tiistai 31. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste: John Bunyanin Kristityn vaellus

Tänään 31.1.2017 kirjablogistit taas yhteistuumin sivistävät itseään lukemalla klassikoita Klassikkohaasteen nimissä. Tämä klassikkohaaste on jo neljäs laatuaan. Klassikkohaasteessa ideana on sivistää itseään klassikolla, jonka on jo pitkään halunnut lukea, ja blogata siitä. Kooste kirjabloggaajien yhdessä lukemista klassikoista löytyy täältä, haastetta emännnöivästä Yöpöydän kirjat -blogista. Tällä erää hyppäsin itse haasteeseen mukaan ihan viime metreillä ja tämä postaus on myös laadittu viime tingassa, hiki hatussa ja kello kädessä.

Luettavakseni tällä erää valikoitui hieman pölyisempi klassikko vuosisatain takaa. Klassikkoni on nimittäin John Bunyanin Kristityn valellus (Pilgrims´s progress), joka on julkaistu alun perin vuonna 1678. Wikipedian mukaan Kristityn vaellus on  "todennäköisesti luetuin ja käännetyin alun perin englanniksi kirjoitettu kirja", joten ihan pienestä ja mitättömästä klassikosta ei ole kysymys. Tämä klassikko on jo vuosia kummitellut mielessäni sen vuoksi, että Louisa M. Alcottin Pikku naisissa viitataan vahvasti Kristityn vaellukseen. Teoksen alkusanat on tehty Bunyanin sanoja mukaillen ja  Marchin perheen "pikku naiset", siskokset Meg, Jo, Beth ja Amy, lukevat ahkerasti Bunyanin klassikkoteosta ja leikkivät Kristityn vaellusta leikeissään. Kokonaisuudessaan myös Pikku naisia voidaan nähdä vertauskuvana Kristityn vaelluksesta: Marchin perheen pikku naiset Kristityn vaelluksen päähenkilön tapaan yrittävät kasvaa hyviksi kristityiksi ja saavuttaa taivaallisen määränpäänsä. Yksi heistä saavuttaa Taivaan kaupunkinsa jo teoksen aikana - lukijan suureksi suruksi. Näin ohjeistaa Marchin perheen äiti pikku naisiaan lapsuudesta tutun leikin pariin:


Me emme ole koskaan liian vanhoja vaellusleikkiin, koska leikimme sitä tavalla tai toisella koko elämämme ajan. Taakat ovat selässämme ja tie edessämme, ja jos yritämme olla hyviä ja tyytyväisiä, saavutamme monien vaikeuksien ja erehdyksien jälkeen sen rauhan, joka on todellinen Taivaan kaupunki. Kuulkaapa te minun pienet vaeltajani: mitä jos te aloittaisitte matkanne uudelleen, mutta ette leikkisi vaan aivan oikeasti, ja katsoisitte miten pitkälle pääsette ennen kuin isä tulee kotiin.



Rouva Marchin kuvaus vaellusleikistä tiivistääkin aika hyvin John Bunyanin Kristityn vaelluksen idean. Kristityn vaellus on allegorinen tarina ihmisen tiestä Jumalan luokse. Päähenkilönä on Kristitty-niminen henkilö, joka on juuri sitä, mitä nimi hänestä kertoo. Allegorisen kertomuksen tapaan myös muut henkilöhahmot on nimetty sen mukaan, mitä he edustavat. Kristitty kohtaa tiellään muun muassa Epäluulon, Pelkurin, Alttiin, Ateistin, Ylpeyden, Maallisen Kunnian, Toivon ja Tietämättömän - vain muutamia henkilöhahmoja mainitakseni. Kristitty asuu alussa Turmion kaupungissa, mutta tuntee raskaan taakan selässään. Kaiken lisäksi hän on saanut varman tiedon siitä, että hänen kotikaupunkinsa tulee tuhoutumaan. Myös asukkaat tuhoutuvat, elleivät etsi tietä pelastukseen, ja sen Kristitty haluaa löytää. Muut turmiolaiset pitävät Kristityn puhetta kuitenkin hulluutena, eivätkä ota varoituksesta vaaria. Niinpä Kristitty joutuu jättämään vaimonsa ja lapsensa niin sanotusti turmion omaksi ja lähtemään etsimään tietään pelastukseen. Matka on pitkä, eikä se ole helppo. Monessa kohtaa matkan vaarat meinaavat viedä hänet mennessään. Lopussa Kristitty kuitenkin saapuu Taivaan kaupunkiin.


