1. Tsehov: Kirsikkatarha. Toinen lukukerta, ei mikään suuri kirjallinen ilon elämys, mutta kuitenkin kiinnostava ja ajatuksia herättävä.
2. Cunningham:Tunnit. Ei myöskään mikään suuri kokemus, omalla tavallaan kuitenkin viehättävä ja loppu hätkähdyttävä. Vähemmän kiireisenä aikana olisin luullakseni nauttinut teoksesta enemmän.
Näiden lisäksi maaliskuun viimeisenä päivänä tuli kuitenkin vihdoin luettua pitkään kesken ollut J.M. Barrien Peter Pan, josta en ole kuitenkaan edelleenkään ehtinyt bloggaamaan. Jack Kerouackin Desolationin enkeleitä olen lukenut myös aika pitkälle menneenä kuukautena, mutta luulen, että luovutan sen suhteen. Ehkäpä kuitenkin kirjoitan – jos ehdin, muutaman sanasen siitäkin jossain vaiheessa.
Näiden kunnolla luettujen lisäksi esittelin maaliskuussa veljenpojalleni synttärilahjaksi ostamani kirjan, Tarinoiden aarrearkku -nimisen satukokoelman.
Lisäksi maaliskuussa vastasin erääseen Kirja-aiheiseen haasteeseen.
Hyvää huhtikuuta ja aurinkoista kevään odotusta kaikille!
Toivottavasti minun huhtikuuhuni mahtuisi enemmän kirjoja kuin maaliskuuhun, vaikka minulla on kova kutina, että huhtikuussa saattaa lukemisen kanssa käydä vielä köpelömmin kuin maaliskuussa.
Eilen kävin Keski-Suomesta kotoisin olevien vieraideni kanssa kurkistelemassa Turun linnan jokaiseen koloon ja ikkunasyvennykseen.
Toivottavasti ehdit bloggaamaan Peter Panista! Se kun on aika kiero kirja...
VastaaPoistaVarmasti Salla bloggaan jossakin vaiheessa! Olenkin tietoisesti hieman pantannut bloggausta siitä sen vuoksi, että en haluaisi hutaista sitä kiireen keskellä, vaan tehdä kunnolla ja ajatuksen kanssa. Sen verran mahtava lukuelämys, että ansaitsee kunnon bloggauksen! :)
VastaaPoista