maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ihana ja ahkera kesäkuuni

Kesäkuuni on ollut ihana ja kaunis kuukausi: paljon ihania, iloisia ( ja myös haikeita) kesäisiä juhlia, ystäviä, mansikanmyyntiä sekä tietysti kirjoja. Aivan kasapäin kirjoja!
 
Ikävää on se, että olen suurimman osan kesäkuusta ollut pienen flunssan kourissa, mutta lukuharrastukseni kannalta flunssa on ollut suotuisa: töiden jälkeen olen monesti "hoitanut" flunssaani käpristymällä sängynpohjalle romaani kainalossa. Omalla tavallaan olen myös nauttinut näistä suloisista ja aivan velvollisuudesta vietetyistä ihanista laiskotteluhetkistä jännittävien kirjojen parissa.

Keväällä blogissani eleltiin hieman hiljaiseloa monien kiireiden vuoksi. Jo toukokuussa oli ilmassa pientä elpymistä, sillä bloggasin sentään neljästä kirjasta. Kesäkussa olen kuitenkin ottanut takaisin kevään kirjallisen laiskottelun ja lukenut ja blogannut omaan lukutahtiini verrattuna aivan harvinaisen paljon kirjoja.

Nyt tekisi mieleni oikein taputtaa itseäni päähän ja sanoa "hyvä Anna!" Olen blogannut kesäkuussa nimittäin 14:stä lukemastani kirjasta. Aika mainio saavutus mielestäni!


Tässä luetut kirjat lyhyine kommentteineen:

1. R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu Tarinakokoelma, josta pidin, vaikkei kaikilta osin ollutkaan aivan sitä, mitä kaipasin. Parhammillaan kuitenkin tarinat toivat ihastuttavan sadunhohtoisen tuulahduksen menneestä ja kadonneesta maailmasta.

2. L.M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla
3. L.M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään (yhteisbloggaus molemmista runotytöistä täällä)

Runotytöt veivät mennessään kauniiseen ja suloiseen maailmaan! Mitä pidemmälle etenin, sitä enemmän pidin runotytöstä!

4. Louisa M. Alcott: Pikku naisia I

Oi, oi! Eihän tästä ole muuta sanottavaa <3

5. Sarah KilBride: Tähdikki - aavikon taikaponi (kuvakirja)

Suloinen kuvakirja, vaikkei kovin "ihmeellinen", omalla tavallaan viehättävä.

6. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Lempikirjani, ties kuinka monetta kertaa uudelleen luettuna. Ikimuistoinen sählärikaimani vauhdissa, kuka voisi olla ihastumatta? Ihana, ihana, ihana! <3

7. Dostojevski: Alistetut ja loukatut

Hidastempoisesti etenevä ihmissuhdedraamaromaani, jonka juoni kuitenkin kiehtoi ja houkutti.

8. Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa

Lukukokemuksena ihan kiva, muttei ollenkaan niin pökerryttävän ihastuttava ja hauska kuin olin odottanut.

9. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Muumit ovat upeita, älykkäitä ja ihania, eikä tämä kirja ollut poikkeus muiden muumien joukossa. Oivallinen juhannusfiilistelykirja juhannuksen alla.

10. Juhani Aho: Juha
 
Riipaisevan traaginen tarina, joka kosketti ja vei täydellisesti tämän tytön mennessään.
 
11. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
 
Klassikko, joka järkytti minua syvästi karulla maailmankuvallaan ja ällönaturalismillaan.
 
12. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
 
Tämä klassikko, jota luulin pitäväni kamalana ja tylsänä, yllättikin minut hauskuudellaan. Vaikka toisinaan koin puuduttavia hetkiä näiden seitsemän hunsvottimiehen seurassa, lämmittivät he sydämeni.
 
13 Walter Scott: Ivanhoe
 
Kaikkien aikojeni pisin luku-urakkani saatiin hieman yli vuoden päästä aloittamisen jälkeen vihdoin päätökseen. Ritariseikkailu vei lopulta mennessään, vaikka siihen kesti hyvin pitkään syttyä.
 
14. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
 
Voi tylsyyksien tylsyys! Ei minulla tästä juuri muuta sanottavaa!
 
Olen tyytyväinen kesäkuun kirjojen sisältöönkin kokonaisuudessaan: kirjoja aika laidasta laitaan: suloisia tyttökirjoja ja vanhoja suurklassikkoja; vakavaa ja kevyttä sopivassa mittasuhteessa. Olen onnistunut kirimään hyvin myös 1800-luvun kirjat -haasteessa ja saanut luettua 7 haasteeseen sopivaa kirjaa lisää. (Aiemmin tänä vuonna olen lukenut vain kaksi 1800-luvun kirjaa.)

 
Sen lisäksi, että olen blogannut lukemistani kirjoista, olen kesäkuussa myöskin hehkuttanut Topeliuksen novellin suomennosprojektia, jossa olen ollut mukana sekä laulanut kirjallisuudenopiskelijan valitusvirren tuskaa tuottavan Suomen kirjallisuushistorian kurssin kunniaksi.


 
 Kesä on juhlien aikaa: tässä kuussa mm. vietin synttäreitäni sekä hymyn ja itkun sekaisia "puoli-häitä" Amerikkaan muuttavan ja siellä naimisiin menevän rakkaan ystäväni muistoksi.

