Kanadalaisen Lucy Maud eli L. M. Montgomeryn (1874-1942) Anna-kirjat, nuo ikimuistoiset tyttökirjaklassikot, ovat kirjoista lähinnä sydäntäni. Annan nuoruusvuodet on sieluni, omakuvani, turvani, lohtuni ja suurin kirjallinen aurinkoni koko suuressa maailmassa. Myös moni muu Montgomeryn teos on lähellä sydäntäni, ja olen lukenut lähes koko hänen romaanituotantonsa sekä osan hänen lyhyemmistä tarinoistaan.
Alkukielinen Nuoruusvuodet eli Anne of Green Gables on kulkenut vahvasti matkassani mukana, ja tunnen teoksen paremmin kuin omat taskuni tai Annan sisälläni, sillä olen tutkinut sitä kirjallisuustieteen sivuaineen tutkielmassani (ja muutamassa muussakin pienimuotoisemmassa tutkimusprojektissa opintoihini liittyen). Montgomeryn elämä on tullut kaiken tutkimisen ohella monella tapaa tutuksi, ja hänen päiväkirjoihinsa viitataan usein tutkimuskirjallisuudessa. Koska kirjailijatar minulle tärkeiden teosten takana kiehtoo, päätin vihdoin tilata hänen ensimmäisen päiväkirjaniteensä itselleni joululahjaksi Adlibriksestä.
Montgomery kirjoitti melko pienestä pitäen päiväkirjaa aina kuolemaansa saakka. Aivan ensimmäisen kirjansa hän tuhosi nuorena polttamalla, mutta muita säilyneitä päiväkirjojaan hän alkoi itse myöhemmin elämässään muokata julkaisukuntoon. Hallintaoikeuden päiväkirjoihin hän luovutti pojalleen, joka vasta 80-luvulla lahjoitti päiväkirjat Guelphin yliopistolle, minkä myötä päiväkirjat pääsivät lukijoiden ulottuville. Päiväkirjoista on toimitettu ja julkaistu yhteensä kymmenen teosta, jotka sisältävät valikoituja otteita Montgomeryn päiväkirjoista.
Tämä ensimmäinen eli Volume I: I889 - 1910 sisältää varsin suuren elämän kirjon, sillä se kattaa kirjailijattaren elämän nuoresta 14-vuotiaasta tyttösestä 35-vuotiaaksi menestyväksi, maailmankuuluksi kirjailijaksi. Syy siihen, miksi niin suuri osa kirjailijan elämää on mahtunut yksiin kansiin, on se, että nuoren Lucyn päiväkirjamerkinnät ovat usein varsin ulkokohtaisia ja lyhyitä, toisinaan vain muutamia rivejä. Päiväkirjan loppua kohden merkinnät pitenevät ja niiden analyyttisyys ja itsereflektiivisyys kasvaa. Siinä missä teinityttö Lucy kertoo, kenen kanssa käveli kouluun ja kuka poika saattoi hänet illalla kotiin, pohtii aikuistunut kirjailija filosofisia kysymyksiä, purkaa elämäntuskaa ja pohtii syvällisesti elämäänsä ja itseään, omaa menneisyyttään, nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan.
Päiväkirjan sivuille mahtuu monenlaista. Siellä on nuoren tytön elämäriemuista hehkutusta, kouluseikkailuja ja kevytmielisiä ihastuksia. Yleisesti ottaen nuoren Lucyn elämää värittää onni, valo, ilo ja ystävyys. Kuitenkin aikuistumisen myötä hänen elämässään synkät sävyt lisääntyvät. Jokin hahmoton ja muodoton varjo riippuu hänen elämänsä yllä. Nykytermein sanottuna hän kärsisi varmaan vakavasta masennuksesta tai maanisdepressiivisyydestä. Päiväkirja on toisinaan aika lohdutonta luettavaa. Mutta synkkienkin vuosien välissä paistaa aurinko. Luonto on hänen lohtunsa ja turvansa kaiken keskellä. Ja kirjoittaminen. Kirjailijan luontorakkaudesta voi nähdä vahvoja heijastumia kaikissa Montgomeryn teoksissa, sillä luonto ja sen tarjoama ilo, lohtu ja kauneus ovat läsnä voimakkaasti niissä kaikissa, eikä vähiten rakastamissani Anna-kirjoissa. Anna-kirjoista tuttu Lover´s Lane eli Rakastavaisten polku on Montgomeryn henkireikä ja pakopaikka. Kuitenkin kaikista myöhemmän elämän suruista huolimatta lukijalle jää olo, että Montgomeryn elämä on suunnattoman rikasta. Montgomery vaikuttaa ihmiseltä, joka kokee kaiken syvästi, ja se tekee hänen elämänsä rikkaaksi. Hän myös itse kiittää vastoinkäymisiään, eikä vaihtaisi niitä pois, sillä ne ovat tehneet hänestä sen, joka hän on.
Näen Montgomeryssä niin paljon itseäni. Hänen päiväkirjansa oli samalla myös matka omaan sisimpääni. Lukiessani ymmärsin myös paremmin itseäni, ei vain kirjailijaa rakastamieni teosten takana. Jos jatketaan Montgomeryn diagnosoimista 2000-luvun psykologisin diagnoosein, sanoisin hänen olevan erityisherkkä eli HSP, jollainen myös itse olen. Samanlaisen päätelmän on tehnyt myös Yöpöydän kirjat -blogin Niina Emilioita ja Annoja lukiessaan. Lukiessani toivoin, että olisin voinut kurottaa auttavan käteni Montgomerylle aikojen halki täältä 2000-luvun tietämyksestä ja sanoa hänelle: "Älä sure, olen samanlainen. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ja tiedän, että voit oppia elämään sen kanssa. Ja tiedän, että herkkyys on parhaimmillaan suuri rikkaus." Ja ennen kaikkea olisin tahtonut sanoa Montgomerylle: "Tahtoisin olla ystäväsi." Vaikkei hän kuullut sanojani vuosisadan taa, koin silti, että sain päiväkirjaa lukiessani todellisen ystävän.
Päiväkirja sisältää myös useita valokuvia Montgomeryn elämästä: tärkeitä rakennuksia, ihmisiä ja maisemia.
Olen joskus kuullut (en muista mistä), että Runotyttö Emiliassa olisi enemmän Montgomeryn aidointa sisintä, kun taas Anna-hahmo olisi teennäisempi ja Montgomeryn omaan elämään nähden fiktiivisempi (tai ainakin jotakin sinnepäin). Päiväkirjan perusteella näen väitteen kuitenkin vääräksi. Mielestäni elämäniloiseen Annaan on Montgomery aidosti tallentanut lapsuuden ja nuoruuden minänsä. Kun luen Montgomeryn päiväkirjamerkintöjä teinivuosilta, joudun ihmeellisen illuusion valtaan. Kuin lukisin joitakin kirjoittamattomia osia Anna-kirjoista! Kirjoitustyyli ja tapa kokea ja nähdä asioita ovat kuin Annan. Tyyli on vain aavistuksen proosallisempi ja arkipäiväisempi, mikä onkin ymmärrettävää - ovathan Anna-kirjat muotoonsa hiottua kaunokirjallisuutta, kun taas päiväkirja vain päiväkirjaa. Puhumattakaan siitä, että teini-ikäisellä Lucyllä ei ollut omanaan vielä sitä kirjallista lahjakkuutta, joka oli Anna-kirjat kirjoittaneella varttuneella kirjailijalla.
Sen sijaan Runotytön hahmoon on ikuistettu Montgomeryn aikuisuuden varjot. Aikuinen Emilia kärsii samanlaisesta hahmottomasta tuskasta ja yksinäisyyden tunteesta kuin aikuinen Montgomery. Emilia kamppailee kirjoittamisen kanssa, kuten kamppaili Montgomerykin synkkien vuosiensa keskellä. Sen sijaan Anna opettaa, kuten opetti Montgomerykin. Montgomery on kuitenkin kirjoittanut Annansa tuskien ja murheiden keskellä. Näen, että elämäniloinen Anna oli hänen lohtunsa murheissa ja elämän varjoissa. Anna oli paluu ja kosketus siihen kirjailijan kadotettuun lapsuuden minään, jonka perään Montgomery avoimesti päiväkirjamerkinnöissään muutenkin haikailee. Mutta siinä kadotetussa minässä oli vähintäänkin yhtä paljon kirjailijan aitoa sielua kuin aikuisuuden minää enemmän edustavassa Emiliassa.
