maanantai 11. maaliskuuta 2013

Michael Cunningham: Tunnit

 
Vuoden 1923 Lontoossa Virginia Woolf taistelee mielensä pimeitä voimia vastaan ja yrittää kirjoittaa romaania, josta sittemmin tuli yksi hänen suurista suosikeistaan, Mrs. Dalloway.
 
Mrs. Dalloway sanoo jotakin (mitä?) ja hankki kukat itse.
Esikaupunki Lontoossa. Vuosi 1923.
Virginia herää. Se voisi varmasti olla yksi tapa aloittaa: Clarissa menee asioille kesäkuun päivänä sen sijaan että sotilaat marssisivat laskemaan seppeleen Whitehallille. Mutta onko se oikeanlainen alku?
 
Vuoden 1949 Los Angelesissa nuori vaimo ja pienen pojan äiti nimeltään Laura Brown taistelee arjen ahdistusta vastaan ja haluaisi paeta velvollisuuksiaan kirjojen maailmaan. Hän löytää samaistumiskohteen ihailemastaan kirjailijasta Virginia Woolfista ja lukee tämän romaania Mrs. Dalloway.
 
Lauraa kalvaa lähes sietämättömästi se kakku. Tunne nolottaa häntä, mutta hän ei voi sitä kiistää. Kakku on vain sokeria, jauhoja ja munia – osa kakun viehätystä ovat sen ilmeiset puutteet. Hän tietää sen, tietysti hän tietää. Kuitenkin hän oli toivonut luovansa jotakin hienompaa, jotakin merkityksellisempää kuin se, mitä hän sai aikaan, vaikka sen pinta onkin sileä ja viesti keskiössä. Hän haluaa (sen hän myöntää itselleen) että unelma kakusta ilmenee varsinaisena kakkuna, kakkuna, joka on ladattu kiistattomalla ja perinpohjaisella lohdun ja runsauden tunteella. Hän halusi leipoa kakun joka karkottaa surun, edes lyhyeksi hetkeksi.
 
1900-luvun lopun New Yorkissa keski-ikäinen Clarissa Vaughan, jolle hänen aidsia sairastava ystävänsä ja entinen rakastettunsa Richard on antanut lempinimen Mrs. Dalloway, on lähdössä ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten.
 
Richard tuli hänen taakseen, pani käden hänen olkapäälleen ja sanoi: "No hei, Mrs. Dalloway." Nimi Mrs. Dalloway oli ollut Richardin ajatus – sukkeluus, jonka hän sinkautti eräänä juopuneena asuntolayönä ja vakuutti että Vaughan ei ollut Clarissalle oikea nimi. Richard oli sanonut että Clarissa pitäisi nimetä jonkin suuren kirjallisuuden hahmon mukaan, ja kun hän itse oli puoltanut Isabel Archeria tai Anna Kareninaa, Richard oli inttänyt että Mrs. Dalloway oli ainoa ja ilmiselvä mahdollisuus. Oli otettava huomioon hänen etunimensä, liian selvä merkki laiminlöytäväksi, ja mikä vielä tärkeämpää, kohtalo laajassa mitassa. Clarsissan ei selvästikään ollut määrä solmia tuhoisaa avioliittoa tai joutua junan pyörien alle. Hänen kohtalonsa oli kukoistaa. Joten Mrs. Dalloway hänestä tuli, nyt ja aina.
 
 
Kolme naista, kolme aikakautta, kolme tarinaa, jotka kuitenkin lopulta tavalla tai toisella limittyvät ja lomittuvat yhteen. Michael Cunninghamin romaani Tunnit on mielenkiintoinen intertekstuaalisuuden kudelma, joka tekee kunniaa  Virginia Woolfille ja hänen Mrs. Dalloway -romaanilleen.
 
Mrs. Dalloway -romaani on läsnä Tunneissa monin tavoin: Virginia kirjoittaa sitä, Laura lukee sitä ja Clarissa elää sitä.
 
