Ja morsian katsoi kohti metsää hiljaisena, mielessään aavistus, mutta käänsi kirkkaan ja hellän katseensa rakastettunsa, elinikäisen ystävänsä puoleen. Siitä, mitä he sanoivat, ei vanujen takana ollut nainen kuullut mitään, mutteivät myöskään sisällä olleet huomanneet häntä. Mutta se, joka olisi voinut kuulla ne toisinaan tuon onnettoman olennon huulia koskettavat katkonaiset sanat, olisi ehkä aavistanut, että everstille ja hänen lapselleen olisi ollut parempi kulkea halki halkeilevan jään, suuret syvyydet allaan kuin matkata vaunuilla, joiden sisällä vallitsee rakkauden autuus mutta ulkopuolella mielipuolen viha.
Tämä on katkelma tänä syksynä Faroksen julkaiseman Morsian ja muita kauhunovelleja -novellikokoelman niminovellista, joka on minun suomentamani. Yritämättä olla yhtään omakehuinen, on vain pakko todeta, että "Morsian" on mielestäni kokoelman upein novelli. Se on koskettava tarina traagisen lopun saavista häistä, äidinrakkaudesta ja siitä, kuinka ymmärtämättömyydessä tehty rakkauden teko voi johtaa tuhoisiin seurauksiin. Novelli saa kiinnitämään huomion siihen, kuinka kohtelemme mielisairaita ja siihen, että "hullun" ääntä ei saa vaientaa vain siksi, että hän on hullu. "Morsian" on novelleista mielestäni se romanttisin ja lyyrisin, sen kieli on monin kohdin hyvin kaunista ja herkkää. En tarkoita tällä vain omaa suomennostani, vaan tämä kuvaus koskee ennen kaikkea alkukielistä ruotsinkielistä versiota, jonka tyylin toivon tavoittaneeni suomennoksessani.
Novellikokoelma sisältää yhteensä neljä novellia, joilla kaikilla on eri suomentaja. Novellit ovat alun perin ilmestyneen jatkokertomuksina Helsingfors Tidningar -lehdessä ja ilmestyvät nyt ensi kertaa suomeksi. Novellikokoelma syntyi yliopistossamme toteutetun käännöstyöpajan tuloksena, jossa kaikki mukaan ilmoittautuneet opiskelijat saivat kukin oman novellin suomennettavakseen. (Käännösprojektista tarkemmin täällä.) Nämä muut novellit "Morsiamen" (1946) lisäksi ovat "Yöstä aamuun" (1843), "Susi" (1846) ja "Vänrikkivainaan tohvelit"(1847).
Pidin suunnattomasti myös novellista "Vänrikkivainaan tohvelit", jossa poiketen "Morsiamen" hartaasta vakavuudesta ja sydäntäsärkevästä traagisuudesta vallitsee kepeä leikkimielisyys. Onko jo yksitoista vuotta sitten kuollut vänrikkivainaa alkanut kummittelemaan, kun hänen kuolonkamaristaan alkaa kuulua toisinaan askelten ääniä? Liittyvätkö hänen erikoislaatuiset tohvelinsa tapaukseen? Nuo kummalliset tohvelit, joihin hän eläessään oli niin kovin kiintynyt? Tätä tapausta alkaa selvittämään Pehr Garbin, joka skeptisyydessään pitää moisia kummitusjuttuja vain hameväen pötypuheina.
"Susi"-novellista pidin myös sen viehättävän tarinan ja ennen kaikkea kauniin kielen vuoksi, joka kohoaa erityisesti luontokuvauksissa suorastaan lyyriseen kauneuteen. Pidin myös tarinan kertojanäänestä, joka aloitti tarinan hitaasti ja kuvaillen yksityiskohtia ennen varsinaiseen tarinaan menemista hyvin vanhanaikaiseen kerrontatyyliin:
Syvällä Hämeen sydämessä, synkänvihreiden kukkuloiden juurella ja niemien poimuttaman järven rantamilla, sijaitsi vuosia sitten pappila, pieni kappalaisenpuustelli, joka punaisiksi maalattuine seinineen, valkoisine ikkunaluukkuineen ja tervattuine nurkkineen oli todennäköisesti muinoin ollut mitä mukavin koti vaatimattoman pappisperheen asua.
"Yöstä aamuun" on jännittävä ja melko juonivetoinen kuolemantapausnovelli, josta löytyy itse asiassa hämmästyttävän samoja teemoja kuin "Morsian"-novellista. Vastikään kuolleen kirkkoherran kuolemaan näyttäisi liittyvän hieman outoja seikkoja, jotka kaipaavat selvitystä ja laittavat miettimään murhan mahdollisuutta. Kauhuromanttisen yliluonnollista tunnelmaa rakennetaan enkelimäisen kauniin ja hyvän Beata-neidon avulla, kuolleen kirkkoherran tyttären, joka toisinaan vaipuu transsinkaltaiseen sekavaan olotilaan, jossa hän näkee ja tietää asioita, joita muut eivät kykene.
Hyytävää kauhua ja kiihtyneitä sydämensykkeitä Topeliuksen kauhunovellit tuskin tarjoavat, mutta sen sijaan ne tarjoavat hyvin viihdyttävää lukemista, jota tahdittavat toki jännittävät juonenkäänteet, koristaa ja elävöittää Topeliuksen kaunis ja ilmaisuvoimainen kieli ja ihastuttaa hänen vanhanaikainen kerrontatapansa. Näkisin Topeliuksen kauhunovellit ennen kaikkea viihdekirjallisuutena, mutta sille joka haluaa löytää kirallisuudesta aina jonkin elämää suuremman sanoman tai ajatuksen, luulisin Topeliuksen novelleilla olevan myös jotakin annettavaa. Topeliuksen viihdekään ei ole ikinä täysin pinnallista ja ulkokohtaista.
Olen huomannut jo aiemmin pitäväni tavattomasti Topeliuksen tyylistä, kielestä ja tavasta kertoa ja Morsian ja muita kauhunovelleja istutti minuun kunnon Topelius-innon ja halun tutustua hänen tuotantoonsa laajemminkin.
Zacharias Topelius
Morsian ja muita kauhunovelleja
Suom. Petra Enges-Pyykönen, Anna Järvenpää, Kalle Keijonen ja Hemmo Määttänen
Faros, 2013
168 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti