Lyhyesti virsi kaunis! Haaste pitkien sepustusten kirjoittajalle

  

Olen aina ollut koulussa ja yliopistossa se, joka jää kokeissa ja tenteissä viimeisimpien joukkoon sen vuoksi, että kirjoitan pitkiä vastauksia. Nykyään vastaan yliopiston tenteissä esseetehtäviin yleensä 2,5-4 -sivuisilla esseillä, vaikka luulen useimpien kirjoittavan alle kaksi sivua. Jos kirjoitan alle kaksi sivua, tarkoittaa se yleensä sitä, etten ole lukenut sitä tenttikirjaa, jota kysymys koskee. Tänä syksynä yksi palautettava kirjallisuusessee, jonka ohjepituus oli 7 sivua, venyi 13 sivuun. Tiivistäminen ei todella ole minun lajini.

Myös tekstarit, sähköpostit, facebook-päivitykset ja ylipäätänsä aivan kaikki, mitä kirjoitan, ovat pidemmästä päästä.

Ala-asteen yksi kamalimmista – ja nyt ajateltuna myös yksi huvittavimmista – muistoista on seuraavanlainen:

Meidän oli tarkoitus kirjoittaa juttuvihkoomme koulussa katsomastamme elokuvasta Veljeni Leijonanmieli. Muistan pitäneeni elokuvasta paljon ja imeneen jokaisen elokuvan kohtauksen itseeni kaikilla aisteillani. Ehkä juuri siksi muistin elokuvan niin tarkkaan ja olisin halunnut saada sen kaiken kokemani paperille. Sitten aloin kirjoittamaan A4-kokoiseen juttuvihkoon, mitä elokuvassa tapahtui ja kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Voi sitä tuskaa, kun en ikinä meinannut päästä loppuun asti! Lopulta, useiden tuntien tuskailun jälkeen pääsin, ja tuloksena oli 11 sivuinen juonireferaatti! Ja kirjoituskäsi sanoin kuvaamattomien särkyjen vallassa.

Kun opettaja sai käsiini vihkoni, totesi hän: ”Sinusta Anna taitaakin tulla isona kirjailija!” (Ja minä salaa mielessäni ajattelin, että ei todellakaan. Kirjoittaminen on kamalaa!) Muut olivat selvinneet varmaan parilla sivulla. Olin silloin muistaakseni vasta 4. luokalla.

Niinpä ei ole ollut minulle yllätys, että kirjablogin aloitettuani myös blogitekstini ovat keskimäärin aika pitkiä. Niistä meinaa tulla joka kerta pidempiäkin kuin mitä ne ovat, ja joudun aina karsimaan ja pyyhkimään niistä pois jo kirjoittamiani osia. Kaikki eivät aina välttämättä jaksa lukea pitkiä postauksia. Toiset taas ehkä lukevat mielellään. Haluaisin saada siksi blogiini enemmän variaatiota pituuden suhteen. Kirjoittaa joskus pitkiä, joskus taas lyhyitä kirjoituksia.

Siksipä olen keksinyt itse itselleni haasteen, jota toteuttamalla harjoitan kirjallisia tiivistystaitojani blogissani. Luulen, että tästä taidosta olisi minulle paljon hyötyä myös monella muulla elämänalueella ajanhallinnan kannalta. Haasteen olen kehittänyt ennen kaikkea itseäni varten, mutta sitä saavat myös toki muutkin halukkaat lainata ja soveltaa.

Lyhyesti virsi kaunis –haaste

1) Kirjoitan silloin tällöin lukemistani kirjoista Lyhyesti virsi kaunis –arvioita. Arvioon kirjoitan sen kuuluvan Lyhyesti virsi kaunis -haasteeseen ja laitan linkin tähän tekstiin.

2) Lyhyesti virsi kaunis -arvion sisältö: Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman lyhyesti ja tiiviisti kaiken olennaisen, jonka haluan sanoa kirjasta. Arviossa on kuitenkin kerrottava jotakin itse kirjasta ja lukuelämyksestä, ei vain tyyliin ”Luin kirjan X, jonka kirjoitti henkilö Y. Loppu.”

Piparintuoksuista joulunodotusta! Tässä edellisvuoden talotekeleeni :)