Lukukokemukseni teoksesta oli mielenkiintoinen, mutta kokemus kärsi jonkin verran kiireisestä lukemisesta. Tämä on teos, johon olisi hyvä syventyä rauhassa. Teoksen aihe on vakavan uskonnollinen, ja jonkinlaiseksi vakavan ohjailevaksi kertomukseksi teos on alun perin tarkoitettukin - johtamaan kristittyjä Turmion kaupungista Taivaan kaupunkiin. Bunyanhan kirjoitti teoksen ollessaan vankilassa kärsimässä rangaistusta luvattomasta saarnaamisesta. Saarnaamisintonsa hän varmaan vuodatti sitten tähän klassikoksi nousseeseen teokseensa. Teoksen vakava aihe ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi liian ryppyotsaisesti kirjoitettu. Bunyan ilottelee teoksessaan myös huumorilla ja ottaa allegoriastaan kaiken irti. Hahmot ovat karikatyyrimäisiä, mikä luo teokseen myös hieman satiirisen otteen. Mustalta huumorilta ei voida myöskään välttyä.


Sanoisin, että teosta voidaankin lukea kahdella tavalla ja tasolla. Teosta voidaan lukea kaunokirjallisuutena, helmenä klassikoiden joukossa, ja tähän lukutapaan teoksella on varmasti paljon annettavaa lukijalle, jota kiinnostaa itsensä sivistäminen ja maailmankuvansa laajentaminen vanhalla klassikolla. Teos on hyvin kirjoitettu, ja allegorisuuden pohtiminen tarjoaa mielenkiintoisia pähkinöitä lukijalle. (Tosin mainittakoon, että allegorisuus on melko suoraviivaista, eikä vastaavuuksien löytämiseksi tarvita kovin suuria älynlahjoja.) Tosin pelkään pahoin, että keskivertonykylukijalle Bunyanin alleviivatun uskonnollinen ja vanhahtava klassikko voi olla puuduttava lukukokemus. Kaunokirjallisen lukutavan lisäksi kristitty lukija voi lukea teosta uskonnollisena kirjallisuutena uskonsa tukemiseksi. Minun lukemani painos teoksesta johdatteleekin esipuheessaan lukijaa itsetutkiskeluun teoksen parissa ja antaa neuvoja hartaushetkiin teokseen pohjautuen. Itse uskovaisena kirjallisuudenharrastajana luin teosta molemmilla tavoilla. Itse olen aina rakastanut suuresti allegoriaa, ja mielestäni se on erityisesti se juttu, mikä tekee tästä teoksesta kaunokirjallisesti kiehtovan.

Tunnelmaltaan teos on mielestäni jopa vähän ahdistava. Tarinaa sävyttää aika vahvasti helvetin tulen katku. Tämä tulee lopussa jopa ironisen alleviivatusti esiin. Lukijaa ei jätetäkään lopussa yksinomaan onnellisiin tunnelmiin iloitsemaan Kristityn pääsystä Taivaan kaupunkiin, vaan taivaallisten ilojen kuvailun jälkeen kerrotaan vielä aivan viimeiseksi: "Silloin he tarttuivat häneen [Tietämättömään]  ja kantoivat hänet ovelle, jonka huomasin vuorenkupeessa. Siitä he heittivät hänet sisään. Tästä käsitin, että vielä Taivaan portiltakin johtaa tie helvettiin."

Tämän jälkeen todetaan kuitenkin vielä lieventävästi: "Sitten heräsin, ja katso, se oli unta." Minä en yleensä tykkää näistä unitarinoista. Se heikentää kirjallisuuden lumoa ja toden tuntua, kun kerrotaan, että "kaikki olikin vain unta". Toisaalta Kristityn vaelluksessa tämän keinon käyttäminen on ehkä hieman anteeksiannettavampaa sen vuoksi, että unennäkemiseen viitataan jo ihan alussa, eikä mattoa vedetä lukijan jalkojen alta täydellisesti kuittaamalla kaikki tapahtunut uneksi vasta lopussa. (Ette ymmärräkään, miten syvästi pettynyt olin Liisa ihmemaassa -teokseen loppuun päästyäni!) Toisaalta minä-kertojan uni, johon viitataan paitsi alussa ja lopussa, myös joitakin kertoja sillä välillä, tuo jonkin kauniin kiehtovan unenomaisen hohteen tarinalle.

