keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Maaliskuun kirjat sekä kiireisen opiskelijan kuulumisia

 
Maaliskuu on vierähtänyt taakse ja kevät tekee tuloaan toden teolla. Ihanaa! Silmissäni siintää jo kesäloman rauha ja aurinko sekä mansikat (5. kesä mansikanmyyjänä tiedossa!), vaikka sitä ennen on vielä hurjasti, hurjasti tehtävää.

Olen ollut viime aikoina melko laiska lukemaan ja bloggaamaan. Välillä on ollut vaikeaa löytää niin lukemisen kuin bloggaamisenkin iloa, vaikka aivan viimeisen viikon aikana onkin tämän suhteen tapahtunut parannusta. Edellispäivänä ja eilen esimerkiksi  suoranaisesti ahmaisin kokonaisen romaanin, Sarah Winmanin Kani nimeltä Jumala. Se onkin ensimmäinen kokonaan lukemani kirja itselleni tekemästä haasteesta, jossa luen lukijoideni ehdottamia kirjoja. Siitä lisää blogissani luultavasti lähiaikoina!

Maaliskuussa bloggasin neljästä kirjasta. Nämä ovat itse asiassa kaikki yllättäen lastenkirjoja, mikä sopiikin ehkä hyvin maaliskuuhun, sillä maaliskuun vikalla viikolla vietettiin blogien lastenkirjaviikkoa.

Kolme näistä neljästä blogatusta kirjasta on luettu maaliskuussa. Muumit ja suuri tuhotulva sai odotella blogijumitukseni vuoksi yli kuukauden päivät bloggaajaa. Maaliskuussa tulin aloittaneeksi virallisesti myös Tove Jansson -juhlavuoden oman blogini osalta bloggaamalla peräti kahdesta Janssonista.


Tässä ovat maaliskuussa blogatut kirjani: 

1. Marijke ten Cate: Bibeln för små och stora: upeasti kuvitettu ja kauniisti kerrottu lastenraamattu ihastutti.

2. Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira: Kirja lapsuudestani uudelleen luettuna jätti aika kylmäksi. En syttyt tarinalle tai kirjan huumorille.

3. Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia: nämä tarinat olivat ihania! Voi muumit!

4. Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva: ensimmäinen muumikirja oli mukava kokemus, vaikka se poikkeaa melkoisesti muista muumeista.
Muita kuulumisia

Minulle on tulossa haastava kevät. Opiskelusuunnitelmani ovat menneet tässä viimeisen kahden viikon aikana täydellisesti uusiksi. Vielä pari viikkoa sitten kuvittelin valmistuvani reilu vuoden päästä keväällä, mutta sitten tarjoutui houkutteleva tilaisuus: pääsen koko ensi syyslukukaudeksi leikkimään (täysipäiväistä!) ruotsinopettajaa entiseen lukiooni. Tämä tarkoittaa sitä, että minun olisi saatava paperini ulos vauhdilla ja valmistuttava maisteriksi kesäkuussa. Gradu pitäisi yhtäkkiä loihtia kahdessa kuukaudessa. Tämä ei tosin ole koko totuus: tähtään hieman alimittaiseen graduun, ja aion kursia graduni kokoon käytännössä liimaamalla ylimittaiseen kandiini noin 17 sivua uutta tekstiä. Ja ai niin. Sen gradun kirjoitan muuten pohjoismaisista kielistä, en kirjallisuustieteestä, kuten vielä vähän aikaa sitten luulin. Kirjallisuustieteestä minulla ei ole nimittäin mitään mahdollisuutta kirjoittaa gradua tällä aikataululla.  
 
Gradun lisäksi on vielä muutamia muita opintoja tänä keväänä, ja lisäksi alan tällä viikolla opettamaan kahta omaa lukiokurssia, joten kiirettä pitää! Huh! Käytännössä tulen opiskelemaan vielä tämän jälkeenkin täydennysopiskelijana, sillä en saa kaikkia äidinkielenopettajan pätevyyteen vaadittavia opintoja nyt kasaan. Mutta aika hurjaa silti. Valmistua ja olla maisteri! Nyt vain kaikki peukut pystyyn pystyyn, että kykenen tähän kaikkeen tällä aikataululla! Opinnot ja työt pitävät minut sen verran kiireisenä tämän kevään, että ennustan hiljaista kevättä blogi- ja lukuharrastuksen osalta. Yritän kuitenkaan olla unohtamatta lukuharrastusta täysin, sillä mikäs sen mukavampi tapa rentoútua ja hengähtää kaiken kiireen keskellä kuin uppoutua hyvään kirjaan!
 
