Astrid Lindgren: Mio, Min Mio

Jag tänkte på Brunnen som viskar om kvällen och på alla sagorna som jag hade hört. Det var särskilt en som jag tyckte om. Den började så här:

Det var en gång konungason som var ute och red i månskenet.

Tänk, det skulle ju nästan kunna vara jag! Jag var ju en konungason.

Vi kom närmare och närmare Gröna Ängars ö, och Miramis hovar dånade som åskan. Och hela tiden tänkte jag på den där sagan och tyckte att det lät så vackert:

Det var en gång en koungason som var ute och red i månskenet.

Palasin lapsuuteni satuklassikon Mio, poikani mio ääreen, mutta tällä kertaa ruotsiksi oikeastaan Lue ihminen! -blogin innoittamana, sillä sen kirjoittaja kuvasi kirjaa mielestäni uskomattoman kauniisti bloggauksessaan. 

Kirja todella on uskomattoman kaunis, lyyrinen ja koskettava. Saduista satumaisin. Satu, joissa saduista tulee totta.

Bo Vilhelm Olsson on 9-vuotias ihan tavallinen poika, joka asuu viheliäisten ottovanhempien luona, jotka kohtelevat häntä huonosti ja vailla rakkautta. Oikeista vanhemmistaan hän ei tiedä mitään. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu, ja erään satumaisen tapahtumasarjan seurauksena poika matkustaa toiseen ulottuvuuteen, eräänlaiseen satumaailmaan nimeltään Landet i Fjärran hengen seurassa, joka on varta vasten lähetetty häntä etsimään. 

Siellä häntä odottaa hänen oikea isänsä, joka on valtakunnan kunigas ja asustaa hienossa linnassa kauniin ruusutarhan ympäröimänä. Hän saa tietää, että hänen nimensä on oikeasti Mio, "Mio, min Mio", rakastavan isän ainoa, rakas lapsi. Elämä rauhallisessa kaukaisuuden maassa on ihanaa, etenkin kun on rakastava isä seuranaan, hyvä ystävä nimeltään Jum-Jum ja ihan oma heppa nimeltään Miramis. 

Mutta kaikki ei ole niin hyvin mitlä ensin näyttää. Mion isän hallitseman saaren vastakkaisella rannalla on Landet på andra sidan. Siellä hallitsee julma, julma ritari Kato, ja prinssi Miolla on tehtävä. Jo aikojen alusta on määrätty, että Mion on määrä taistella ritari Katon pahuutta vastaan. Kaikki muut paitsi Mio  tietävät sen, kuiskiva kaivo kuiskii satuja siitä, koko luomakunta odottaa vapautusta, mutta kestää aikansa, ennen kuin prinssi Mio on valmis suureen tehtäväänsä ja aika on kypsä... Voiko pieni prinssi Mio surmata julman ritarin, jolla sydän on kivestä?

Ei tarvitse olla kovinkaan fiksu huomatakseen, että teos sisältää runsaasti Raamattualluusioita. Kuningas, jonka ainokainen poika on määrätty vapauttamaan maailma pahuuden kahleista. Myös kielen tasolla leikitään monien Raamatun kuvien avulla. Leipä, jota syödään on Brödet som mättar hunger ja vesi jota juodaan on Vattnet som släcker törst.

Oli kiva lukea pitästä aikaa jotakin ruotsiksi, ja kirjan kieli oli minusta hyvin helppolukuista ja yksinkertaista huolimatta siitä, että se oli hyvin kaunista.

Tämä on hieno ja koskettava tarina isänrakkaudesta ja lämpimästä isä-poika-suhteesta. Kirjassa on myös kaunista ja ihanaa satumaailman hohtoa, vaikka synkät sävyt ovat todella synkkiä. (Pienenä muistan kirjan olleen todella pelottava!) Mutta hyvä kuitenkin lopulta voittaa ja kaiken sen kamalan synkeyden jälkeen jälkeen jää jäljelle ilo ja riemu ja onni. Suosittelen niin isoille kuin pienillekin satujen ystäville!

Astrid Lindgren

Mio, Min Mio (1954)

Raben & Sjögren Bokförlag

175 s.