Annat hyvin lukeneelle ja Montgomeryn muunkin tuotannon melko hyvin tuntevalle oli mielenkiintoista nähdä useita vastaavuuksia kirjailijan elämän ja teosten välillä. Annat muuttuivat todellisuudeksi ja niiden maailma miltei käsinkosketeltavaksi. Montgomeryn päiväkirja oli antoisa ja rikas lukukokemus, ja odotan innolla, että pääsen joskus jatkamaan matkaani muiden osien parissa.
Lopetan muutamilla helmenarvoisilla katkelmilla Montgomeryn päiväkirjasta.
One of the reviews says "the book radiates happiness and optimism". When I think of the conditions of worry and gloom and care under which it was written I wonder at this. Thank God, I can keep the shadows of my life out of my work. I would not wish to darken any other life - I want instead be a Messenger of optimism and sunshine.
Montgomery kirjoitti melko pienestä pitäen päiväkirjaa aina kuolemaansa saakka. Aivan ensimmäisen kirjansa hän tuhosi nuorena polttamalla, mutta muita säilyneitä päiväkirjojaan hän alkoi itse myöhemmin elämässään muokata julkaisukuntoon. Hallintaoikeuden päiväkirjoihin hän luovutti pojalleen, joka vasta 80-luvulla lahjoitti päiväkirjat Guelphin yliopistolle, minkä myötä päiväkirjat pääsivät lukijoiden ulottuville. Päiväkirjoista on toimitettu ja julkaistu yhteensä kymmenen teosta, jotka sisältävät valikoituja otteita Montgomeryn päiväkirjoista.
Tämä ensimmäinen eli Volume I: I889 - 1910 sisältää varsin suuren elämän kirjon, sillä se kattaa kirjailijattaren elämän nuoresta 14-vuotiaasta tyttösestä 35-vuotiaaksi menestyväksi, maailmankuuluksi kirjailijaksi. Syy siihen, miksi niin suuri osa kirjailijan elämää on mahtunut yksiin kansiin, on se, että nuoren Lucyn päiväkirjamerkinnät ovat usein varsin ulkokohtaisia ja lyhyitä, toisinaan vain muutamia rivejä. Päiväkirjan loppua kohden merkinnät pitenevät ja niiden analyyttisyys ja itsereflektiivisyys kasvaa. Siinä missä teinityttö Lucy kertoo, kenen kanssa käveli kouluun ja kuka poika saattoi hänet illalla kotiin, pohtii aikuistunut kirjailija filosofisia kysymyksiä, purkaa elämäntuskaa ja pohtii syvällisesti elämäänsä ja itseään, omaa menneisyyttään, nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan.
Päiväkirjan sivuille mahtuu monenlaista. Siellä on nuoren tytön elämäriemuista hehkutusta, kouluseikkailuja ja kevytmielisiä ihastuksia. Yleisesti ottaen nuoren Lucyn elämää värittää onni, valo, ilo ja ystävyys. Kuitenkin aikuistumisen myötä hänen elämässään synkät sävyt lisääntyvät. Jokin hahmoton ja muodoton varjo riippuu hänen elämänsä yllä. Nykytermein sanottuna hän kärsisi varmaan vakavasta masennuksesta tai maanisdepressiivisyydestä. Päiväkirja on toisinaan aika lohdutonta luettavaa. Mutta synkkienkin vuosien välissä paistaa aurinko. Luonto on hänen lohtunsa ja turvansa kaiken keskellä. Ja kirjoittaminen. Kirjailijan luontorakkaudesta voi nähdä vahvoja heijastumia kaikissa Montgomeryn teoksissa, sillä luonto ja sen tarjoama ilo, lohtu ja kauneus ovat läsnä voimakkaasti niissä kaikissa, eikä vähiten rakastamissani Anna-kirjoissa. Anna-kirjoista tuttu Lover´s Lane eli Rakastavaisten polku on Montgomeryn henkireikä ja pakopaikka. Kuitenkin kaikista myöhemmän elämän suruista huolimatta lukijalle jää olo, että Montgomeryn elämä on suunnattoman rikasta. Montgomery vaikuttaa ihmiseltä, joka kokee kaiken syvästi, ja se tekee hänen elämänsä rikkaaksi. Hän myös itse kiittää vastoinkäymisiään, eikä vaihtaisi niitä pois, sillä ne ovat tehneet hänestä sen, joka hän on.
