L.M. Montgomery
Pieni runotyttö
Teoksessa: Runotyttö – Uuden Kuun Emilian tarina
Suom. I. K. Inha
Alkuteos: Emily of New Moon (1923)
WSOY
Kerran tässä keväällä tullessani kotiin ja astuessani huoneeseeni ryhdyin kiljumaan kurkkus suorana. Äiti riensi hätiin ja ihmetteli, mikäs tytölle nyt tuli. Sänkyni päällä komeili kirja, joka oli kiljunnan syy: L.M. Montgomeryn Runotyttö – Uuden Kuun Emilian tarina, jossa on kaikki Montgomeryn kolme Runotyttö-teosta yksissä ja samoissa kansissa. Kirja, joka kuin taikaiskusta tai ajatuksen voimasta oli pöllähtänyt yhtäkkiä lapsuusvuosistani nykyhetkeen.
Olin nimittäin juuri hiljakkoin muistellut tätä kirjaa, jonka äitimme tilasi muinoin kirjakerhosta minun ollessani varhaisteini-iässä. Olin ajatellut, että haluaisin lukea Runotytöt uudestaan Anna-innostukseni huumassa ja harmitellut sitä, että tuo lapsuusvuosieni Runotyttökokoelma oli joutunut teille tietämättömille. En ollut manininnut sanaakaan näistä tuumista äidilleni mitään, joten yllätys oli valtava, kun tuo haaveilemani kirja, jota tuskin kymmeneen vuoteen olen nähnyt, koreili kauniina ja houkuttelevana, kuin taivaasta hyvien enkelien tipauttamana sänkyni päällä. Enpä muista, milloin olisin tullut näin iloisesti yllätetyksi!
Koska olen kuluneen vuoden aikana rakastunut korviani myöden saman kirjailijan Anna-kirjoihin, odotin Pieneltä runotytöltä, ensimmäiseltä Runotyttö-kirjalta suuria. Väistämättä koko ajan lukiessani vertailin kirjaa Annoihin.
Tämä ei ole hedelmällinen lukutapa, sillä mitä muutakaan kuin pettymystä voi odottaa, jos vertaa kaikkea lukemaansa lempikirjasarjaansa? Sanoisin, että onnistuin perustavanlaatuisella asennevammalla pilaamaan suurimman hohdon lukukokemuksesta, joka olisi ilman vertailua voinut olla erittäinkin hohdokas.
Silti: Pieni runotyttö oli miellyttävää kesälukemista, joka toi mieleen kauniit, kirkkaat kesät ja suloiset, lempeätlapsuuden unelmat, kukkaset ja lintuset sekä kirkkaan sinitaivaan.
Oikeastaan ihmettelin, miksi minulle tuli vain kovin kesäisiä ja valoisia mielikuvia kirjasta, jossa kuitenkin kuvataan muitakin vuodenaikoja kuin kesää. Johtuneeko kannen kesäisestä kuvasta vai mistä, mutta tämä oli tunnelmaltaan kirkkaan keltainen kesäkirja!
Päähenkilö Emilia Starr jää kirjan alussa orvoksi isän menehtyessä keuhkotautiin. Lempeän, rakastavan ja ymmärtävän, vaikkakin melko köyhän isän hoteissa on ollut ihanaa asua, mutta nyt Emilian on lähdettävä kohti uusia, pelottavia haasteita. Hänestä tulee äitinsä suvun Murrayden suojatti ja hän muuttaa uuteen taloon nimeltään Uusi Kuu, jonka emäntänä toimii ankara ja tiukka, lapsia ymmärtämätön Elisabeth-täti. Elisabeth haluaa kasvattaa Emiliasta kunnon tytön ja kitkeä hänestä kaikki huonot taipumukset pois, mikä merkitsee tiukkoja rajoja ja hurjasti sääntöjä. Onneksi saman katon alla asuu myös ihana, lapsirakas Laura-täti sekä runoja kirjoittava Jimmy-serkku, joka ymmärtää Emiliaa.
Olin nimittäin juuri hiljakkoin muistellut tätä kirjaa, jonka äitimme tilasi muinoin kirjakerhosta minun ollessani varhaisteini-iässä. Olin ajatellut, että haluaisin lukea Runotytöt uudestaan Anna-innostukseni huumassa ja harmitellut sitä, että tuo lapsuusvuosieni Runotyttökokoelma oli joutunut teille tietämättömille. En ollut manininnut sanaakaan näistä tuumista äidilleni mitään, joten yllätys oli valtava, kun tuo haaveilemani kirja, jota tuskin kymmeneen vuoteen olen nähnyt, koreili kauniina ja houkuttelevana, kuin taivaasta hyvien enkelien tipauttamana sänkyni päällä. Enpä muista, milloin olisin tullut näin iloisesti yllätetyksi!
Koska olen kuluneen vuoden aikana rakastunut korviani myöden saman kirjailijan Anna-kirjoihin, odotin Pieneltä runotytöltä, ensimmäiseltä Runotyttö-kirjalta suuria. Väistämättä koko ajan lukiessani vertailin kirjaa Annoihin.
Tämä ei ole hedelmällinen lukutapa, sillä mitä muutakaan kuin pettymystä voi odottaa, jos vertaa kaikkea lukemaansa lempikirjasarjaansa? Sanoisin, että onnistuin perustavanlaatuisella asennevammalla pilaamaan suurimman hohdon lukukokemuksesta, joka olisi ilman vertailua voinut olla erittäinkin hohdokas.
Silti: Pieni runotyttö oli miellyttävää kesälukemista, joka toi mieleen kauniit, kirkkaat kesät ja suloiset, lempeätlapsuuden unelmat, kukkaset ja lintuset sekä kirkkaan sinitaivaan.
Oikeastaan ihmettelin, miksi minulle tuli vain kovin kesäisiä ja valoisia mielikuvia kirjasta, jossa kuitenkin kuvataan muitakin vuodenaikoja kuin kesää. Johtuneeko kannen kesäisestä kuvasta vai mistä, mutta tämä oli tunnelmaltaan kirkkaan keltainen kesäkirja!
Päähenkilö Emilia Starr jää kirjan alussa orvoksi isän menehtyessä keuhkotautiin. Lempeän, rakastavan ja ymmärtävän, vaikkakin melko köyhän isän hoteissa on ollut ihanaa asua, mutta nyt Emilian on lähdettävä kohti uusia, pelottavia haasteita. Hänestä tulee äitinsä suvun Murrayden suojatti ja hän muuttaa uuteen taloon nimeltään Uusi Kuu, jonka emäntänä toimii ankara ja tiukka, lapsia ymmärtämätön Elisabeth-täti. Elisabeth haluaa kasvattaa Emiliasta kunnon tytön ja kitkeä hänestä kaikki huonot taipumukset pois, mikä merkitsee tiukkoja rajoja ja hurjasti sääntöjä. Onneksi saman katon alla asuu myös ihana, lapsirakas Laura-täti sekä runoja kirjoittava Jimmy-serkku, joka ymmärtää Emiliaa.
Emilia on mielikuvituksissa viihtyvä, kirkasotsainen runoilijanalku, jonka sielu palaa kirjoittamiselle. Toisinaan häneen iskee leimahdus, suunnaton tunne, joka antaa hänelle inspiraation. Hänen ainainen, paras ystävänsä on mystinen Tuulen tyttö, joka tulee ja menee, kuinka tahtoo. Tuulen tyttö ei kuitenkaan ole lihaa ja verta, vaan mielikuvitusta ja henkeä.
Sen sijaan vallattomasta Ilse Burneystä Emilia saa "ihan oikean ystävän". Ilse, vapaan kasvatuksen malliesimerkki, temperamenttinen äkäpussi, jonka isä ei edes usko Jumalaan ei sinänsä ole Emilialle mitään hyvää seuraa - ainakaan Elisabethin mielestä. Romaanihenkilönä Ilse on kuitenkin mitä mainioin, suurin huumorinpilkahdus kirjassa.
Eniten minua häiritsi kirjassa se, että siinä oli todella paljon samaa ainesta kuin Anna-kirjoissa, mutta silti siinä ei ollut "sitä jotakin".
Tarinan kehys orvoksi jääneestä, vieraiden ihmisten luokse muuttavasta pikkutytöstä on sama. Taipumuksiltaan ja luonteeltaan Emilia ja Anna ovat hieman samanlaisia: molemmille on tärkeää mielikuvitusmaailma ja kirjoittaminen, vaikka Emilialle kirjoittaminen on merkittävämpi osa identiteettiä ja elämää. Molemmat pääsevät lisäksi sellaiseen paikkaan kasvatettaviksi, joissa pääkasvatusvastuu on ankaralla ja tiukkapipoisella naishenkilöllä (Elisabeth vs. Marilla), mutta josta löytyy myös lempeämpiluontoinen aikuinen, jolta ammentaa ymmärrystä (Laura-täti vs. Matthew). Listaa yhtäläisyyksistä voisi jatkaa vielä huomattavasti pidemmällekin.
Mutta se, mikä Emiliasta puuttuu ja mikä Annassa kuitenkin on, on se, että Anna on niin ihanan sählä, jonka vuoksi pystyn samaistumaan häneen paremmin! Emilia on muutenkin henkilöhahmona hieman siloitellumpi, vaikka temperamenttia hänestäkin löytyy.
Johtopäätökseni kuitenkin on, että pidän Emiliasta, mutta Annan voittanutta ei ole - eikä tarvikaan olla. Emilia on Emilia eikä Anna.
Tämän asian sisäistäneenä olen lähtenyt jo lukemaan Runotyttö-trilogian toista osaa ja voin sanoa, että kokemukseni on paljon positiivisempi kuin ensimmäisestä osasta. Luultavasti blogissani tullaan kuulemaan vielä lisää Runotytöstä lähitulevaisuudessa!
Muualla:
Luin koko sarjan, ja minusta Emilia voitti Annan ainakin ykkösosan voimin. Luin koko Runotyttö-trilogian nyt keväällä, mutta Annasta olen lukenut vain yhden osan.
VastaaPoistaHauskaa Jokke kuulla miehinen mielipide tyttökirjaklassikkojen paremmuudesta!
PoistaLuulen, että paremmuusmieltymykset näiden kahden sarjan välillä ei liity niinkään siihen, kumpi on taidokkaammin kirjoitettu, vaan ehkä kyse on enemmän tunnelatauksesta ja kiintymyksestä jompaan kumpaan henkilöhahmoon. Ainakin näin voisin sanoa omalta osaltani :)
Minullekin Anna on rakkaampi ja läheisempi, jotenkin "oikeampi" ihminen. Emiliakin on toki ihana ja Runotytöt olivat minulle mieluisia kirjoja, mutta aikuisena en ole niihin palannut. Annoja sen sijaan luen edelleen, nyt jo itse perheenäitinä. Arvaa vaan, kuinka odotan, että oma nyt ekaluokkalainen tyttöni kasvaa Anna-ikään? :)
VastaaPoistaIhanaa kohdata toinen Annan ystävä! :) Minä olen siitä outo Montgomery-fani, että lukiessani varhaisteininä näitä Runotyttöjä ne eivät tehneet juuri mitään vaikutusta, ei huonoa eikä hyvää. Annat luin ensi kertaa lukioiässä ja niiden kohdalla oli hieman sama juttu, ehkäpä kiinnostuin aivan hivenen enemmän niistä. Mutta viime kesänä lähtiessäni uusintakierrokselle Annojen kanssa, olin aivan sydämeni menettänyt. Aisaan vaikutti myös Tv-sarja, jonka olin katsonut ehkä vuoden aikaisemmin ja joka oli aivan ihastuttava!