Lopuksi vielä muutamin kuvin ja sanoin, mitä kaikkea muuta olen puuhaillut maaliskuun aikana! 
 
1. Olen ostanut uuden pyörän. Se on PINKKI
 
 
2. Olen valmistautunut kesään ostamalla uudet ballerinat. Ne ovat IHANAT <3
 

3. Olen löytänyt SINIvuokkoja!




4. ... Sekä tietysti LESKENLEHTIÄ.
 
 
P.s. Kaiken tämän lisäksi valmistuin HuK:ksi! :)
 
Aurinkoista kesänodotusta!

14 kommenttia:

  1. Huih, ei tää mun opparin teoriaosuuden näpyttely tunnukaan enää niin haastavalta kuin vielä hetki ennen tekstisi lukemista! Paljon tsemppiä, uskon että pystyt siihen! :)

    ps. Ihanaa, sinivuokkoja! Eläköön kevät! Ja kylläpä nyt huutomerkkejä piisaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä myös sun opparin tekoon! :) Ja kiitos tsempeistä! :)

      Ja eikö olekin ihanaa – sinivuokot & kevät! <3

      Poista
  2. Hui, kuulostaapa hirvittävän suurelta urakalta. Mielettömästi tsemppiä sinne!! :-)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä opiskelujen loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä kevään kiireisiin! Onneksi rutistus varmasti palkitaan. Ja Kani nimeltä jumala on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katri! Se palkitaan unelmieni työpaikalla, joten kun muistan sen pitää mielessä, niin eiköhän gradunkirjoitusmotivaatio pysy huipussaan! <3 Muistelinkin, että sinä pidit Kani nimeltä jumalasta! :)

      Poista
  5. Tsemppiä loppurutistukseen toivottelen minäkin! Ja oi, Kanin ( <3 <3 <3 ) arviota odotan innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjahyllyn villasukka! Juuri hetki sitten aloitin jo arvion kirjoittamista, saa nähdä julkaisenko vielä tänään tai huomenna! :) Kiitos haastamisesta! :)

      Poista
  6. Hui, gradun tekeminen kahdessa kuukaudessa kuulostaa melkoisen hurjalta, liimailemallakin! :D Kovasti tsemppiä loppurutistukseen! Minullakin on tarkoitus valmistua HuK:ksi joskus alkusyksystä jos vain jaksan kesällä ahkeroida (ja virkamiesruotsi menee läpi :D).

    Minäkin yhdyn Kanin rakastajien kerhoon, ah <3

    VastaaPoista
  7. No tuntuu se itsestäkin vähän hurjalta, mutta minulla on onneksi nyt rima kyllä todella matalalla sen gradun suhteen. Suoraan sanoen, ei ole mitään väliä mikä arvosana siitä tulee, kunhan se hyväksytään!

    Kiitos myös sun tsempeistä ja tsemppiä voisin myös toivottaa sun HuK-tutkintosi valmistumiseen!

    Juuri bloggasin vihdoin Kanista, ja voin paljastaa, että minäkin tykkäsit siitä kovasti! :)

    VastaaPoista
  8. Tyhmä kysymys, toivottavasti sallitaan... Miksi kukaan haluaa opiskella/ryhtyä ruotsinopettajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki sallitaan, toivottavasti sallitaan myös tyhmä vastaus: siksi, kun käytännössä ei ole ollut muita vaihtoehtoja.

      Mutta vakavammin ottaen: myös siksi, että ruotsi on mielestäni mielenkiintoista sekä tärkeää ja osaan sitä paremmin kuin mitään muuta koulussa opetettavaa ainetta. Lisäksi myös, koska opettaminen on mukavaa, oppilaiden kanssa oleminen ihanaa ja koulumaailma kiehtovaa. Unelma-ammattini nykyään, vaikka olenkin alalle alun perin vain ajautunut, en mitenkään erityisemmin halunnut. (Tämän kaiken lisäksi opettajien lomat ovat aika hyvät, työajat mielestäni kivat ja palkka ihan ok.) Toivottavasti selitykseni tyydytti tarpeeksi uteliaisuuttasi :)

      Poista