Näen Montgomeryssä niin paljon itseäni. Hänen päiväkirjansa oli samalla myös matka omaan sisimpääni. Lukiessani ymmärsin myös paremmin itseäni, ei vain kirjailijaa rakastamieni teosten takana. Jos jatketaan Montgomeryn diagnosoimista 2000-luvun psykologisin diagnoosein, sanoisin hänen olevan erityisherkkä eli HSP, jollainen myös itse olen. Samanlaisen päätelmän on tehnyt myös Yöpöydän kirjat -blogin Niina Emilioita ja Annoja lukiessaan. Lukiessani toivoin, että olisin voinut kurottaa auttavan käteni Montgomerylle aikojen halki täältä 2000-luvun tietämyksestä ja sanoa hänelle: "Älä sure, olen samanlainen. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ja tiedän, että voit oppia elämään sen kanssa. Ja tiedän, että herkkyys on parhaimmillaan suuri rikkaus." Ja ennen kaikkea olisin tahtonut sanoa Montgomerylle: "Tahtoisin olla ystäväsi." Vaikkei hän kuullut sanojani vuosisadan taa, koin silti, että sain päiväkirjaa lukiessani todellisen ystävän.
Päiväkirja sisältää myös useita valokuvia Montgomeryn elämästä: tärkeitä rakennuksia, ihmisiä ja maisemia.
Olen joskus kuullut (en muista mistä), että Runotyttö Emiliassa olisi enemmän Montgomeryn aidointa sisintä, kun taas Anna-hahmo olisi teennäisempi ja Montgomeryn omaan elämään nähden fiktiivisempi (tai ainakin jotakin sinnepäin). Päiväkirjan perusteella näen väitteen kuitenkin vääräksi. Mielestäni elämäniloiseen Annaan on Montgomery aidosti tallentanut lapsuuden ja nuoruuden minänsä. Kun luen Montgomeryn päiväkirjamerkintöjä teinivuosilta, joudun ihmeellisen illuusion valtaan. Kuin lukisin joitakin kirjoittamattomia osia Anna-kirjoista! Kirjoitustyyli ja tapa kokea ja nähdä asioita ovat kuin Annan. Tyyli on vain aavistuksen proosallisempi ja arkipäiväisempi, mikä onkin ymmärrettävää - ovathan Anna-kirjat muotoonsa hiottua kaunokirjallisuutta, kun taas päiväkirja vain päiväkirjaa. Puhumattakaan siitä, että teini-ikäisellä Lucyllä ei ollut omanaan vielä sitä kirjallista lahjakkuutta, joka oli Anna-kirjat kirjoittaneella varttuneella kirjailijalla.
Sen sijaan Runotytön hahmoon on ikuistettu Montgomeryn aikuisuuden varjot. Aikuinen Emilia kärsii samanlaisesta hahmottomasta tuskasta ja yksinäisyyden tunteesta kuin aikuinen Montgomery. Emilia kamppailee kirjoittamisen kanssa, kuten kamppaili Montgomerykin synkkien vuosiensa keskellä. Sen sijaan Anna opettaa, kuten opetti Montgomerykin. Montgomery on kuitenkin kirjoittanut Annansa tuskien ja murheiden keskellä. Näen, että elämäniloinen Anna oli hänen lohtunsa murheissa ja elämän varjoissa. Anna oli paluu ja kosketus siihen kirjailijan kadotettuun lapsuuden minään, jonka perään Montgomery avoimesti päiväkirjamerkinnöissään muutenkin haikailee. Mutta siinä kadotetussa minässä oli vähintäänkin yhtä paljon kirjailijan aitoa sielua kuin aikuisuuden minää enemmän edustavassa Emiliassa.
