Kulkeminen oli ollut kevyttä, sillä selkäreppu oli melkein tyhjä eikä ollut huolta mistään. Nuuskamuikkunen oli tyytyväinen metsään ja ilmaan ja itseensä. Huominen ja eilinen olivat yhtä kaukana, mutta juuri tällä hetkellä aurinko helotti koivujen välissä kirkkaan punaisena ja ilma oli vilpoinen ja leuto.
Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.
Tove Janssonin iki-ihana Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kokoelma alkaa tällä hyvin ajankohtaisella Kevätlaulu-tarinalla. Novellikokoelma on täynnä toinen toistaan lumoavampia tarinoita tutuista muumihahmoista. Kyllä, minäkin olen tuntenut kevätkaihoa sekä yksinäisyyden hillitöntä hurmaa! Nuuskamuikkuseen on helppoa samaistua näinä kauniina auringonpaisteisina kevätpäivinä. Ah, kuinka nautin tätä lukiessani!
Kuka voisi vangita sanoihin muumien lumon? Minusta tehtävä on vaikea. Tove Janssonin muumikirjojen tyyli on vain niin ihanaa ja piste. Sen tarkempi argumentointi on hankalaa. Sanat vievät mennessään ja tuntuu, että sielu lepää lukiessa. Tuntuu hyvälle ja onnelliselta. Tekee mieli vain hymyillä. Stressi kaikkoaa ja kaikki muu ympäröivä maailma katoaa. On vain sanat paperilla ja se lumoava rauhanomainen maailma, jonka Jansson on onnistunut luomaan muumikirjoihinsa. Tämä kaikki koskee mielestäni kaikkia muumikirjoja, mutta jostain syystä tuntuu, että eniten juuri Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -kokoelmaa. Voi ihanuutta!
Tätä lukiessani (ja usein myös monia muita muumikirjoja lukiessani) hämmästelin sitä psykologista tarkkanäköisyyttä, joka Tove Janssonilla on. Sanoisin, että Tove Jansson on psykologisen ihmiskuvauksen mestari. Tai pitäisikö sanoa psykologisen muumikuvauksen mestari. Tove Jansson on pystynyt piilottamaan niin paljon näiden pintapuolin lapsellisilta ja yksinkertaisilta vaikuttavien hahmojen sisään. Eivät muumit ole vain muumeja, vaan he ovat kuvia ihmisistä ja ihmisyydestä.
Jokainen meistä voi löytää sisältään muumin, kuten myös voimme löytää lähimmäisistämme heidän sisäiset muuminsa. Tunnetko sinä sen yksinäisyyttä kaipaavan Nuuskamuikkusen, joka ei halua olla riippuvainen kenestäkään tai mistään? Entä sen Vilijonkan, joka koko ajan elää pelossa ja pelkää pahinta? Oletko kuullut niistä lapsista, jotka tulevat näkymättömiksi, koska he eivät saa rakkautta ja hyväksyntää, vaan heitä kohdellaan ilkeästi?
Aurinkoista ja muumimaista kevätpäivää kaikille!
Tove Jansson
Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
(Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962)
Suom. Laila Järvinen
WSOY
167 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti