maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 haasteet

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan kohti, joten olisi aika pistää pakettiin vuoden vaihteessa umpeen menevät haasteet, joissa olen ollut mukana ja katsoa, kuinka minun on käynyt niiden kanssa.

Eniten olen haasterintamalla panostanut Ofelia outolintu -blogin 1800-luvun kirjat -haasteeseen, jossa ollaan tavoiteltu erilaisia aatelisarvoja sen mukaan, kuinka monta 1800-luvulla kirjoitettua kirjaa on lukenut. Mari A:n kirjablogin kirjavuorihaasteessa, jossa yritetään saavuttaa tietynkokoista vuorenhuippua lukemalla tietty määrä oman kirjahyllyn kirjoja, minun kävi huomattavasti köpelömmin. En päässyt edes sinne pienimmälle vuorelle, Kolille, joka olisi vaatinut 12 kirjaa. Mutta pientä yritystä oli, joten se lienee tärkeintä?

Les Masque Rouge -blogin kiinteistöhaasteessa luettiin kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus. Tähän haasteeseen en juurikaan vartavasten panostanut, mutta sainpa luettua ohessa sen verran haasteeseen sopivia kirjoja, että pääsin asumaan mökkiin. Mutta voi, olisihan se ollut toki mukavaa päästä linnaan asustelemaan!

Tässä luetut kirjat listattuna haasteittain:

Ofelia Outolintu: 1800-luvun kirjat


Lasken puolikkaksi pari sellaista kirjaa, jotka aloitettu vuonna 2012, mutta luettu loppuun vasta 2013. Siispä yhteensä luettuja kirjoja  on 21, mikä oikeuttaa minut ylimpään aatelisarvoon eli hettuattareksi. Kyllä nyt on pollea olo! 

1. Elias Lönnröt: Kalevala (puolikas)
2. Mary Shelley: Frankenstein
3. R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu
4. Louisa M. Alcott: Pikku naisia
5. Dostojevski: Alistetut ja loukatut
6. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
7. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
8. Sir Walter Scott: Ivanhoe (puolikas)
9. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
10. Leo Tolstoi: Anna Karenina
11. Minna Canth: Työmiehen vaimo
14. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
15.Jane Austen:  Viisasteleva sydän
16.Charles Dickens: Dombey ja poika
17. Gustave Flaubert: Bibliomania
18. Zacharias Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja
19. Bram Stoker: Dracula
20.Louisa M. Alcott: Pikku naisia II
21. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa




Tässä huono yritelmäni kavuta Kolille, jonne olisi tarvinnut puolet enemmän kirjoja!

1. L.M. Montgomery: Anne´s House of Dreams
2. L.M. Montgomery: Anne of Green Gables
3. L.M. Montgomery: Anne of Avonlea
4. L.M. Montgomery: Anne of Ingleside
5. L.M. Montgomery: Rainbow Valley

5) Le Masque Rouge: Kiinteistöhaaste

Tällä kirjamäärällä pääsin juuri ja juuri mökkiin asumaan!

1. L.M. Montgomery: Anne´s House of Dreams
2. L.M. MontgomeryAnne of Green Gables
3. E.M. Forster: Talo jalavan varjossa
4. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus


Mutta hei, olettekos ikinä kuulleet herttuattaresta, joka asuu mökissä? Linna tai kartano olisi ehdottomasti arvolleni parempi asuinsija!

Kiitokset kaikille haastajille mukavista haasteista!

P.s. Saatan vielä huomenna lukea yhden kirjan 1800-luvun haasteeseen, joten tulen mahdollisesti vielä täydentämään listaani.

2 kommenttia:

  1. Huikea nippu tuo 1800-valikoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta, mutta, vielä olisi ollut niin monta muuta jännittävää kirjaa, jotka olisi ollut kiva saada luettua haasteeseen! ;)

      Poista