Unta tai ei, todettakoon vielä lopuksi, että mielestäni Kristityn vaellus on klassikkomaineensa ansainnut klassikko, jonka lukemisen koin yleissivistäväksi. Olen iloinen, että sain vihdoin haasteen kannustamana luettua klassikon, jonka olen pitkään halunnut lukea. Kristityn vaellus avaa mielestäni ymmärtämään paremmin Pikkunaisia, ja siksi sitä voi mielestäni suositella ainakin kaikille pahimmille tyttökirjafriikeille, jotka haluavat ymmärtää syvemmin Pikku naisten maailmaa.

"Minne minun pitäisi paeta?"
Evankelista osoitti sormellaan laajan tasangon yli: "Näetkö tuon ahtaan portin tuolla?"
"En."
"Näetkö sitten tuolla loistavan valon?"

"Taidan nähdä."

"Pidä katseesi kiinnitettynä siihen valoon ja kulje suoraan sitä kohti, niin näet portin. Kun sille portille kolkutat, sinulle sanotaan, mitä sinun on tehtävä." 


John Bunyan
Kristityn vaellus
(Pilgrim´s Progress)
Suom. Oili Räsänen
Päivä Osakeyhtiö
176 s.


22 kommenttia:

  1. Oi, mainion kirjan luit tähän, joskin havaitusti hyvin mielipiteitä jakavan...tai siis nykylukijoissa yhtenä kysymyksenä lienee suhtautuminen allegorisuuteen, kun se on todella päällekäyvää ja alleviivaavaa tässä...mutta minäkin pidän avoimen allegorisesta tyylistä joten tästkin kirjasta pidin, kun taas esim. realistisia henkilöhahmoja kaipaavat inhoavat tätä...

    ja eittämättä vaikutus muuhun kirjallisuuteen on valtava (en sulkisi pois sitä ajatusta että Liisa Ihmemaassakin olisi omanlaisensa versio tästä, Carrollin omalla korostuksella että kirjasta ei kannata etsiä mitään opetusta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hauskaa kuulla, että sinäkin olet lukenut ja myös tykännyt! :) Epäilemättä teos jakaa mielipiteitä nykylukijoissa.

      Tuo onkin muuten mielenkiintoinen ajatus, että Liisa Ihmemaassa olisi voinut saada myös tästä vaikutuksia. Nyt kun mainitsit, niin ajatus vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta. Nonsensemäisessä opetuksettomuudessaan Liisa Ihmemaassa ehkä vaikuttaa jonkinlaiselta vastakertomukelta tälle. Tietyt ulkoisen piirteet kuitenkin yhdistävät teoksia. (Unen näkeminen, matkaaminen tuntemattomissa paikoissa.)

      Poista
  2. Minä luin tämän viime vuonna historia-haasteeseen (1600-luku). Hauskaa, että sinäkin olet löytänyt Kristityn vaelluksen. Paitsi Pikku naisia tähän teokseenhan viitataan myös Pienessä runotytössä, ainakin siinä vanhemmassa painoksessa, näin ainakin olen ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Aino! :) Runotyttö-viittausta en muista! Pitää kiinnittää asiaan huomiota, kun seuraavaksi luen Runotytöt. (Haaveilen vähän kesällä taas sukeltavani niiden pariin.)

      Poista
    2. Siinä vanhemmassa Runotyttö-painoksessa puhutaan Kristianista ja liitän tämän Kristittyyn. Tulee ilmeisesti ruotsinkielisestä Kristityn vaelluksen käännöksestä.

      Poista
  3. Tämä on niitä klassikoita, joista en muista kuulleeni aikaisemmin (todennäköisesti olen, mutta mennyt ihan ohitse). Enpä tiennyt myöskään tuosta viittauksesta Pikku naisissa, tosin luin kirjan jo joskus 2011-2012 vuodenvaihteessa niin ei paljoa yksityiskohtia ole jäänyt mieleen. Minäkään en tykkää tuosta "se oli vain unta"-kerrontatavasta, jota aika usein käytetään myös elokuvissa tai tv-sarjojen jaksoissa. Olen samaa mieltä, että se rikkoo jotain kokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Niina! :) Ja hyväpä sitten, että tulit blogiini sivistymään, jos et ollut aiemmin kuullut! Teos kyllä varmasti mainitaan lähes kaikissa 1600-luvun kattavissa kirjallisuushistoriallisissa opuksissa, mutta eihän kirjallisuushistoriasta voi kaikki jäädä mieleen :) Ja varmaan Pikku naisissakin asia on saattanut mennä ohi, jos ei ole kuullut teoksesta ja tiennyt, mistä puhutaan.