Clarissa Vaughanin elämä vertautuu Mrs. Dalloway -romaanin päähenkilön Clarissa Dallowayn elämään. Hän on Mrs. Dalloway. Woolfin Mrs. Dallowayhän on yhden päivän romaani, joka alkaa siitä, kun päähenkilö Clarissa Dalloway lähtee ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten. Samoin Tunnit-romaanissa kerrotaan Clarissan elämästä vain se päivä, joka alkaa kukkien ostolla ja päättyy illlalla oleviin juhliin. Lisäksi Tuntien Clarissa muistuttaa paljon luonteeltaan Mrs. Dallowayn Clarissaa.
 
Viittaussuhteen näiden kahden romaanien välillä on lukemattomat ja jos niitä lähtisi suurennuslasilla tutkimaan, päädyttäisiin intertekstuaalisuuden viidakkoon, joka on pohjaton kuin suo. Kuitenkin, luulen, että pääidea romaanissa on, että kirja on "vaihtoehtoinen" Mrs. Dalloway. Mrs. Dallowayn Clarissa on naimisissa Richard-nimisen miehen kanssa. Tunnit -romaanin Clarissa puolestaan pähkäilee yhä vuosikymmenten jälkeen, mitä jos olisi antanutkin Richardille aikoinaan mahdollisuuden? Jos ei oliskaan kääntynyt siitä kadunkulmauksesta?

No, vastaus tähän löytyy tavallaan Woolfin Mrs. Dallowaysta, jossa Clarissasta ja Richardista tuli pari.
 
Mitä Tuntien kolmen eri naisen tarinan yhteenkietoutuminen ja kolmen eri aikakerrostuman limittyminen toisiina kertovat? Kautta aikain naiset kamppailevat samojen ongelmien ja kysymysten parissa. Ajat vaihtuvat, mutta nainen pysyy samana.
 
Cunningham jäljittelee mielestäni romaanissaan myös Virginia Woolfin kirjoitustyyliä. En ole muita Cunninghamin kirjoja lukenut, joten minulla ei ole vertailukohtaa hänen muusta tuotannostaan. Kuitenkin hänen tyylinsä muistuttaa kovasti Woolfin herkkää, aistillista ja analyyttistä kirjoitustapaa, joka tekee arkipäiväisesta kauniin ja koskettavan. 
 
Romaanissa oli ainekset suureen lukuelämykseen, mutta en jostain syystä erityisemmin nauttinut lukukokemuksesta. Luulen, että kärsin stressin ja liian suurten lukupinojen aihuettamasta kyvyttömyydestä nauttia kirjoista. En pysty keskittymään ja heittäytymään tarinan vietäväksi, kun koko ajan lasken sivuja ja niihin uponnutta aikaa. Kirjallisuudenopiskelun varjopuolia.

Kirjan loppu oli kuitenkin niin pysähdyttävä ja vavahduttava, että se repi minut väkipakolla irti suorituspaineiden aiheuttamasta välinpitämättömyyden tilasta ja sai arvostamaan kirjaa. Ei siitä sen enempää, mutta se sanottakoon, että tämä kirja on varsin surullinen ja hivenen järkyttäväkin.
 
Mielenkiintoinen kirja.
 
Muualla:
 
Ibdrahim kirjoittaa Tunneista ilahduttavan suorasanaisesti ja kutsuu sitä tasapaksuksi.
 
Tuulia odotti suuria ja koki pienen pettymyksen kirjan suhteen, mutta vakuuttui kuitenkin Cunninghamin kirjailijanlahjoista.
 
 Katri sen sijaan rakastui kerronnan kauneuteen ja antoi täydet viisi sydäntä kirjalle.
 
 
Michael Cunningham
Tunnit
The Hours, 1998
Suom. Marja Alopaeus
Gummerrus
 
 

14 kommenttia:

  1. Heh onkohan sinulla kaksoisolento vai kävitkö tänään kirjastossa palauttamassa kirjoja? Hyvin profiilikuvasi näköinen tyttö tuli palautusluukulle minun jälkeeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Turun pääkirjastossa, vai? Joo, siellä kävin palauttelemassa noin kello kolmen aikaan :D Heh, olisit tullut moikkaamaan :D

      Poista
    2. Hahaa juurikin kolmelta löntysteltiin sinne poikakaverin kanssa! :) Hauska sattuma! Ensi kerralla varmasti jäänkin esittäytymään, nyt en osannut olla yhtään varma, mutta pistin arvaten :p
      (Ensi kerralla kirjastossa käyn nykimässä kaikkien tyttöjen hihoja. "Onks sulla kirjablogi??")