Annat hyvin lukeneelle ja Montgomeryn muunkin tuotannon melko hyvin tuntevalle oli mielenkiintoista nähdä useita vastaavuuksia kirjailijan elämän ja teosten välillä. Annat muuttuivat todellisuudeksi ja niiden maailma miltei käsinkosketeltavaksi. Montgomeryn päiväkirja oli antoisa ja rikas lukukokemus, ja odotan innolla, että pääsen joskus jatkamaan matkaani muiden osien parissa.
Lopetan muutamilla helmenarvoisilla katkelmilla Montgomeryn päiväkirjasta.
Sunday, July 26, 1896
I have an ideal Sunday in my mind. (- -)
But I would like to go away on Sunday morning to the heart of some great solemn wood and sit down among the ferns with only the companionship of the trees and the wood-winds echoing trough the dim, moss-hung aisles like the strains of some vast cathedral anthem. And I would stay there for hours alone with nature and my own soul.
I think that would really do me great good. But how dreadfully unorthodox and odd it would be. The local spinsters would die of horror.
I think that would really do me great good. But how dreadfully unorthodox and odd it would be. The local spinsters would die of horror.
Saturday, June 20, 1908
To-day has been, as Anne herself would say "an epoch in my life". My book came to-day, fresh from publishers. I candidly confess that it was for me a proud, wonderful, thrilling moment! There in my hand lay the material realization of all the dreams and hopes and abitions and struggles of my whole conscious existence - my first book! Not a great book at all - but mine, mine, mine, - something to which I had given birth, something which , but for me, would never have existed. As far as appereance goes the book is all I could desire - lovely cover design, well bound, well printed. Anne will not fail for lack of suitable garbing at all events.
Thursday, Oct. 15, 1908
One of the reviews says "the book radiates happiness and optimism". When I think of the conditions of worry and gloom and care under which it was written I wonder at this. Thank God, I can keep the shadows of my life out of my work. I would not wish to darken any other life - I want instead be a Messenger of optimism and sunshine.
Selected Journals of L. M. Montgomery
Volume I: 1889 - 1910
Toim. Mary Rubio & Elizabeth Waterson (1985)
424 s.
424 s.
Minulla on myös tämä päiväkirjan osa hyllyssäni kovakantisena versiona. Sen lukeminen on vain melko hidasta, kun muut lukemiset on menneet edelle. Jossain vaiheessa tähän taas yritän paneutua, sillä Montgomeryn ajatukset kiinnostavat.
VastaaPoistaMinullakin vierähti rattoisasti useampi kuukausi, ehkä noin kolme. Englanniksi lukeminen on hidasta, mutta itse en ole sen suhteen mikään täydellisyyden tavoittelija, että ei haittaa, vaikka en ymmärrä läheskään kaikkea, vaan annan mennä vain :)
PoistaKiva, että sinäkin olet tarttunut tähän, toivottavasti saat sen joskus päätökseen! :) Mielellään tulen sitten blogiisi lukemaan, mitä kirjoitat siitä! :)
Nyt heräsi kyllä kiinnostus tällaista nidettä kohtaan. Montgomery on minullekin rakas kirjailija, joten olisi mielenkiintoista lukea lisää hänen elämästään.
VastaaPoistaSuosittelen! Uskon, että tykkäisit! Ainakaan meiltä päin maailmaa eli Turun seudulta kirjaa ei löydy sen paremmin kaupunginkirjastoista kuin Turun kahden yliopistonkaan kirjastoista. Siksi piti ostaa omaksi. Tämän tilasin Adlibriksestä.
Poista