      Poista
  4. Heti kun näin otsikkosi, ajattelin Pikku naisia. Sitten ajattelin, että tämä kirja sopii sinun luettavaksesi. Minuakin kiinnostaisi lukea tämä, mutta en tiedä, saisinko luettua loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Katja kommentista! :) Ja hauskaa, että sinäkin osaat yhdistää tämän heti Pikku naisiin! :) Jos kiinnostaa yhtään, kannustan kokeilemaan. Tämä teos oli mielestäni yllättävän helppo- ja kevytlukuinen vanhuuteensa nähden, vaikka sisältö ei mitään kevyttä tavaraa ollutkaan.

      Poista
  5. Luin kirjan joskus viisi vuotta sitten juuri Pikku naisten takia. En kyllä tykännyt yhtään: kaunokirjallisena tarinana tämä oli äärettömän tylsä ja sillä hetkellä tuntui, ettei tämä kristillisenäkään kirjana antanut mitään erityistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauskaa kuulla Veera, että Pikku naiset kannustivat sinutkin tämän teoksen pariin. Ymmärrän kyllä mielipiteesi - uskon, että tämä kirja ei ole ihan kaikkien juttu, vaikka itse pidinkin.

      Poista
  6. Tämä onkin oikea klassikkojen klassikko. Olen lukenut sen joskus kauan sitten. Minulla on sellainen mielikuva, että tästä löytyy yksi jos toinenkin maininta tai sanonta vanhoista brittiklassikoista, mutta ei nyt juuri tule esimerkkejä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet lukenut! Minulla on ihan sama mielikuva, että tähän viitataan aika usein monessa muussa klassikkoteoksesssa - vaikka itsellenikään ei tule ihan tarkkoja nimiä mieleen.

      Poista
  7. En kiinnostunut kovin suuresti tästä, mutta sen sijaan syttyi kipinä lukea Pikku naisia uudestaan. Kauankohan siitä on? Sanoisin, että yli 20 vuotta, koska varmaan joskus 12-13-vuotiaana sen luin. Runotytöt olen lukenut aikuisiällä uudestaan ja hankkinut omaan hyllyyn, mutta Pikku naiset ja Anna-kirjat ansaitsisivat kyllä saman kohtelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ihanaa kuulla, jos syttyi Pikku naisia -kipinä - minulle syttyi myös itselleni, kun kirjoitin tätä, vaikka omasta lukukokemuksesta on ehkä noin kaksi vuotta! Kannustan ehdottomasti kuuntelemaan kipinääsi!

      Poista
  8. Hieno kirjavalinta! Mietinkin, että miten kirjan nimi tuntuu niin tutulta, vaikken ole sitä lukenut, mutta Pikku naisia - totta kai! Oli todella mukavaa lukea juttuasi, sillä Pikku naisia on ollut minulle rakas kirja nuoruudessani. Uusintaluku kangastelee mielessä. Lukulaitteessani on kokoelma Alcottin teoksia, ja olisi kiva tutustua alkuperäisversioon tutun käännöksen sijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kommentistasi! Hauskaa, että onnistuit kaivelemaan Pikku naiset lopulta mieleesi! :) Lue ihmeessä uudestaan! Minulla on itse asiassa omassa hyllyssä myös alkukielinen versio sellaisilla ihanilla kangaskansilla. Ehkä minunkin pitäisi joskus lukea se englanniksi!

      Poista
  9. Voi tämä on myös sellainen kirja, jonka todennäköisesti luen tämän vuoden aikana, kun muutenkin on lukuprojektini Paavo Ruotsalainen - Martti Luther - Herättäjä-Yhdistyksen julkaisut painotteista. Sen siitä saa, kun saa työpaikan Herättäjän Kirjakaupasta, niin innostuu kaikenlaisiin lukuhaasteisiin :) No, toki tämä reformaatio 500 vuotta myös hiukan on vaikuttanut lukuvalintoihini.

    VastaaPoista
  10. Minun pitäisi ehdottomasti osallistua seuraavaan klassikkohaasteeseen! Haastan sinut vastaamaan kirjatagiin: http://unelmienaika.blogspot.fi/2017/02/thrice-read-tag.html

    VastaaPoista
  11. Minäkin mietin, mistä tuo Kristityn vaellus on niin tuttu! Ihana kirja tuo Pikku naisia.

    Klassikkohaasteella on sivistävä vaikutus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinäkin tykkäät noista ihanista pienistä naisista! Sivistystä tosiaan parhaimmillaan! :)

      Poista