyyttä. Tavallaan minäkin ymmärrän jollakin tasoilla tuon Annan arkisuuden. Nimenomaan, jos verrataan Runotyttöihin. Annasta ei tule ikinä suurta kirjailijaa. Hän menee naimisiin ja saa kasan lapsia. Mutta silti: erityisesti lapsi-Annassa on niin paljon sadunhohtoa, etten häntä mitenkään pysty itse mieltämään arkisesti. Ja hänen persoonallisuutensa on varsin erikoislaatuinen! :D
Olen lukenut Runotyttö -trilogian ja myös Annan ensimmäisen osan. Hieno kirja ja hieno bloggaus, mutta tällaista vastakkainasettelua en ymmärrä. "Molempi parempi", ihmiset ovat erilaisia, mutta hienoja kaikki.
VastaaPoistaLuulen, että vastakkainasettelu johtuu juuri siitä, että nämä ovat kirjoja, joita monet (erityisesti naispuoliset) lukevat niin henkilökohtaisesti. Samaistuvat niin voimakkaasti jompaan kumpaan hahmoon – riippuen omasta luonteestaan – ja väkisinkin tulevat verranneeksi saman kirjailijan toiseen kirjasarjaan, josta löytyy jotain sen verran samaa, että vertailu tulee mieleen.
PoistaTäällä yksi itsensä Emilioihin luokitteleva! Omalla kohdallani se taitaa olla ihan perusluonteessa, olen tällainen vakavampi tapaus, joten Anna tuntui lapsena ärsyttävän iloiselta. Nyt myöhemmin olen huomannut, että on hyvä lukea Annojakin ja kaivautua välillä ylös omista ajatuksistaan :) Sanoisin, että molemmat ovat tärkeitä.
VastaaPoistaKiva saada keskusteluun mukaan yksi Emiliakin ihan tasapuolisuuden vuoksi!
PoistaUskon, että jos on perusluonteeltaan enemmän vakavaa tyyppiä, niin varmasti pitää enemmän Emilioista ja Annan luonne saattaa vaikuttaa ärsyttävän iloiselta. En itsekään toki ole aina iloinen, vaan välillä pahoinkin synkistelevää tyyppiä, mutta jotenkin Annan tyylissä hyppiä aivan onnensa kukkuloilla (ja tipahtaa sieltä hetkeksi välillä epätoivon kuiluun) on jotain samaa kuin omassa tunne-elämässäni. Mutta hienoa, että olet myöhemmin oppinut näkemään myös Annojen arvon! :)
Hei, Kommentoin tänne, koska kysymyskeni sopii minusta hyvin tyttökirjakategoriaan: oletko lukenut Mary Marckin tyttökirjoja? Itselleni Eevan luokka-sarja, joka ilmestyi ensi kerran 1910- ja 20-lukujen taitteessa on aivan erityisen rakas.
VastaaPoistaHöh, miten ihmeessä täällä ei ole vastausta, jonka kirjoitin viime viikolla?
PoistaNo, piti sanomani, että enpä muuten ole lukenut ikinä Mary Marckia. Tuo Eevan luokka -sarja on etäisesti vain nimenä tuttu, mutta sitä en tiennytkään, että se on noin vanha sarja! Anna-kirjojen aikalainen.Pistän lukuvinkin korvantaakse, olisi kiva joskus tutustua! :)