Michael Cunningham: Tunnit

 

Vuoden 1923 Lontoossa Virginia Woolf taistelee mielensä pimeitä voimia vastaan ja yrittää kirjoittaa romaania, josta sittemmin tuli yksi hänen suurista suosikeistaan, Mrs. Dalloway.

 

Mrs. Dalloway sanoo jotakin (mitä?) ja hankki kukat itse.

Esikaupunki Lontoossa. Vuosi 1923.

Virginia herää. Se voisi varmasti olla yksi tapa aloittaa: Clarissa menee asioille kesäkuun päivänä sen sijaan että sotilaat marssisivat laskemaan seppeleen Whitehallille. Mutta onko se oikeanlainen alku?

 

Vuoden 1949 Los Angelesissa nuori vaimo ja pienen pojan äiti nimeltään Laura Brown taistelee arjen ahdistusta vastaan ja haluaisi paeta velvollisuuksiaan kirjojen maailmaan. Hän löytää samaistumiskohteen ihailemastaan kirjailijasta Virginia Woolfista ja lukee tämän romaania Mrs. Dalloway.

 

Lauraa kalvaa lähes sietämättömästi se kakku. Tunne nolottaa häntä, mutta hän ei voi sitä kiistää. Kakku on vain sokeria, jauhoja ja munia – osa kakun viehätystä ovat sen ilmeiset puutteet. Hän tietää sen, tietysti hän tietää. Kuitenkin hän oli toivonut luovansa jotakin hienompaa, jotakin merkityksellisempää kuin se, mitä hän sai aikaan, vaikka sen pinta onkin sileä ja viesti keskiössä. Hän haluaa (sen hän myöntää itselleen) että unelma kakusta ilmenee varsinaisena kakkuna, kakkuna, joka on ladattu kiistattomalla ja perinpohjaisella lohdun ja runsauden tunteella. Hän halusi leipoa kakun joka karkottaa surun, edes lyhyeksi hetkeksi.

 

1900-luvun lopun New Yorkissa keski-ikäinen Clarissa Vaughan, jolle hänen aidsia sairastava ystävänsä ja entinen rakastettunsa Richard on antanut lempinimen Mrs. Dalloway, on lähdössä ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten.

 

Richard tuli hänen taakseen, pani käden hänen olkapäälleen ja sanoi: "No hei, Mrs. Dalloway." Nimi Mrs. Dalloway oli ollut Richardin ajatus – sukkeluus, jonka hän sinkautti eräänä juopuneena asuntolayönä ja vakuutti että Vaughan ei ollut Clarissalle oikea nimi. Richard oli sanonut että Clarissa pitäisi nimetä jonkin suuren kirjallisuuden hahmon mukaan, ja kun hän itse oli puoltanut Isabel Archeria tai Anna Kareninaa, Richard oli inttänyt että Mrs. Dalloway oli ainoa ja ilmiselvä mahdollisuus. Oli otettava huomioon hänen etunimensä, liian selvä merkki laiminlöytäväksi, ja mikä vielä tärkeämpää, kohtalo laajassa mitassa. Clarsissan ei selvästikään ollut määrä solmia tuhoisaa avioliittoa tai joutua junan pyörien alle. Hänen kohtalonsa oli kukoistaa. Joten Mrs. Dalloway hänestä tuli, nyt ja aina.

 

 

Kolme naista, kolme aikakautta, kolme tarinaa, jotka kuitenkin lopulta tavalla tai toisella limittyvät ja lomittuvat yhteen. Michael Cunninghamin romaani Tunnit on mielenkiintoinen intertekstuaalisuuden kudelma, joka tekee kunniaa  Virginia Woolfille ja hänen Mrs. Dalloway -romaanilleen.

 

Mrs. Dalloway -romaani on läsnä Tunneissa monin tavoin: Virginia kirjoittaa sitä, Laura lukee sitä ja Clarissa elää sitä.

 

Clarissa Vaughanin elämä vertautuu Mrs. Dalloway -romaanin päähenkilön Clarissa Dallowayn elämään. Hän on Mrs. Dalloway. Woolfin Mrs. Dallowayhän on yhden päivän romaani, joka alkaa siitä, kun päähenkilö Clarissa Dalloway lähtee ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten. Samoin Tunnit-romaanissa kerrotaan Clarissan elämästä vain se päivä, joka alkaa kukkien ostolla ja päättyy illlalla oleviin juhliin. Lisäksi Tuntien Clarissa muistuttaa paljon luonteeltaan Mrs. Dallowayn Clarissaa.

 

Viittaussuhteen näiden kahden romaanien välillä on lukemattomat ja jos niitä lähtisi suurennuslasilla tutkimaan, päädyttäisiin intertekstuaalisuuden viidakkoon, joka on pohjaton kuin suo. Kuitenkin, luulen, että pääidea romaanissa on, että kirja on "vaihtoehtoinen" Mrs. Dalloway. Mrs. Dallowayn Clarissa on naimisissa Richard-nimisen miehen kanssa. Tunnit -romaanin Clarissa puolestaan pähkäilee yhä vuosikymmenten jälkeen, mitä jos olisi antanutkin Richardille aikoinaan mahdollisuuden? Jos ei oliskaan kääntynyt siitä kadunkulmauksesta?

No, vastaus tähän löytyy tavallaan Woolfin Mrs. Dallowaysta, jossa Clarissasta ja Richardista tuli pari.

 

Mitä Tuntien kolmen eri naisen tarinan yhteenkietoutuminen ja kolmen eri aikakerrostuman limittyminen toisiina kertovat? Kautta aikain naiset kamppailevat samojen ongelmien ja kysymysten parissa. Ajat vaihtuvat, mutta nainen pysyy samana.

 

Cunningham jäljittelee mielestäni romaanissaan myös Virginia Woolfin kirjoitustyyliä. En ole muita Cunninghamin kirjoja lukenut, joten minulla ei ole vertailukohtaa hänen muusta tuotannostaan. Kuitenkin hänen tyylinsä muistuttaa kovasti Woolfin herkkää, aistillista ja analyyttistä kirjoitustapaa, joka tekee arkipäiväisesta kauniin ja koskettavan. 

 

Romaanissa oli ainekset suureen lukuelämykseen, mutta en jostain syystä erityisemmin nauttinut lukukokemuksesta. Luulen, että kärsin stressin ja liian suurten lukupinojen aihuettamasta kyvyttömyydestä nauttia kirjoista. En pysty keskittymään ja heittäytymään tarinan vietäväksi, kun koko ajan lasken sivuja ja niihin uponnutta aikaa. Kirjallisuudenopiskelun varjopuolia.

Kirjan loppu oli kuitenkin niin pysähdyttävä ja vavahduttava, että se repi minut väkipakolla irti suorituspaineiden aiheuttamasta välinpitämättömyyden tilasta ja sai arvostamaan kirjaa. Ei siitä sen enempää, mutta se sanottakoon, että tämä kirja on varsin surullinen ja hivenen järkyttäväkin.

 

Mielenkiintoinen kirja.

 

Muualla:

 

Ibdrahim kirjoittaa Tunneista ilahduttavan suorasanaisesti ja kutsuu sitä tasapaksuksi.

 

Tuulia odotti suuria ja koki pienen pettymyksen kirjan suhteen, mutta vakuuttui kuitenkin Cunninghamin kirjailijanlahjoista.

 

 Katri sen sijaan rakastui kerronnan kauneuteen ja antoi täydet viisi sydäntä kirjalle.

 

 

Michael Cunningham

Tunnit

The Hours, 1998

Suom. Marja Alopaeus

Gummerrus