PoistaMinä luin mukulana Annaa, mutta en muistaakseni lainkaan Runotyttöä. Fanitin myös kovasti Anna, ystävämme tv-sarjaa! =D
VastaaPoistaMinäkin fanitan aivan hulluna Anna-tv-sarjaa! Siitäpä tulikin mieleeni, että pitäisi katsoa joskus uusiksi ja mielellään hankkia omaksi, niin sitä voisi vähän useamminkin katsoa! :)
PoistaEi tocdellakaan pidä verrata Annaa ja Runotyttö-Emiliaa toisiinsa. Näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta teokset ovat hyvin erilaisia. Tosin molemat tytöt ovat mielikuvitusrikkaita ja kirjoittavia, mutta luonteeltaan ja tyyliltään teokset ovat erilaisia. Jos vertaisin näitä teoksia puihin, sanoisin, että Anna on kuin omenapuu tai koivumetsä, mutta Emiliassa on enemmän katajan juurevuutta ja männyn ylvästä olemusta. Runotytöissä on myös enemmän suomalaisen kuusimetsän synkkyyttä, kun Annoissa taas on lehtimetsän valoisuutta ja kuulautta. Pidän molemmista ja omalla tavallaan ne ovat minulle tärkeitä kirjoja molemmat ja ehdottomasti kirjahyllyni kunniapaikoilla.
VastaaPoistaKiitos Aino hienosta kommentistasi!
PoistaSiinä olet aivan oikeassa, ei todellakaan pitäisi! Mutta sitä väkisinkin tuli verrattua, kun olen niin sydämeni menettänyt Annoille ja sitä pohjaa vasten odotin yhtä suurta elämystä, jota en kuitenkaan aivan saanut. Siltikin kirja oli miellyttävä elämys.
Ehkäpä jatkaessani sarjan parissa pitää yrittää kaikin voimin keskittyä Emilian erityislaatuisuuden etsimiseen. Itse asiassa toisessa osassa, jota nyt luen, pystyn näkemään sen paljon selkeämmin kuin ensimmäisessä.
Luulen että mielipiteeni siitä, kummasta henkilöstä pidän enemmän muodostui täysin siitä syystä, että luin ensin Anna-kirjat ja Emiliat niiden jälkeen. Olin ehtinyt tykästyä Annan luonteeseen, jolloin Emilia tuntui liian vieraalta. Myöhempien lukukertojen jälkeen olen antanut myös Emilialle mahdollisuuden ja todennut, että leimahduksiensa vuoksi hän ehkä välillä jopa Annaa kiinnostavampi hahmo.
VastaaPoistaSe on totta, ettei Annaa ja Emiliaa kannata verrata toisiinsa. Sen verran erilaisia hahmot ja kirjojen maailma kuitenkin ovat, vaikka ensivaikutelma antaisikin toisenlaisen vaikutuksen.
Minä pohdin tuota samaa, Cilla! Anna oli ehtinyt tehdä lähtemättömän vaikutuksen minuun, eikä sitä hevin horjutettu.
PoistaTuosta leimahduksesta puheen ollen, minua tavattomasti ärsytti nuo Emilian leimahdukset! Luulen, että vika oli ehkä sanavalinnassa. Minusta se leimahdus vain kuulostaa niin typerältä :P Sen sijaan pidin Emilian yliluonnollisesta kyvystä joskus tietää asioita intuitiivisesti, kuten tässä osassa Ilsen äidin salaisuuden selvittäminen sekä toisessa osassa oleva kadonnen lapsen salaisuuden selvittäminen.
Minäkin ilmoittaudun Anna-kirjojen ystäväksi! Sekä Runotytöt, että Annat ovat ihania, enkä osaa sanoa kummasta pidän enemmän, Emiliasta vai Annasta.
VastaaPoistaSamankaltaisuudesta on silti pakko sanoa, että aika paljon Montgomeryä lukeneena olen huomannut monien kirjojen sisältävän hirveästi samoja juttuja. Esimerkiksi se Emilian kakunleipomiskohatus Pienessä runotytössä, on lähes samanlaisena ainakin Marigoldin lumotussa maailmassa.
Mutta ihana kirjasarja tuo Runityttö, ja omistan tuon saman yhteisniteen! :)
Tervetuloa Kirjaneito blogini lukijaksi! :)
PoistaKiva tavata lisää Annojen ja Runotyttöjen ystäviä! Minulta on vielä monet Montgomeryt lukematta (kuten esim. tuo Marigoldin lumottu maailma.) Annojen ja Runotyttöjen lisäksi olen lukenut vain Sinisen linnan (aivan upea, muuten!!) sekä Hedelmätarhan Kilmenyn. Tästä joukosta Annat ja runotytöt ovat ehdottomasti samankaltaisimpia, mutta yhteisiä piirteitä löytyy myös viimeksi mainittujen kansssa. Pitäisikin lukea lisää Montgomeryä. Perinnönjakajat on pitkään ollut lukuhaaveissani.
