Rohkeasti traumojen kimppuun: Shakespearen Hamlet

Ollako vai eikö olla? Siinä pulma.

Tykätäkö Shakespearesta vai eikö tykätä? Siinäpä vasta suurempi pulma.

Hamlet on ensimmäinen Shakespearen näytelmä, jonka olen lukenut. Luin sen ensimmäisen kerran kirjallisuustieteen perusopintojen kirjatenttiä varten. Se oli traumaattinen lukukokemus. Kun yrittää kiireen vilkkaa lukea yhteen ja samaan tenttiin melkein kymmenen kaunokirjallista opusta, arvostaa selkeää ja yksinkertaista kieltä, jota on helppo lukea ja joka soljuu kuin itsestään eteenpäin. Shakespeare ei soljunut, ja kiireisellä kirjallisuustieteen opiskelijalla meni aika ohi kaikki olennainen. (En edes huomannut, missä kohtaa oli se kuuluisa ollako vai eikö olla -monologi!)  Juuri ennen tenttiä kerratessani juonta Wikipediasta olin yllättynyt siitä, että ruumiita tulikin näytelmän loppukohtauksessa huomattavasti enemmän kuin olin lukiessani huomannut. Se kertonee jotakin keskittymisen tasosta. Tulin tulokseen, että Shakespeare ei totisesti ole minua varten, ja siinä vakaumuksessa olen ollut miltei tähän päivään asti.

Mutta jos on äidinkielen opettaja, ei voi paeta Shakespearea ikuisesti. Tuo renessanssin kirjallisuuden hohdokkain nero tulee aivan auttamattomasti jossakin kohtaa vastaan jonkin suuren tragedian muodossa. Tänä keväänä olen töitäni varten jo aiemmin lukenut Romeon ja Julian, joka loppujen lopuksi oli ihan mukiinmenevää luettavaa. Viimeisellä opetusviikolla oli käsittelyssä Hamlet. Koska koko luokka luki sen, oli minunkin pakko. Näytelmän lukeminen, keskustelukysymysten ja kirjakuulustelun laatiminen jäivät viimeiseen iltaan ja tiesin, että tulossa on pitkä ja tuskallinen yö. Siksi päätin helpottaa urakkaa panostamalla optimaalisiin olosuhteisiin. Keitin suuren kannullisen kuumaa teetä, kaivoin esiin lempiteemukini ja sytytin kynttilät palamaan. Vietin melko romanttisen öisen lukuhetken parvekkeellani kuunnellen yön hiljaisuutta ja Shakespearen ikuisia silosäkeitä.

Ja uskokaa tai älkää: liekö yön ja kynttilöiden taikaa tai Shakespearen riimien hurmaa, mutta taisin ihan vähän ehkä rakastua Hamletiin. Näytelmässä oli oma viehätyksensä - tai ainakin lukuhetkessäni oli oma tenhonsa. (Vaikka sen lisäksi myös oma kärsimyksensä.)

Hamlet lienee Shakespearen tunnetuin näytelmä, jonka juonikuvio myös on monelle tuttu. Kertauksena kuitenkin, että näytelmä kertoo Tanskan prinssi Hamletista, joka on juuri palannut ulkomailta opintojensa parista takaisin kotimaahansa Tanskaan. Isä on hänen poissaolleessaan kuollut ja äiti mennyt naimisiin isän veljen kanssa, joka on noussut kuninkaaksi isän menehdyttyä. Isän haamu ilmestyy Hamletille ja paljastaa, että hänen veljensä murhasi hänet päästäkseen valtaan. Haamu vetoaa Hamletiin ja pyytää tätä kostamaan puolestaan. Rakkaudesta isäänsä Hamlet tarttuu tehtävään.

Hamlet onkin traaginen tragedia, jossa on kyse kostosta, petoksesta ja vallasta mutta myös rakkaudesta ja uskollisuudesta. Ruumiita tulee ja veri lentää. Pahuus tuhoaa itsensä.

Psykologisesti näytelmä on kiinnostava. Shakespeare on tunnettu siitä, että hän toi kirjallisuuteen ensimmäistä kertaa monikerroksellisia henkilöhahmoja, joissa on psykologista syvyyttä. Hamlet on tästä oiva esimerkki. Millainen Hamlet oikeastaan on, on kysymys, johon on vaikea vastata. Toteuttaakseen kostojuonensa hän tekeytyy hulluksi ja alkaa puhua omituisia. Lopulta kuitenkin hänen järkensä alkaa ilmeisesti oikeasti hieman rakoilla ja kysymykseksi jää, onko Hamlet oikeasti niin hullu, miltä vaikuttaa. Kuuluisaan ollako vai eikö olla -kysymykseen tiivistyy hyvin ne eksistentiaaliset kysymykset, joiden parissa Hamlet kamppailee. Siihen tiivistyy myös hänen rakoileva mielenterveytensä ja tragedian päähenkilölle tyypillinen kuolemanvietti ja -kaipuu.

Kun viimeinen vastaus kysymykseen on tullut ja Hamletia ei enää ole, jää onneksi hänen ystävänsä Horatio kertomaan Hamletin tarinaa jälkipolville.


Hamlet: Sua taivas armahtakoon. Minä sinua seuraan.

Horatio, minun on kuoltava.

Kuningatar, hyvästi, onneton!

- Te, jotka näytelmää katselette

puna poskiltanne paeten,

te mykät seuraajat ja kuuntelijat,

jos aikaa olisi - vaan kuolema on julma

ja täsmällinen lautturi - niin kertoisin,

mutta olkoon. Horatio, sinä elät,

kerro maailmalle mitä tiedät.

Horatio: Ei älkää luulko, prinssi!

Vaikka olen Tanskan alamainen,

hengeltäni olen Rooman mies.

On tässä vielä tilkka -

Hamlet: Se kuuluu minulle! Jos olet mies,

ja minulla sydämessäsi on paikka,

siirrä autuuttasi vielä jonkin aikaa

ja jäät tähän murheen maailmaan

minun tarinaani kertomaan.

Ah, mitä ihanaa metafiktiivisyyttä!

William Shakespeare

Hamlet

Suom. Eeva-Liisa Manner

WSOY

146 s.