 
Heinäkuu on lähtenyt käyntiin Anna Kareninalla ja saattaa olla, että tällaiseen suurromaaniin tarttuminen hidastaa hieman lukutahtiani, jos sitä mitataan kirjojen määrällä. Lisäksi aion jatkaa valloitusmatkaani Suomen kirjallisuushistorian parissa.
 
 
Toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista heinäkuuta! Muistakaa lukea paljon ja nauttia kesästä! :)

13 kommenttia:

  1. Sinähän olet ollut ahkera lukija ja bloggaaja! :) Samassa veneessä olemme muuten, itsekin luen tällä hetkellä Anna Kareninaa. Pelkäsin aluksi, ettei lukemisesta tulisi mitään, mutta ihan kohtuullisen hyvinhän tuo on lähtenyt liikkeelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kesäkuussa tuli tosiaan oltia hyvin ahkera! :D

      Jes, hauskaa, että sinullakin on Anna Karenina menossa. Itse olen lukenut vasta noin 50 sivua ja hämmästellyt, kuinka mukaansatempaavalta se on aivan ensi sivusta lähtien tuntunut. Monesti koen, että vanhempien, eriyisesti kookaampien kirjojen kohdalla minulla on alkuun hieman käynnistysvaikeuksia ja kestää aikansa, että pääsen romaaniin sisään ja koukuttaudun.

      Poista
  2. On ollut mukavaa, että olet palannut blogimaailmaan. Ehdin jo kevättalvella hieman kaivatakin bloggauksiasi. :) Anna Karenina on ihana. Ostin sen itselleni viime kuussa, kun Kirjatorin loppuunmyynnistä löysin halvalla. Se olikin yksi tämän vuoden suurista kirjalöydöistä, sillä ihastuin kirjaan joskus yläasteikäisenä. Nyt kun se on omassa hyllyssä, olisi helppo lukea uudestaan ja niin tietenkin aionkin tehdä. En minä tuota vain kirjahyllyyn pölyttymään hankkinut. :) Mielenkiintoista lukea ajatuksiasi Anna Kareninasta sitten, kun saat kirjan luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiva kuulla, että joku on oikein kaivannut bloggauksiani! No, kesäkuussa sait aimo annoksen! :D

      Itse en ole Anna Kareninaa vielä lukenut, vaikka olen siitä jo pitkään haaveillut. Minäkin ostin tuon melko hiljattain jostakin alennusmyynnistä omaan hyllyyni.

      Toivottavasti saan kuin saankin sen luettua, vähän koko hirvittää, vaikka ensimmäiset 50 sivua ovat vieneet kyllä lupaavan tuntuisesti mennessään! :)

      Poista
  3. Ihanan paljon olet lukenut! Hurja määrä. Ja aurinkoista heinäkuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Olet lukenut ihania kirjoja ja miten ahkerasti, vaikka mansikanmyynnin jälkeen (varsinkin hellepäivinä) voikin ehkä olla väsynyt olo? :)

    Minun täytyisi lukea Seitsemän veljestä, häpeäkseni tunnustan etten ole sitä ikinä lukenut.

    Kauniita kuvia muuten, ja ihanaa heinäkuuta "mansikkatytölle" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista kommentistasi ja kehuistasi! :D


      Hihii, minustakin olen ollut oikein ahkerana ihanien kirjojen suhteen! Kirjan kanssa sängyllä lekottelu on oikein hyvää lepoa työpäivän jälkeen! :D

      Sinähän olet vielä nuori, joten ei ole mikään häpeä, että Seitsemän veljestä on vielä lukematta! :)

      Ihanaa heinäkuuta sinulle myös!

      Poista
  5. Sinä olet kerennyt lukemaan hurja paljon. Itseltäni löytyy Ivanhoe hyllystä ja monesti olen meinannut sen aloittaa. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aletheia kommentistasi! Voin suositella lämpimästi Ivanhoeta, mutta ei kannata heti hermostua, vaikka se voi alkuun vaikuttaa kovin hitaasti etenevältä.

      Poista
    2. Minä sain Ivanhoen vast'ikään loppuun. Olihan siinä lukemista, mutta ei se niin pitkäveteiseltä tuntunut, loppua kohden, kun sivut alkoivat vähetä alkoi jo pelätä, että mitenkähän tässä käykään... Jos postaus kiinnostaa, se löytyy blogistani.

      Poista
  6. Oho olet ollut ahkerana :D Mitä mieltä olet, kumpi on parempi Anna vai Emilia? Näitä kahta verrataan usein toisiinsa :D Itse pidän molemmista paljon, mutta kyllä Annat vie voiton :D Sinulla on muuten ihana asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Culturelle kommentistasi!

      Annat ovat ehdottomasti lempikirjojani kaikista tuntemistani kirjoista.

      Emiliat ovat hienoja myös, mutta jäävät kyllä mielestäni toiseksi. En sano, että Emiliat olisivat huonommin kirjoitettu, vaan Annassa on jotakin, joka vetoaa enemmän tunteisiini ja johon voin (erityisesti näin Annana itsekin) samaistua :)

      Poista