      Poista
    3. Mullakin on nyt joku hämärä mielikuva, että saatoin nähdä jonkun sun näköisen jonkun miespuolisen henkilön seurassa palautusluukulla. En varmaan aikaisemmin tiennyt, minkä näköinen olet, mutta menin nyt tarkistamaan facebookista :P

      Ja ensi kerralla sitten esittäytymään! :) Sen verran usein siinä talossa käyn, etten pitäisi yhtään epätodennäköisenä, että vielä törmättäisiin :)

      Poista
  2. Minä rakastuin tähän! Mutta itse jouduin aloittamaan tämän kahdesti, ennen kuin pääsin tekstiin kiinni ja osasin suhtautua oikein. Itse luin Cunninghamilta vähän aika sitten Illan tullen, joka oli myös ihan ok, muttei tämän veroinen ja hyllyssä odottelee myös Säkenöivät päivät.

    Kivaa, että luit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no minäpä huomasin, että taisit rakastua, kun olit niin monta sydäntä antanut! Pitäisikin joskus vastaisuudessa kenties tutustua enemmän kirjailijaan. Jotenkin noiden kirjojen nimet, Illan tullen ja Säkenöivät päivät antavat aavistaa jotakin todella kaunista :)

      Poista
  3. Kuten Katri, minäkin rakastuin Tunteihin. Luin kirjan ennen blogini perustamista, mutta kirjan loppu on yksi hienoimmista, jonka tiedän. Se iski tajuntaani kirkkaana ja muistutti siitä, mitä hyvä kirjallisuus on (olin ennen Tunteaja lukenut joukon tyhjänpäiväisiä kirjoja). Tunnit onkin yksi suosikkikirjoistani. Pidin myös Illan tullen -romaanista, mutta minunkaan mielestäni se ei ole niin hyvä kuin Tunnit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla lisää mielipiteitä kunnon Tunnit-faneilta! Loppu on kieltämättä yksi vaikuttavimmista kirjan lopetuksista, jonka minäkin tiedän.

      Poista
  4. Minulle Tunnit oli pienoinen pettymys. En ole vieläkään lukenut Mrs. Dallowayta ja uskon, että jos olisin lukenut sen ennen Tunteja, olisi kirja ollut vaikuttavampi kokemus. Tunnit-leffaversio on minun mielestäni yksi niistä harvoista leffoista, joka on jopa parempi kuin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään kirja jakaa mielipiteitä! Enpä muuten muistanutkaan, että tästä on tehty elokuvakin! Voisipa joku kerta katsoa, kun on kirjakin nyt luettuna.

      Itse luin Mrs. Dallowayn joskus kolmisen vuottta sitten ja en ihan hirveästi pitänyt siitä, minkä vuoksi omat muistikuvani kirjasta ovat jokseenkin hämäriä. Jos kirja olisi kovin kirkkaana muistissa, saisi tästä kirjojen vertailustakin enemmän irti. Joitakin juttuja kertasin tämän kirjan lukemisen yhteydessä Mrs. Dallowayn wikipedia-artikkelista.

      Poista
  5. Cunninghamin teos on ihana. Itse katsoin ensiksi elokuvan (upea!), sitten luin The Hoursin ja lopuksi Mrs. Dallowayn, eli tein kaiken varmaan ihan väärässä järjestyksessä, mutta vaikutuin kirjasta silti. :) Ehkä pitäisi lukea uudestaan Dallowayn rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä ole tullut siihen tulokseen, että oikeastaan parempi järjestys onkin katsoa ensin elokuva ja sitten vasta kirja, vaikka se onkin kaiken taiteen sääntöjen vastaista :P Ensinnäkin, säästyy pettymykseltä, ettei elokuva vastaakaan aivan kirjaa ja toiseksi saa hyvän inspiraation tarttua kirjaan :) Multa olisi varmaan jäänyt todella monet suuret klassikot lukematta, ellen olisi ensin katsonut filmatisointia ja saanut lukuinspiraatiota :D

      Poista
  6. Haaste sinulle :)

    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2013/03/5-haaste.html

    VastaaPoista
  7. SInulle olisi haaste blogissani! :D

    VastaaPoista