perjantai 4. lokakuuta 2013

Jess! Morsian ja muita kauhunovelleja + paketillinen muita kirjoja kustantamolta!

Minun perjantaipäivääni ilahdutti suuri paketti, joka saapui postin kautta Faros-kustantamolta.

Tiesin odottaa ainakin sieltä kolmea tekijänkappaletta Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja -teoksesta, jonka niminovellin on ensimmäinen oikea suomennostyöni. (Olen kertonut käännösprojektista aiemmin täällä ja tarkemmin itse kääntämästäni novellista täällä)


Paketti vaikutti kuitenkin epäilyttävän isolta, ja minua odottikin mukava yllätys, kun paljastui, että siellä oli mainittujen tekijänkappaleiden lisäksi viisi muuta kirjaa! Ihka ensimmäiset arvostelukappaleeni, mitä olen koskaan saanut kustantamoilta – jippii! Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan näitä!


Nämä viisi kirjaa olivat Ina Langen Kertomuksia Suomesta, François-René de Chateaubriandin Viimeinen Abenserragi, Ludwig Tieckin Elämän yltäkylläisyys, Cervantesin Välinäytöksiä ja Gustave Flaubertin Bibliomania.

Aika hassu tunne oli saada käsiin ensimmäistä kertaa Morsian ja muita kauhunovelleja -teos ja nähdä itse kääntämäni teksti kirjoihin ja kansiin painettuna. Hih, aloin vallan nauramaan nähdessäni oman nimeni novellin lopussa!


Samalla iski myös pieni kauhistuksen tunne: ajatella, nyt voivat kaikki ihmiset mennä kirjakaupasta ostamaan kirjan, jossa on minun kynästäni lähtenyttä tekstiä ja kenties nauraa sille ja ajatella, että onpas huonosti käännetty! Noh, toivottavasti käännökseni lukeminen aihuttaa vallan muunlaisia tunteita sitä lukevissa ihmisissä!

Morsian ja muita kauhunovelleja julkaistaan juuri tänä viikonloppuna Turun kirjamessujen yhteydessä, jonne itsekin olen huomenna suuntaamassa. Joten sinne kaikki kauhukirjallisuuden ja Topeliuksen ystävät ostamaan!


Novellikokoelma sai mielestäni oikein kauniin ulkoasun

28 kommenttia:

  1. Jee, onneksi olkoon! Pakko mennä hypistelemään tätä huomenna, kun tänään en muistanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tervemenoa hypistelemään! Taidan mennä myös itse! :D (Onhan se eri asia hypistellä messuilla myytäviä kirjoja kuin omia tekijänkappaleitaan! ;) )

      Poista
  2. Vautsi! Varmasti mahtava tunne saada fyysisesti käsiin ensimmäinen suomennos! Onnea <3

    VastaaPoista
  3. Onnea! :) Katsoinkin varta vasten, onko tuota kirjaa messuilla myynnissä Faroksen pisteellä (olihan sitä), kun en ollut vielä lukenut, että kirja julkaistaan kirjamessuilla.

    VastaaPoista
  4. Vau, onnea! Tosi kaunis kyllä tuo kansi.

    VastaaPoista
  5. Aw, ihana paketti! Ja onneksi olkoon oikein kovasti, ison ja erittäin tärkeän työn olet tehnyt! Suomen kirjallisuus ja lukuisat lukijat kiittävät sinua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Noora! Heh, joo toivottavasti kiittävät! Mutta onhan se aika jännä, että sellaiselta kirjailijalta kuin Topelius on jäänyt paljon tuotantoa, jota ei ole vielä käännetty. Nyt on taas neljän novellin verran enemmän Topeliusta suomenkielisten lukijoiden saatavilla :D

      Poista
  6. Onnea ensimmäisestä suomennoksesta! Ihan huippua :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut oman suomennoksen julkaisusta1 Pitääkin etsiä kirja jossain vaiheessa käsiini.

    VastaaPoista
  8. Onnea! :) Varmasti huikea tunne!

    VastaaPoista
  9. Vau, onnea! Mahtaa olla upea fiilis :D

    VastaaPoista
  10. Onnea, Anna! Varmasti hieno tunne. Ja mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista
  11. Onnea, Anna! Ja kirjoitit muutenkin kivasti messuviikonlopusta. Oli kiva, että tulit kuuntelemaan Hannaa ja minua.

    Kaunista syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja!:)

      Oli kiva nähdä teidät ihka elävänä sekä kuunnella juttuanne! Opin paljon uutta kirjablogien maailmasta!

      Ihanaa syysviikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  12. Upeaa! Olet aloittanut yhteistyön Farokeen kanssa oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faroksen, piti sanomani...

      Poista
    2. Jep, kyllä! Harmikseni minulla on ollut niin kova kiire, etten ole noista vielä yhtäkään saanut luettua. Morsian ja muita kauhunovellejakin on vielä kesken, vika novelli lukematta!

      Poista