Minulla on tämä sama kirja hyllyssäni, mutta en ole sitä lukenut. En ole koskaan lukenut Anna -kirjoja ja en osaa sitten verrata niitä toisiinsa, mutta tv-sarjaa seurasin pienenä ja voi olla että sen kautta sitten tulee verrattua. Olisi ihana tarttua tähän kirjaan nyt kesähelteiden aikana, mutta "valitettavasti" pöydälläni odottaa monen monta muuta kirjaa lukuvuoroaan :).
VastaaPoistaKesäterveisin salainen blogiystäväsi :)
Sepä sääli, että sinulla on hyllyssäsi tällainen helmi, jota et ole koskaan ehtinyt lukea. Mutta ehkäpä senkin aika koittaa joskus! Mukavia lukuhetkiä suuren pinosi parissa! :)
PoistaOlen lukenut sekä Anna- että Runotyttö-kirjat moneen kertaan, ja rakastan molempia. Annoista pidän kuitenkin ehkä vähän enemmän, tai ainakin ne ovat minulle tutumpia. Mutta ihania ovat sekä Anna että Emilia :)
VastaaPoistaTuntuu, että monet kokevat juuri Annan ehkä vähän läheisemmäksi, vaikka molemmista monet tykkäävät. Minäkin lämpenin hieman enemmän Runotytölle jatkaessani eteenpäin trilogian parissa, mutta edelleen olen sitä mieltä, ettei ole Annan voittanutta! :)
PoistaTäällä ilmoittautuu taas yksi Emilian ystävä! Molemmat sarjat olen lukenut, mutta Emilian suloisuus voittaa kyllä kaimani riehakkuuden ja elämänilon. Ehkä itsessäni on enemmän Emilian kaltaista haaveilijan luonnetta ja jonkinlaista piilossa olevaa surumielisyyttä?
VastaaPoistaYlempänä ollut vertaus jaloon ja ylvääseen mäntyyn oli kyllä hyvä, sillä männyn juuret kasvavat karusta ja
kuivasta maasta, aivan kuin ehkä voidaan ajatella Emilian kohonneen?
Ihana blogi sinulla kaimani, jään lukijaksi. Luet juuri sellaista kirjallisuutta josta pidän! Liityin juuri itsekin bloggaajien salaiseen piiriin :)
Opiskelet kirjallisuutiedettä, tai ainakin niin esittelyssäsi mainitsit. Voisitko kertoa opiskelusta enemmän? Olen nyt keväällä hakemassa opiskelemaan samaa alaa ja haluaisin tietää, olenko tehnyt oikean valinnan.
Kiitos Anna H kommentistasi! :)
PoistaHauskaa löytää lisää vannoutuneita Montgomery faneja! :) Anna ja Emilia ovat pari, jotka selkeästi usein jakavat ihmisiä kahteen ryhmään ja mikä siinä – me ihmisethän olemme erilaisia kuten Anna ja Emiliakin :) Varmaan riippuu juuri siitä, kummasta lukija löytää enemmän itseään. Mielenkiintoinen kirja aiheesta on Satu Koskimiehen ja Suvi Aholan toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt, johon toimittajat ovat koonneet lukijatarinoita näistä kahdesta tyttökirjasankarista ja siinä huomaa selkeän eron, kuinka jotkut ihmiset löytävät itsensä Annasta ja toiset taas Emiliasta.
Ainon hieno puuvertaus ylempänö oli todellakin mainio ja kuvaava ja tiivistää hyvin mielestäni niin Emilian kuin Annankin olemuksen.
Vastasin tuohon kirjallisuudenopiskelua koskevaan kysymykseesi toisen kommenttisi yhteydessä, jonka jätit toiseksi uusimpaan postaukseeni, joka kertoi Hulluilta päiviltä tekemistäni löydöistä :)